Sosiaalinen käyttäytyminen
Sosiaalinen käyttäytyminen tarkoittaa eläinten yhteistoimintaa lajitoveriensa kanssa.
Sosiaalisia lajeja, jotka muodostavat yhteisöjä, ovat nisäkkäistä esimerkiksi laumaeläimet, kuten antiloopit, ja hyönteisistä yhdyskuntahyönteiset, kuten muurahaiset. Myös ihminen on sosiaalinen laji.[1]
Sosiaaliset eläimet ovat epäsosiaalisia eläimiä paremmin turvassa saalistajilta. Ne voivat suojata toisiaan laumaan piiloutumalla, joukkovoimalla, vartiovuoroilla, varoitusäänillä tai yhdessä rakennetuilla suojarakennelmilla. Lisäksi sosiaaliset eläimet löytävät lisääntymiskumppaninsa läheltä, ja ne kykenevät etsimään ruokaa tavoilla, joita yksin elävät eläimet eivät voi käyttää. Esimerkiksi jotkin saalistajat, kuten sudet, kykenevät yhdessä saalistamaan suurempia eläimiä kuin yksin. Yhdessä toimien eläimet pystyvät myös tekemään suuria rakennelmia, kuten kaniinien käytäväverkostot ja termiittien pesäkeot. Muun muassa leijona- ja susilaumoissa naaraat huolehtivat lisäksi toistensa pennuista.[1]
Epäsosiaalisia, erakkoina eläviä nisäkkäitä ovat muun muassa tiikeri, jääkarhu ja laiskiainen. Epäsosiaalisuuden etuna sosiaalisuuteen verrattuna ovat esimerkiksi resursseista kilpailemisen väheneminen, ryhmän sisäisten konfliktien välttäminen sekä loisille ja sairauksille altistumisen väheneminen.[1]
Sosiaaliseen käyttäytymiseen liittyvä keskinäinen avunanto perustuu altruismiin. Sen eräs evolutiivinen syy on sukulaisvalinta, jossa lauman jäsen suojelee myös omia geenejään auttaessaan lähisukulaisiaan. Myös peliteoria selittää eläinten sosiaalista käyttäytymistä evoluution kannalta.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Kershenbaum, Arik: Linnunradan käsikirja olioista, s. 149–170. Suomentanut Perhoniemi, Tuukka. URSA, 2023. ISBN 978-952-7443-19-4