Spirit (luotain)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mars-mönkijän rakenne
Mars-mönkijä ja sen panoraamakameralaitteisto

Spirit (MER-A) (suom. henki) on Yhdysvaltojen avaruusjärjestö NASAn Mars Exploration Rover (MER) -avaruutehtävän Mars-mönkijä, joka laskeutui onnistuneesti Marsin pinnalle 4. tammikuuta 2004 kello 6.35 Suomen aikaa. Spirit laskeutui Marsin pinnalle muun muassa tutkan ja kameroiden avulla, joilla arvioitiin nopeutta ja sijaintia. Laskussa luotaimen laskuvarjo aukesi ja pinnalle laskeutumista pehmentävät kaasutyynyt täyttyivät. Spirit laukaistiin Marsia kohti 10. kesäkuuta 2003.

Spiritin tehtävänä oli toimia Marsin pinnalla kolme kuukautta tutkien, analysoiden, kuvaten ja mitaten Marsin pintaa ja ilmakehää. Mönkijän käyttöä päätettiin kuitenkin jatkaa niin kauan kuin se on käyttökelpoinen. Spirit juuttui hiekkaan vuonna 2009 ja lähetti viimeiset Maahan vastaanotetut signaalinsa maaliskuussa 2010. Spiritin mönkijäpari, Opportunity, sammui tuntemattomasta syystä Marsin hiekkamyrskyn aikaan kesäkuussa 2018 ja on vieläkin sammuksissa.

Spiritin matkan vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spirit laskeutui suureen Gusev-kraatteriin 3. tammikuuta 2004.[1] Laskeutumisen jälkeen kaikki toimi hyvin, mutta laskeutumislavetilta rullaaminen Marsin pinnalle viivästyi erään kaasutyynyn epäonnistuneen tyhjennyksen takia. Mönkijää käännettiin, ja se pääsi toista ramppia alas. Sitä ennen mönkijän tietokone sekosi pahan kerran, kun sen muisti täyttyi. Ongelma selvisi, ja Spirit pääsi ajamaan Marsin pinnalle.

Ensimmäinen kohde oli Adirondack-kivi, johon Spirit testasi hioma- ja poratyökalujaan. Muita kohteita Spiritin laskeutumispaikalla olivat matala Sleepy Hollow -kraatteri. Mönkijää alettiin ajaa kohti suurempaa Bonneville-kraatteria, jonka halkaisija on noin 200 metriä. Kraatteri paljastui varsin epämielenkiintoiseksi kohteeksi, koska siellä ei ollut tutkijoiden toivomia peruskalliorepeytymiä. Kraatterin toisella reunalla on Spiritin lämpökilpi, joka oli irronnut laskeutumisen aikana.

Matka jatkui, ja seuraavaksi pitkän tähtäimen kohteeksi otettiin kolmen kilometrin päässä olevat Kolumbia-kukkulat. Matka niille sujui hyvin, eikä matkan aikana ollut mitään erityisen kiinnostavia tutkimuskohteita. Kun mönkijä viimein saapui kukkuloille, löytyi ensimmäinen kallio varsin pian. Tästä kalliosta Spirit löysi todisteita siitä, että paikalla oli ollut muinoin vettä. Pian tämän jälkeen mönkijä kuvasi ensimmäistä kertaa pölypyörteitä, joita ei ollut ennen nähty, vaikka niiden olemassaolosta tiedettiinkin.

Seuraavaksi mönkijä siirtyi Larry's Lookoutiksi nimetylle paikalle, jossa on myös paljon kalliota. Tehtyään aikansa havaintoja Spiritiä alettiin ajaa Husband-kukkulan sata metriä korkeaa huippua kohti. Mönkijä saapui tännekin suhteellisen nopeasti, ja matkan varrella yksi pölypyörre ehti puhdistaa mönkijän pölystä. Itse huipulta on hieno näköala ympärille oleville tasangoille, ja havaintoja tehtiin tuulen kuluttamista kivistä, kallioista, hiekkadyyneistä, Kolumbia-kukkuloiden toisella puolella olevasta tasangosta, pölypyörteistä ja jopa mönkijästä kolmen kilometrin päässä olevia laskeutujan osia onnistuttiin kuvaamaan. Päästyään huipulle mönkijä ajettiin sieltä melkein saman tien alas. Tällä kertaa kohteena oli Homeplate-kalliokehä, joka on erikoinen muodostuma. Mönkijä pääsikin tänne ohitettuaan ja tutkittuaan monia mielenkiintoisia kohteita, ja myös Homeplatea tutkittiin. Tämän jälkeen mönkijää pidettiin paikallaan, koska talvi teki tuloaan.

Ennen talvitaukoa Spirit juuttui pehmeään hiekkaan 1. toukokuuta 2009.[2] Tammikuussa 2010 NASA ilmoitti, että luotainta ei kyetä pelastamaan. Luotain kuitenkin jatkoi tutkimuksiaan niin kauan kuin sen tutkimuslaitteet toimivat.[3] NASA katkaisi loputkin yhteydet mönkijään 25. toukokuuta 2011.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gunter Faure & Teresa M. Mensing: Introduction to Planetary Science: The Geological Perspective, s. 245–246. Springer, 2007. ISBN 9781402055447. (englanniksi)
  2. NASA's Mars Rover has Uncertain Future as Sixth Anniversary Nears (Arkistoitu – Internet Archive) Mars Exploration Rover 31.12.2009.
  3. Jumiin jäänyttä Mars-mönkijää ei pystytä pelastamaan 27.1.2010. MTV3.
  4. Atkinson, Nancy: End of the Road for Spirit Rover Universe Today. Viitattu May 25, 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijan näkemys Mars-mönkijästä Marsissa
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mars-mönkijät.