Stailaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Stailaus on myytäväksi tulevan asunnon järjestelemistä paremman näköiseksi ennen näyttöjä ja myyntiä.[1]

Stailaus on yleistynyt viime vuosina asunto- ja kiinteistökaupan välineenä ja etenkin myyntikuviin asuntoja stailataan paljon. Stailauksella pyritään saamaan kuvista mahdollisimman kiinnostavat ja houkuttelevat. Siisti, puhdas ja ylimääräisestä tavarasta karsittu asunto näyttää kuvissa selkeältä. Stailaus tuo myytävän asunnon parhaat puolet esille.

Stailauksella ei ole tarkoitus piilottaa virheitä, vaan korostaa asunnon hyviä ominaisuuksia. Stailauksia tehdään niin tyhjiin asuntoihin kuin asuttuihin koteihinkin. Tyhjiin asuntoihin voidaan tuoda koko myyntiprosessin ajaksi kalusteet tai sisustaa asunto vain kuvausta varten. Kalusteet tuovat tyhjään asuntoon eloa ja auttavat potentiaalista ostajaa hahmottamaan mittasuhteet. Nykyisin kuvissa voidaan käyttää myös virtuaalikalustusta.

Asutuissa kodeissa stailaus on usein henkilökohtaisten esineiden ja muun tavaran karsimista sekä kalusteiden ja muiden tavaroiden sijoittelua asunnon parhaiden puolien esiintuomiseksi. Toisinaan tiloihin voidaan tuoda myös lisärekvisiittaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Näin stailaat myytävän asuntosi! Ilta-Sanomat. Viitattu 23.5.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]