Soumeylou Boubèye Maïga
Soumeylou Boubèye Maïga (8. kesäkuuta 1954 Gao, Ranskan Sudan[1] − 21. maaliskuuta 2022 Bamako, Mali[2]) oli malilainen poliitikko. Hän toimi maan pääministerinä vuosina 2017–2019.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maïga opiskeli journalismia Dakarissa ja Ranskassa. Hän on suorittanut yliopistotutkinnot myös diplomatiasta ja kansainvälisistä taloussuhteista. Maïga on työskennellyt toimittajana muun muassa L’Essor-lehdessä.[1]
Maïga oli yksi Malin demokratialiikkeen aktivisteista. Hän oli perustamassa Adéma-PASJ -puoluetta ja toimi sen varapuheenjohtajana.[1]
Maïga nimitettiin presidentti Alpha Oumar Konarén kabinettipäälliköksi vuonna 1992. Vuonna 1993 hänestä tuli valtion turvallisuuspäällikkö ja sen jälkeen Mandé Sidibén hallituksen puolustus- ja veteraaniministeri.[1]
Maïga asettui vuoden 2007 vaaleissa perustamansa Convergence 2007 -yhdistyksen presidenttiehdokkaaksi. Sen johdosta hänet erotettiin Adéma-PASJ:sta. Maïga tuli ensimmäisellä kierroksella kuudenneksi[1] 1,46 prosentin ääniosuudella[3].
Maïga nimitettiin vuonna 2011 Cissé Mariam Kaïdama Sidibén hallituksen ulkoministeriksi. Hänet vangittiin vuoden 2012 vallankaappauksen aikana.[1] Vuonna 2013 Maïga perusti Alliance pour la solidarité au Mali – Convergence des forces patriotiques -puolueen[4].
Ibrahim Boubacar Keïtaa presidentinvaaleissa tukenut Maïga nimitettiin vuonna 2013 Oumar Tatam Lyn hallituksen puolustus- ja veteraaniministeriksi. Hän erosi tehtävästä toukokuussa 2014. Ennen pääministerikauttaan Maïga toimi presidentin pääsihteerinä.[1]
Presidentti Keïta nimitti Maïgan pääministeriksi Abdoulaye Idrissa Maïgan seuraajana joulukuussa 2017. Hän jatkoi tehtävässä Keïtan uudelleenvalinnan jälkeen elokuussa 2018. Maïga sai epäluottamuslauseen kansalliskokoukselta ja jätti eronpyyntönsä huhtikuussa 2019. Tärkeimpänä syynä oli maan heikko turvallisuustilanne. Maïgan seuraajaksi tuli taloustieteilijä Boubou Cissé.[1]
Maïgan 1. hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maïgan ensimmäinen 30. joulukuuta 2017 nimitetty hallitus käsitti pääministerin lisäksi 36 ministeriä:
- puolustus- ja veteraaniministeri Tièna Coulibaly
- ulkoasiain ja kansainvälisen yhteistyön ministeri Tiéman Hubert Coulibaly
- kaivos- ja öljyministeri Tiémoko Sangaré
- talous- ja valtiovarainministeri Boubou Cissé
- aluehallinto- ja desentralisaatioministeri Mohamed Ag Erlaf
- oikeusministeri, hallituksen sinetinvartija Hamidou Younoussa Maïga
- turvallisuus- ja siviilipuolustusministeri Salif Traoré
- kunnallishallintoministeri Alassane Ag Hamed Moussa
- yhteisvastuu- ja humanitaarisen avun ministeri Hamadou Konaté
- ympäristö-, puhtaanapito- ja kestävän kehityksen ministeri Keïta Aïda M’Bo
- terveys- ja hygieniaministeri Samba Ousmane Sow
- ihmisoikeusministeri Kadidia Sangare Coulibaly
- infrastruktuuri- ja varusteministeri Traoré Seynabou Diop
- opetusministeri Housseïni Amion Guindo
- korkeakoulu- ja tiedeministeri Assétou Founè Samaké Migan
- investointien ja yksityissektorin kehittämisen ministeri Baber Gano
- maatalousministeri Nango Dembélé
- nuoriso- ja kansalaistaitoministeri Amadou Koïta
- ulkomailla asuvien malilaisten ja Afrikan integraation ministeri Abdramane Sylla
- energia- ja vesihuoltoministeri Malick Alhousseini
- kauppa- ja kilpailuministeri, hallituksen puhemies Abdel Karim Konaté
- kansallisen sovinnon ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ministeri Mohamed El Moctar
- työ- ja julkisten palvelujen ministeri, hallituksen instituutiosuhdevastaava Diarra Raky Talla
- kulttuuriministeri N’Diaye Ramatoulaye Diallo
- digitalous- ja viestintäministeri Arouna Modibo Touré
- työllisyys- ja ammattikoulutusministeri Maouloud Ben Kattra
- nais-, lapsi- ja perheministeri Traoré Oumou Touré
- alue- ja väestösuunnitteluministeri Adama Tiémoko Diarra
- teollisuusministeri Mohamed Aly Ag Ibrahim
- käsityö- ja matkailuministeri Nina Walet Intalou
- uskonto- ja kulttiministeri Thierno Amadou Omar Hass Diallo
- paikallisen kehityksen ministeri Soumana Mory Coulibaly
- liikenneministeri Moulaye Ahmed Boubacar
- urheiluministeri Jean Claude Sidibé
- asunto- ja kaupunkisuunnitteluministeri Cheick Sidiya Sissoko
- karjatalous- ja kalastusministeri Kané Rokia Maguiraga.[5]
Maïgan 2. hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maïgan toinen hallitus nimitettiin 9. syyskuuta 2018. Sen 32 ministeristä kahdeksan oli uusia ja kaksi aikaisemmissa hallituksissa toimineita. Naisia oli 11, mikä vastasi laissa esitettyä vaatimusta 30 prosentin naiskiintiöstä.[6] Hallituksen jäseniä olivat:
- oikeusministeri, hallituksen sinetinvartija Tièna Coulibaly
- puolustus- ja veteraaniministeri Tiémoko Sangaré
- aluehallinto- ja desentralisaatioministeri Mohamed Ag Erlaf
- turvallisuus ja siviilipuolustusministeri Salif Traoré
- talous- ja valtiovarainministeri Boubou Cissé
- ulkoasiain ja kansainvälisen yhteistyön ministeri Kamissa Camara
- yhteisvastuu- ja humanitaarisen avun ministeri Hamadou Konaté
- sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, rauhan ja kansallisen sovinnon ministeri Lassine Bouaré
- infrastruktuuri- ja varusteministeri Traoré Seynabou Diop
- maatalousministeri Nango Dembélé
- digitalous- ja viestintäministeri Arouna Modibo Touré
- opetusministeri Abinou Temé
- innovaatio- ja tiedeministeri Assétou Founè Samaké Migan
- karjatalous- ja kalastusministeri Kané Rokia Maguiraga
- ympäristö-, puhtaanapito- ja kestävän kehityksen ministeri Keïta Aïda M’Bo
- liikenneministeri Soumana Mory Coulibaly
- suunnittelu- ja aluesuunnitteluministeri Adama Tiémoko Diarra
- kulttuuriministeri N’Diaye Ramatoulaye Diallo
- käsityö- ja matkailuministeri Nina Walet Intallou
- työ- ja julkisten palvelujen ministeri, hallituksen instituutiosuhdevastaava Diarra Raky Talla
- energia- ja vesihuoltoministeri Sambou Wagué
- nuoriso-, työllisyys- ja kansalaistaitoministeri Amadou Koïta
- terveys- ja hygieniaministeri Samba Ousmane Sow
- kauppa- ja kilpailuministeri Alhassane Ag Ahmed Moussa
- teollisuus- ja investointiministeri Moulaye Ahmed Boubacar
- hallinnon uudistamisen ja julkisen elämän läpinäkyvyyden ministeri Safïa Boly
- nais-, lapsi- ja perheministeri Diakité Aïssata Traoré
- asunto- ja kaupunkisuunnitteluministeri Mohamed Moustapha Sidibé
- ulkomailla asuvien malilaisten ja Afrikan integraation ministeri Yaya Sangaré
- uskonto- ja kulttiministeri Thierno Amadou Omar Hass Diallo
- kaivos- ja öljyministeri Lelenta Tlawa Baba Ba
- urheiluministeri Jean Claude Sidibé.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h La primature du Mali de 1960 à nos jours: 20 premiers ministres dont 6 sous IBK Maliweb. Viitattu 30.11.2019.
- ↑ Mali: mort en détention de l’ancien Premier ministre Soumeylou Boubèye Maïga. Rfi.fr (ranskaksi)
- ↑ Pascal James Imperato, Gavin H. Imperato: Historical Dictionary of Mali, fourth edition, s. 200. Lanham: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-5603-5.
- ↑ Political Handbook of the World 2018–2019, s. 1009. Thousand Oaks: CQ Press, 2019. ISBN 978-1-5443-2712-9.
- ↑ Liste complète des membres du nouveau gouvernement de Soumeylou Boubèye Maïga Bouctouactu. 31.12.2017. Viitattu 16.6.2021.
- ↑ La liste du nouveau gouvernement de Soumeylou Boubèye Maïga tombée hier soir: 32 ministres, 8 entrants, 11 femmes, 2 revenants Maliweb. 10.9.2018. Viitattu 16.6.2021.
- ↑ La liste des membres du nouveau gouvernement de Soumeylou Boubèye Maïga ABamako. 10.9.2018. Viitattu 16.6.2021.