Sormiruokailu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sormiruokailu tai lapsentahtinen sormiruokailu

Suomenkielinen käännös sormiruokailu tulee englanninkielestä ”baby-led weaning”. Sormiruokailu ei ole uusi idea, mutta teorian siitä miksi ja miten se toimii, kehitti Gill Rapley. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan Omin sormin suuhun (WSOY, 2010) yhdessä Tracey Murkettin kanssa (alkuperäinen teos Baby-led Weaning: Helping Your Baby to Love Good Food, 2008). Sormiruokailussa on yksinkertaistetusti kyse siitä, että lapsen annetaan syödä itse. Länsimaissa kiinteisiin ruokiin siirrytään usein soseiden ja lusikalla syöttämisen avulla, jolloin vanhempi päättää mitä, milloin ja kuinka paljon lapsi syö. Sormiruokailussa lapsi saa itse päättää milloin hän on valmis siirtymään maistelemaan kiinteitä ruokia, siksi aiheesta puhutaan usein suomenkielessä myös lapsentahtisena sormiruokailuna.

Sormiruokailun hyödyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sormiruokailu vahvistaa vauvan itseluottamusta, sillä se etenee vauvan ehdoilla. Kiinteisiin siirrytään, kun vauva osoittaa pystyvänsä syömään itse ja edetään vauvan omaan tahtiin. Lähes kaikki vauvat osoittavat olevansa valmiita syömään kiinteitä tarttumalla ruokaan ja viemällä paloja suuhun, kun heille antaa siihen mahdollisuuden. Lapsi saa aluksi maistella, eikä haittaa vaikka hän ei ensimmäisinä kertoina onnistu syömään mitään. Lapsi saa päättää mitä, kuinka paljon ja missä tahdissa hän syö. Ruoka tarjoillaan paloina, ei soseena ja häntä ei syötetä missään vaiheessa. Vauva saa yhä halutessaan rintamaitoa tai korviketta, kunnes on valmis aloittamaan maidosta vieroituksen. Sormiruokailu kehittää lapsen purentaa, sorminäppäryyttä ja käden ja silmän koordinaatiota. Sormiruokailevat lapset kokevat uusia muotoja ja koostumuksia ruoassa alusta alkaen, koska ruokaa ei tarjota lusikalla sosemuodossa. Saadessaan opetella pureskelua ja ruoan liikuttelua suussa, tulee lapsista nopeammin taitavampia ruoan käsittelijöitä kuin lusikalla syötetyistä lapsista. Kunnolla pureskelemaan oppimisesta on hyötyä myös puheen kehitykselle. Syödessään itse, lapsi syö vain tarpeellisen määrän, mikä saattaa ehkäistä riskiä ylipainoon vanhempana. Lapsi oppii nauttimaan ruokailuista, kun ruokahetket ovat mukavia ja lapsen itsevarmuutta vahvistavia. Sormiruokailu mahdollistaa myös sen, ettei perheessä tarvitse kokata erikseen vauvalle ja muulle perheelle, kunhan ottaa huomioon pikkulapsille sopimattomat ruoka-aineet.

Sormiruokailun haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotku – sormiruokaileva lapsi sotkee paljon, mutta lopulta kaikkien lasten on opittava ruokailemaan itse, joten sotkuinen vaihe olisi lopulta edessä jossain vaiheessa. Kunhan lapsi saa opetella, ei sotkuinenkaan vaihe kauan kestä.

Sormiruokailun aloittamisikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat lapset osoittavat kiinnostusta noin puolen vuoden iässä. Ensimmäisiä merkkejä lapsen valmiudesta ovat mm.: lapsi seuraa kiinnostuneena muiden ruokailua ja tavoittelee ruokia, lapsi saa poimittua ruoan käteensä ja vietyä sen suuhunsa sekä lapsi osaa istua suorassa syöttötuolissa tai sylissä. Lapsen on ruokaillessa istuttava suorassa omassa syöttötuolissa tai sylissä. Kun lapsi valitsee itse suuhunsa laittamansa ruoan ja istuu suorassa ei tukehtumisvaara ole yhtään sen todennäköisempi kuin lusikallakaan syötettäessä. On tärkeää, että lapsi kykenee istumaan suorassa, missään nimessä hänen ei saa antaa syödä esimerkiksi sitterissä, sillä tämä taaksepäin nojaava asento voi aiheuttaa ruoan joutumisen väärään kurkkuun. Sormiruokailevan lapsen kakomisrefleksi on erilainen kuin aikuisella. Aikuisella kakomisrefleksi laukeaa kielen takaosassa. Huoli sormiruokailevan tukehtumisesta liittyy usein siihen, että lapsi saattaa kakoa ruokaillessaan, mikä sekoitetaan tukehtumiseen. Reaktiot ovat yhteydessä toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Kakomisrefleksi laukeaa puolivuotiaalla paljon edempänä kielellä, joten kakomista tapahtuu paljon helpommin kuin aikuisella ja silloin sen aiheuttama ruokapala on vielä kaukana hengitystiestä. Kun 6-7 kk kakoo syödessään, ei se tarkoita, että ruoka olisi liian lähellä hengitystietä ja harvoin se on merkki siitä, että lapsi olisi tukehtumassa. Puolivuotias syömistä harjoitteleva lapsi ei todennäköisesti osaa tarttua sellaisiin ruokiin, joita olisi vaikea liikutella kielellään, kuten herneitä. Pinsettiote kehittyy vasta noin 9 kk iässä, johon mennessä pureskelun taitokin on kehittynyt paremmaksi.

Sormiruokailun aloittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensi kuukausina tarjotaan ruokaa, jota lapsen on helppoa ja turvallista viedä suuhun. Puolivuotias lapsi käyttää koko kämmentään tarttuessaan esineisiin, sama pätee myös ruokaan. Tässä iässä lapsen olisi siten pystyttävä sulkemaan käsi ruokapalan ympärille saadakseen siitä otteen. Palan täytyisi olla myös tarpeeksi pitkä, jotta se tulee nyrkistä ulos, sillä vauva ei osaa avata nyrkkiään tarkoituksella päästäkseen käsiksi ruokaan. Helppoja aloitusruokia ovat höyrytetyt vihannestikut tai –lohkot, myös parsakaalista saa hyvän otteen. Kypsä avokado leikattuna reilunkokoisiksi lohkoiksi on myös hyvä aloittamiseen ja siitä saa hyvän otteen. Ruokia, joita ei anneta tukehtumisvaaran vuoksi ollenkaan, ovat mm. pähkinät, kokonaiset viinirypäleet ja kirsikkatomaatit tai kivelliset hedelmät kivineen. Tämä ensimmäinen vaihe kestää yleensä muutaman kuukauden, ja noin 8 kk iässä vauva pääsee käsiksi nyrkin sisällä olevaan ruokaan. Noin 9 kk iässä vauva osaa poimia pieniä esineitä etusormen ja peukalon otteella, joten hän osaa myös poimia pienempiä ruokapaloja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rapley, Gill & Murkett, Tracey: Omin sormin suuhun, WSOY, 2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]