Sosialistivallankumouksellinen taisteluosasto
Sosialistivallankumouksellinen taisteluosasto (ven. Боевая Организация, Bojevaja Organizatsija) oli Venäjällä 1900-luvun alussa toiminut Sosialistivallankumouksellisen puolueen terroristisiipi. Se oli puolueen ryhmittymä, jolle oli tehtävänsä vuoksi annettu autonomia puolueen sisällä. Muistelmissaan osaston jäsen Boris Savinkov kutsui ryhmittymää ”terroristiprikaatiksi”.[1] Osaston jäsenyys pyrittiin usein salaamaan jäsenten oman turvallisuuden vuoksi.[2]
Osaston johto ja tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sosialistivallankumouksellisen taisteluosaston perusti Grigori Geršuni vuonna 1902. Geršuni pidätettiin vuonna 1904, jolloin Jevno Azef valittiin hänen seuraajakseen oikeana kätenään Boris Savinkov. Azef toimi ohranan vakoojana. Hänen aikanaan osasto siirtyi käyttämään räjähteitä tuliaseiden sijasta. Jäsenistöön kuului yli neljäkymmentä miestä ja toistakymmentä naista. Kaikki eivät olleet talonpoikia ja työväkeä, vaan osa kuului aatelistoon, papistoon ja porvaristoon. Suuri osa jäsenistä oli 20–30-vuotiaita. Boris Savinkov valittiin vuonna 1908 osaston johtoon Azefin seuraajaksi, mutta taisteluosaston toiminta hiipui pian.[3]
Toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perustamisvuotensa 1902 huhtikuussa Sosialistivallankumouksellinen taisteluosasto suunnitteli ja toteutti Venäjän sisäministerin Dmitri Sipjaginin salamurhan. Toukokuussa 1903 osasto salamurhasi Ufan kuvernöörin Nikolai Bogdanovitšin.[4] Heinäkuussa 1904 taisteluosasto salamurhasi Sipjaginin jälkeen sisäministeriksi valitun Vjatšeslav von Plehwen, jonka vaunuihin heitettiin pommi.
Suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitšin salamurha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš, joka oli aikaisemmin toiminut Moskovan kenraalikuvernöörinä, oli 15. helmikuuta 1905 Elisabet Fjodorovnan Punaisen Ristin hyväntekeväisyyskonsertissa Bolšoi-teatterissa. Sosialistivallankumouksellinen taisteluosasto tunsi hänen reittinsä hyvin ja oli valmistellut hänen salamurhaansa sille päivälle. Salamurha oli tarkoitus toteuttaa pommilla. Aleksandrovitšin vaunuissa olivat myös tämän ottolapset, jotka huomattuaan eräs taisteluosaston aktiiveista päätti jättää heiluttamatta nenäliinaa, joka oli sovittu merkiksi muille, että he valmistautuisivat heittämään pommin. Syynä lienee ollut, että osaston tarkoituksena oli salamurhata Aleksandrovitš vahingoittamatta tämän perhettä, sillä maine raakalaismaisena ryhmänä olisi haitannut sosialistivallankumouksellisten tarkoitusperien toteuttamista.[5]
Kaksi päivää myöhemmin, 17. helmikuuta, suuriruhtinas Aleksandrovitšin reki kulki Kremlin muurien ulkopuolelle kello 14.45, jolloin Sosialistivallankumouksellisen taisteluosaston jäsen Ivan Kaljajev heitti häntä kohti nitroglyseriinipommin, joka putosi suoraan Aleksandrovitšin syliin. Suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš kuoli saamiinsa vammoihin heti.[6]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Boris Savinkov: Memoirs of a terrorist, s. 364. A. & C. Boni, 1931. (englanniksi)
- ↑ John Simkin: Party of Socialist Revolutionaries Spartacus educational. 1997. Viitattu 28.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Gorodnitsky R.: Fighting organisation Socialist revolutionary Party 1901–1911, s. 235–236. Russian Political Encyclopedia, 1998. (englanniksi)
- ↑ Ian Nish: The origins of Russo-Japanese War, s. 144. Longman, 1985. (englanniksi)
- ↑ Van Der Kriste: The Romanovs, s. 170–172. Sutton Publishing, 199. (englanniksi)
- ↑ Lincoln W. Bruce: The Romanovs: Autocrats of All the Russias, s. 651. Anchor. (englanniksi)