Sotavahinkoyhdistys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sotavahinkoyhdistys oli Suomessa 1939–1951 toiminut yhdistys, jonka jäseninä olivat sotavahinkolain mukaisia rakennusten ja metsän palovakuutuksia myöntäneet vakuutuslaitokset. Irtaimiston palovakuutuksia myöntäneet vakuutuslaitokset muodostivat Irtaimiston sotavahinkoyhdistyksen, joka toimi 1940–1981. Vaikka yhdistyksiä oli kaksi, niitä johtivat samat henkilöt. Yhdistysten avulla vakuutuskorvaukset saatiin useamman maksajan kannettaviksi. Vuonna 1944 Sotavahinkoyhdistykselle siirrettiin lakkautettujen suojeluskuntien omaisuus ja varat. Jatkosodasta aiheutuneiden korvausten maksun jälkeen yhdistysten varat lahjoitettiin Sotavahinkosäätiölle, joka toimii edelleen.

Sotavahinkolain mukaisten vakuutusten korvaukset ja vakuutusmaksut suoritettiin vasta sodan päätyttyä. Vakuutettu omaisuus jaettiin kolmeen ryhmään, asutuskeskusten rakennukset, teollisuuslaitosten rakennukset sekä muut rakennukset ja metsät. Jos vakuutusmaksut eivät riittäneet ryhmässä sattuneiden vahinkojen korvauksiin, oli korvauksia tässä ryhmässä alennettava. Jos alennus oli yli 20 prosenttia, valtion varoista myönnettiin avustusta.

Yhdistyksen toimielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotavahinkoyhdistyksen kotipaikka oli Helsinki, ja sen toimieliminä olivat vuosittain pidetty yhdistyksen kokous ja hallitus. Jäsenenä olevaa yhtiötä edusti kokouksessa yhtiön valtuuttama henkilö ja jäsenenä olevaa palovakuutusyhdistystä Maaseudun palovakuutusyhdistyksen valtuuttamat henkilöt. Kokouksessa valtuutetulla oli yksi ääni jokaista palovakuutuskannan alkavaa sataa miljoonaa markkaa kohti. Äänestys voitiin suorittaa myös siten, että jokaisella valtuutetulla oli yksi ääni, jollei kukaan vastustanut tällaista menettelyä. Päätökset tehtiin enemmistön kannan mukaan, paitsi sääntömuutokset, joihin vaadittiin 2/3 edustetuista äänistä.

Yhdistyksen hallitukseen kuului viisi yhdistyksen kokouksen valitsemaa jäsentä, viisi varajäsentä ja kaksi valtioneuvoston määräämää lisäjäsentä sekä näiden varamiehet. Ensimmäisen hallituksen asetti sosiaaliministeriö. Nämä jäsenet olivat hallituksessa siihen saakka, kunnes yhdistyksen kokous oli päättänyt hallituksen jäsenistä. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten toimikausi oli kolme vuotta. Hallitus valitsi yhdistykselle toimitusjohtajan ja tarvittavan määrän henkilökuntaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotavahinkolaki, 469/1939
  • Valtioneuvoston päätös sotavahinkoyhdistyksen sääntöjen vahvistamisesta, 85/1940
  • Yhdistyksen toiminnan päättymisvuotena on se vuosi, jolloin yhdistys on lakannut kaupparekisterissä

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotavahinkoyhdistyksen ja Irtaimistonsotavahinkoyhdistyksen sotavahinkovakuutustoiminta 1939–1954, Sotavahinkosäätiö, 2004, ISBN 952-91-7677-5

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: