Sosialistinen sionismi

Sosialistinen sionismi tai työväen sionismi on sionismin suuntaus, joka pyrki saavuttamaan juutalaisten kansallisen ja sosiaalisen itsenäisyyden yhdistämällä sionismin ja sosialismin. Sen perustaja oli Nachman Syrkin, joka esitti näkemyksensä sosialistisesta sionismista ennen vuoden 1899 kolmatta sionistikongressia.

Sosialistisen sionismin filosofia perustui olettamukseen, että juutalaisten diaspora jäisi ratkaisematta sosialistisen vallankumouksen jälkeen, ja lopullinen ratkaisu juutalaisten olemassaolon epäkohtiin olisi juutalaisten siirtolaisuus jollekin heille varatulle maa-alueelle. Dov Ber Borochovin mukaan kapitalismin kehitys johtaisi väistämättä juutalaisten siirtolaisuuteen Palestiinaan ja että vain siellä juutalaisen kansan talous voitaisiin muodostaa uudelleen juutalaisen proletariaatin luokkataistelun perustaksi. Hänen mukaansa sionismi oli juutalaiselle kansalle historiallis-taloudellinen välttämättömyys ja juutalaisen proletariaatin tuli olla siinä johtoasemassa.

Sosialistisen sionismin käsitteellisestä ja filosofisesta perustasta, menetelmistä sekä suhteesta muiden maiden sosialistisiin järjestöihin vallitsi kuitenkin syvä erimielisyys. Liikkeen piirissä vaikutti useita tulevan Israelin valtion merkittäviä hahmoja kuten David Ben-Gurion, Jitzhak Ben-Zvi ja Berl Katznelson.

Ensimmäinen Palestiinaan muuttanut merkittävä liikkeen edustaja oli Aaron David Gordon, jonka mukaan vain fyysisen työn ja maahan palaamisen avulla juutalainen kansa voisi saavuttaa kansallisen pelastuksen Palestiinassa. Gordon saapui Palestiinaan vuonna 1905, ja hänellä oli tärkeä rooli Palestiinan juutalaisasutusten kollektivisoinnissa. Gordon ja hänen seuraajansa perustivat ensimmäisen kibbutsin Deganyahiin Itä-Galileassa. Sosialistinen sionismi oli useimpien Israelin siirtokuntaliikkeiden ja Israelin työväenpuolueen innoittaja.