Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta
Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta oli Suomen sotakorvausten suorittamista koordinoiva virasto, valtuuksiltaan väliaikainen ministeriö. Valtuuskunnan rutiinitehtäviä hoiti Soteva-niminen virasto.
Sotakorvaustuotannon organisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotakorvaussopimusta koskevat neuvottelut olivat ulkoasiainministeriön vastuulla. Sitä tukemaan valtioneuvosto asetti jo 9. lokakuuta 1944 komitean, johon kuuluivat vuorineuvos Walter Gräsbeck puheenjohtajana, Gunnar Jaatinen, Juho Jännes, Johan Nykopp, Arno Solin ja Wilhelm Wahlforss. Sihteerikseen komitea valitsi Jaakko Rautasen.[1] 13. lokakuuta annettiin asetus sotakorvausohjelman toteuttavasta elimestä, sotakorvausteollisuuden valtuuskunnasta.[2]
Kauppa- ja teollisuusministeriö hoiti osan sotakorvauksiin liittyvistä rutiineista kuten toimistotehtävät.[3] Nopeasti kuitenkin selvisi että tarvittaisiin järeämpi organisaatio.[4]
Huhtikuussa 1945 perustettiin uusi virasto Soteva, jonka tehtävänä oli huolehtia Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan operatiivisista tehtävistä. Valtuuskunta puolestaan toimi viraston johtokuntana. Syyskuussa järjestelyä vielä hienosäädettiin asetuksella. Asetuksen teksti jätti kuitenkin paljon liikkumavaraa organisaation rakenteille ja niiden muuttamiselle.[5]
Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotakorvausteollisuuden valtuuskuntaan kuuluivat puheenjohtaja Lauri Kivinen (Veitsiluoto Oy:n toimitusjohtaja) ja jäsenet hallitusneuvos Sakari Tuomioja, Outokumpu Oy:n Porin metallitehtaan johtaja Ilmari Harki, vapaaherra G. W. Wrede (entinen Petsamon Nikkeli Oy:n toimitusjohtaja), Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimitusjohtaja Juuso Walden sekä Suomen Metallityöväen Liiton puheenjohtaja Yrjö Rantala. Tuomiojan korvasi myöhemmin valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Toivo Takki.[6]
Sotakorvauksia toimittamassa oli suuri joukko suomalaisia teollisuusyrityksiä:
- A. Ahlströmin Warkauden tehtaat (teräslaivat, konepaja- ja metalliteollisuus)
- Enso-Gutzeitin Lypsyniemen telakka (teräslaivat, konepaja- ja metalliteollisuus)
- Ruonan telakka Raahessa (teräslaivat)
- Valmetin Pansion telakka (teräslaivat, puuproomut)
- Valmetin Helsingin telakka Hietalahdessa (teräslaivat)
- F. W. Hollmingin telakka Rauma (puulaivat, kalastustroolarit)
- August Eklöfin telakka Porvoo (puulaivat)
- Laivateollisuus, Turku (puulaivat, kalastustroolarit)
- Rauma-Raahen telakka Rauma (puuproomut, kalastustroolarit)
- Uudenkaupungin telakka ja konepaja (puuproomut, kalastustroolarit)
- Reposaaren konepaja (puuproomut, kalastustroolarit)
- Valkon laiva Loviisa (puuproomut)
- Teljän tehtaat Pori (puuproomut)
- Virolaisen telakka Hamina (kalastustroolarit)
- Tampella Tampere (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Lokomo Tampere (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Lappeenrannan konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus)
- A. Ahlströmin Karhulan konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus)
- W. Rosenlewin Porin konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Wärtsilä-yhtymä Crichton-Vulcan (teräslaivat)
- Wärtsilä-yhtymä Hietalahden telakka (teräslaivat)
- Wärtsilä-yhtymä Kone ja Silta (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Wärtsilä-yhtymä Vaasan konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Wärtsilä-yhtymä Kotkan konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Wärtsilä-yhtymä Pietarsaaren konepaja (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Wärtsilä-yhtymä Taalin rautatehdas (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Valmetin Tampereen lentokonetehdas (rautatiekalusto, koneet)
- Valmetin Siuron Linnavuoren tehdas (koneet)
- Valmetin lentokonetehtaan Kuoreveden tehdas (koneet)
- Valmetin Rautpohjan tehdas Jyväskylä (rautatiekalusto, koneet)
- Valmetin Tourulan tehdas Jyväskylä (koneet)
- Lahden rautateollisuus (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Ammus-Sytytin Rauma (konepaja- ja metalliteollisuus)
- Yhtyneiden paperitehtaiden Jylhävaaran konepaja Valkeakoski (koneet)
- H. Saastamoinen Kuopio (paperiteollisuuskoneet)
- G. A. Serlachiuksen Mäntän konepaja (koneet)
- Metalliteollisuuden harjoittajain keskus (useiden pienten valimoiden yhteishanke)
- Rauta- ja metallivalimo Suomi (rautatiekalustoa)
- Vuokesenniska-yhtiön masuunilaitos Turku ja rautatehdas Imatra
- Fiskars-yhtiön tehtaat Loimaalla ja Salossa (kettinkejä)
- Strömbergin Vaasan ja Helsingin (Pitäjämäen) tehtaat (sähkökoneet)
- Kone (hissit, nosturit)
- Outokumpu-yhtiön Harjavallan tehdas (kuparituotteet)
- Suomen kaapelitehdas (kaapelit, kupariköydet)
- Metallikutomo-yhtiö (metallikangas)
- Suomen metallikutomo (metallikangas)
Sotevan toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Soteva toimi sotakorvaustoimitusten tilaajana ja maksajana teollisuudelle, sekä toimitusten välittäjänä Neuvostoliittoon. Se valvoi teollisuuslaitosten ja esimerkiksi laivanrakennustelakoiden toimintaa. Soteva myös valitsi sotakorvauksina luovutettavat laivat ja muut valmiit kohteet.
Viraston päällikkönä toimi kontra-amiraali Svante Sundman. Apulaispäällikkö oli diplomi-insinööri Ilmari Harki. Virastolla oli palveluksessaan teollisuuden eri alojen asiantuntijoita, juristeja, kielenkääntäjiä ja tulkkeja sekä toimistohenkilökuntaa, enimmillään vuonna 1948 noin 520 henkilöä.[7] Sotevan toimitilat olivat Helsingin Kluuvissa sotavuosina valmistuneessa Sokoksen tavaratalokiinteistössä. Aluksi tilat käsittivät Kaivokadun puoleisen osan kuudennen kerroksen, laajimmillaan kiinteistön neljä ylintä kerrosta.[8][9]
Korvausten päättyminen ja Sotevan lopettaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotakorvaukset tulivat maksetuksi vuonna 1952, jolloin Sotevan toiminta päättyi vuoden 1953 lopussa[10]. Valtuuskunta toimi pitempään: se järjesteli muutamia korvausasioita valtion ja tavarantoimittajien välillä vuoteen 1967 saakka.[4]
Kun Soteva lopetti toimintansa, sen haltuun jääneet hylätyt sotakorvaustavarat myytiin huutokaupalla. Esimerkiksi kaikkiaan kymmenen Move 2 -moottoriveturia osti Insinööritoimisto Saalasti. Myös muutamat raskaat kaivosvinssit päätyivät rautatiekäyttöön: ne myytiin Kuluntalahden–Jormuan tukinsiirtoradalle käytettäväksi vaunujen hinaamiseen veteen ulottuvilla kiskoilla.
Soteva populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mauri Sariolan vuonna 1981 ilmestynyt romaani Jälleenrakennettu maa käsittelee sotakorvausten ajan Suomea. Romaanin päähenkilö Tapio Heinlampi on Sotevan laivanrakennusosaston lakimies. Romaanin suunnittelussa keskeinen lähde oli Ilmari Harkin teos Sotakorvausten aika.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Auer, Väinö: Suomen sotakorvaustoimitukset Neuvostoliitolle 1944 - 1952. Yleisen historian tohtorinväitöskirja; WSOY 1956
- Harki, Ilmari 1971. Sotakorvausten aika. Jyväskylä: Gummerus
- Arkistolaitos: Arkistonmuodostaja: Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta VAKKA-arkistotietokanta. Arkistolaitos. Arkistoitu 21.4.2021. Viitattu 24.5.2008.
- Vesterinen, Jukka: Maa, joka maksoi velkansa: Suomen sotakorvaukset 1944-1952. Helsinki: Alfamer, 2012. ISBN 978-952-472-166-0. (suomeksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Harki 1971, 18
- ↑ Harki 1971, 79
- ↑ Harki 1971, 82
- ↑ a b Arkistolaitos: VAKKA-arkistotietokanta
- ↑ Harki 1971, 82-83
- ↑ Vesterinen 2012, 26-27
- ↑ Harki 1971, 84
- ↑ Helsinki kehyksissä: Kluuvi (sivun arkistokopio)
- ↑ Harki 1971, 83
- ↑ Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 21. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
- ↑ Sariola, Mauri (toim. Reijo Ikävalko): Hyvästi, Sammatin kuu, s. 216. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2918-9.