Sosiaalinen yritys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sosiaalinen yritys on yrityksen toimintatapa, jossa tavoitteena on taloudellisen kannattavuuden ohella yhteiskunnallinen yleishyödyllisyys (eli sosiaalinen) merkittävyys. Tämä sosiaalinen tavoite voi olla vajaakuntoisten työllistäminen eli kuntouttava työtoiminta, syrjäytyneiden integrointi yhteiskuntaan tai esimerkiksi ympäristönhoito. 1990-luvulta alkaen on eurooppalaisille yrityksille myönnetty verohelpotuksia tai annettu taloudellista tukea.

Sosiaalinen yritys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa laki sosiaalisista yrityksistä (1351/2003) astui voimaan vuoden 2004 alussa. Lakia muutettiin pieniltä osin (409/2007) 1.5.2007 lukien niin, että myös aiemmat sosiaalihuollon työllistymistä tukevaan toimintaa osallistuneet henkilöt luetaan lain edellyttämään vajaakuntoisten osuuteen. Lain mukaan sosiaalinen yritys on kaupparekisteriin merkitty yritys, joka poikkeaa muista yrityksistä siinä, että sen palveluksessa olevista työntekijöistä on vähintään 30 prosenttia vajaakuntoisia tai yhteensä vähintään 30 prosenttia vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä ja että tämä yritys on merkitty sosiaalisten yritysten rekisteriin.

Sosiaalinen yritys voi saada näiden vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseen palkkatukea tavallista pidemmäksi ajaksi tai tavallista korkeampana. Palkkatuki ei voi ylittää aiheutuneita henkilöstökuluja ko. työntekijän osalta. Verotuksessa sosiaalista yritystä kohdellaan kuten muitakin yrityksiä.

Helmikuussa 2007 sosiaalisten yritysten rekisteriin oli kirjattu 85 yritystä. Yrityksissä oli noin 400 työntekijää, joista vajaakuntoisia oli 140 ja pitkäaikaistyöttömiä 50. Syksyllä 2007 perustettiin Suomen 100. sosiaalinen yritys Kinnua Mahis Oy. Työ- ja elinkeinoministeriön jatkuvasti päivittämän rekisterin mukaan 31.1.2008 sosiaalisia yrityksiä oli 149.[1] Suomen ensimmäinen Sosiaalinen yritys oli oululainen Tervatulli Oy, joka on osa Nuorten Ystävät-konsernia.[2] Keväällä 2009 uutisoitiin Tervatullin liiketoiminnan päättyvän maaliskuun 2009 lopussa.[3][4]

Pekka Pättiniemi (2006) on väitöskirjassaan Social Enterprise as Labour Market Measure[5] (Sosiaaliset yritykset työllisyyspolitiikan välineenä) lähestynyt sosiaalisia yrityksiä nykyistä sosiaalisten yritysten lakia laajemmassa perspektiivissä. Hän muistuttaa siitä, että 1990-luvun talouslaman aikana perustettiin runsaasti (yli 200) osuuskuntamuotoisia yrityksiä tukemaan työttömien henkilöiden elämänhallintaa ja tuotannollista työllistymistä. Pättiniemi ennakoi, että erityisesti palvelusektori olisi sosiaalisten yritysten keskeinen toimiala. Kehitystä voisi jo nyt tutkia, kun sosiaalisten yritysten rekisterissä on jo yli 120 yritystä.

Sosiaalisten yritysten eurooppalainen kattojärjestö CEFEC valitsi vuoden 2007 eurooppalaiseksi sosiaaliseksi yritykseksi pirkanmaalaisen Kuntoutuskeskus Mental Oy:n, joka tuottaa sosiaalialan asumispalveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä lastensuojelun laitospalveluja.[6] Mental Oy valittiin keväällä myös Vuoden uusyritykseksi. Yritys perustettiin 2005 viiden työntekijän suuruisena, syksyllä 2007 se työllisti jo 40 henkilöä.

Työntekijä sosiaalisessa yrityksessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marianna Laakso on VATES-säätiössä tutkinut[7] normaalikuntoisten työntekijöiden työtyytyväisyyttä sosiaalisissa yrityksissä erityisesti suhteessa tukityöllistettyihin työtovereihin. Tutkimushetkellä sosiaalisia yrityksiä oli 34 ja hän sai vastauksia 18 yrityksestä. Merkittävin tutkimustulos oli se, että normaalikuntoisista 60 prosenttia suhtautui kielteisesti tukityöllistettyjen täyteen palkkaan. Kielteistä suhtautumista lievensi avoin tiedottaminen tukityöllistettyjen tilanteesta sekä työllistämisen sosiaalisten näkökohtien korostaminen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marianna Laakso: Rasittava vai rikastava työpaikka?. VATES-säätiö, 2007.
  • Pekka Pättiniemi: Social Enterprise as Labour Market Measure. Kuopion yliopisto, Yhteiskuntatieteet, 2006. ISBN 951-27-0369-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sosiaalisia yrityksiä tarvitaan. Työelämä, 2007, nro 2, s. 21.
  2. Tervatulli Oy 2008. Nuorten Ystävät. Viitattu 25. toukokuuta 2008.
  3. Tervatulli lopettaa 10.3.2009. Ylen alueuutiset. Viitattu 27.5.2009.
  4. Neo-Act jatkaa Tervatullin tiloissa Työ & Toiminta ry. Viitattu 27.5.2009.
  5. Pekka Pättiniemi: Social Enterprise as Labour Market Measure. Kuopion yliopisto, Yhteiskuntatieteet, 2006. ISBN 951-27-0369-6. Luettelo ladattavista väitöskirjoista
  6. http://www.vates.fi
  7. Laakso 2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]