Soul Tattoo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Soul Tattoo on suomalainen rock-yhtye, jonka musiikkia sävyttävät underground pop, goottigrunge, country punk ja syvän etelän blues.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinkiläinen Soul Tattoo syntyi 2003. Kun yhtyeen kitaristi-säveltäjä Samuli Laiho, kutsui Hearthill -kumppaninsa Jussi Sydänmäen tekstittämään uusia demojaan. Studioon bassoon ja rumpuihin tulivat Hearthill -miehistöstä tutut Jukka Kiviniemi ja Sasu Moilanen. Bändi aloitti debyyttialbumin levyttämisen 2004, maaliskuun 1. päivänä Musicmakers-studiolla. Kesäkuun 23. päivä julkaistiin single ”Scarecrow Jimmy” (Plastinka). ”Scarecrow Jimmy” -kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo elokuvan Onnen Varjot ohella. Sen ohjasi Claes Olsson. Sielukkaan tummanpuhuvaa rock'n'roll -räimettä juurevaan grungeen ja bluesiin yhdistelevä Soul Tattoo oli 2000-luvun alun suurimpia ja puhutuimpia tapauksia. Jo esikoisalbumillaan Suen ja Rumban kanteen kiitänyt yhtye villitsi myös keikoilla: Provinssirockissa ja Ruisrockissa esiintynyt Soul Tattoo voitti parhaan liveaktin Femma-palkinnon vuonna 2005. Vuonna 2006 julkaistu "Pile of Bones" kirvoitti ylistäviä arvioita ja toi yhtyeelle keikkoja Hollannissa ja Norjassa – toipa se mukanaan myös keikan Helsingin jäähallilla esiintyneiden Gary Mooren ja George Thorogoodin lämppärinä. Soul Tattoon liekki paloi kirkkaasti, mutta nopeasti. Vuonna 2008 julkaistun kolmoisalbumi "Malaga" (Rolls Voice/Slap) jälkeen yhtye pakkasi pillit pussiinsa. 2018 yhtye tekee pikapaluun rummuissa Janne Haavisto.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Soul Tattoo (2004)
  • Pile of Bones (2006)
  • Malaga (2008)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Soul Tattoo Myspace. Ajan tasalla oleva bändin sivusto. [1]
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.