Sounder
| Sounder | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Martin Ritt |
| Käsikirjoittaja | Lonne Elder III |
| Tuottaja | Robert B. Radnitz |
| Säveltäjä | Taj Mahal |
| Kuvaaja | John A. Alonzo |
| Leikkaaja | Sidney Levin |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | University Press of Mississippi |
| Levittäjä |
20th Century Studios Netflix |
| Kesto | 105 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Sounder on Martin Rittin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1972. Se perustuu William H. Armstrongin samannimiseen palkittuun romaaniin, joka on suomennettu nimellä Pitkä matka (Otava 1971). 1930-luvun lamavuosien Louisianaan sijoittuva tarina kertoo pesukarhuja metsästävän afroamerikkalaisen vuokraviljelijän ja tämän teinipojan suhteesta isän joutuessa vankilaan varastettuaan ruokaa. ”Sounder” on heidän metsästyskoiransa.
Perheen äitiä näyttelee Cicely Tyson, joka oli roolistaan ehdolla parhaan naispääosan Oscar- ja Golden Globe -palkintoihin. Hän voitti kategoriansa kriitikkojärjestö National Society of Film Criticsin katselmuksessa. Myös isän roolin tekevä Paul Winfield oli ehdolla Oscarin saajaksi, ja elokuva sai Oscar-ehdokkuuden myös parhaan sovitetun käsikirjoituksen ja parhaan elokuvan kategorioissa. Poikaa näyttelevä Kevin Hooks oli Golden Globe -gaalassa ehdolla vuoden parhaaksi miestulokkaaksi. Bluesmuusikko Taj Mahal oli Bafta-palkintoehdokkaana elokuvan musiikista.[1][2][3] Elokuva valittiin vuonna 2021 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[4] American Film Institute valitsi vuonna 2006 sata kaikkien aikojen innostavinta elokuvaa, ja Sounder sijoittui sijalle 61.[5]
Olli Alho kirjoitti Helsingin Sanomissa vuonna 1974 monien pitävän Sounderia siihen asti parhaana yhdysvaltalaisen ”mustan elokuvan” edustajana: ”Elokuvan tekee erityisen arvokkaaksi se, että se täysin välttää ne vanhat kaavamaisuudet, joiden historiaa mustan elokuvan historia näihin vuosiin asti on ollut, ja kykenee tällä tavoin kertomaan sekä mustille että valkoisille sellaisia asioita joita elokuva ei ole mustasta Amerikasta tähän mennessä useinkaan pystynyt esittämään.” Muita samantyylisiä elokuvia 1970-luvun taitteesta ovat Jules Dassinin Kiristyvä kierre (1968), Gordon Parksin The Learning Tree – vuosi elämästäni (1969) ja Sidney Poitier’n Buck ja tappajasaarnaaja (1972).[6]
Sounderia ei ole esitetty Suomessa teattereissa, televisiossa eikä videolla.[7][8] Sen sijaan vuonna 1976 valmistunut, kyläkoulun rakentamisesta kertova jatko-osa Sounder, Part 2 esitettiin Yle TV1 -kanavalla elokuussa 1996 nimellä Pitkä matka. Sekin perustuu Armstrongin tarinaan.[9][10][11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sounder Golden Globes Database. Viitattu 6.2.2023.
- ↑ Sounder Academy Awards Database. Viitattu 6.2.2023.
- ↑ Bergman paras New Yorkin kriitikoiden mielestä. Helsingin Sanomat, 6.1.1973, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 6.2.2023.
- ↑ AFI’s 100 Most Inspiring Films of All Time, American Film Institute 2006. Viitattu 16.2.2023.
- ↑ Alho, Olli: Mustan miehen osa valkokankaalla. Helsingin Sanomat, 5.5.1974, s. 31. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Sounder Elonet.
- ↑ Salo, Matti: Suomalaiset katsojat jätetään kaikkein parhaita elokuvia vaille. Elokuvia joita emme saa nähdä. Helsingin Sanomat, 10.3.1974, s. 29. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Fränti, Mikael: Päivän elokuvat. Helsingin Sanomat, 16.8.1996, s. 46. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Sounder II Elonet.
- ↑ Sounder, Part 2 Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sounder Internet Movie Databasessa. (englanniksi)