Muoti + Kauneus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sorjat Pukimet)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muoti + Kauneus oli suomalainen muotiin ja kauneudenhoitoon erikoistunut aikakauslehti. Sitä julkaisi Yhtyneet Kuvalehdet vuodesta 1973 vuoteen 1997, jonka jälkeen ilmestyi vielä muutaman vuoden sen jatkaja, pelkästään pukeutumiseen keskittynyt Muoti Plus.

Lehden historia juontaa 1920-luvulla aloitettuun Kotilieden ompelukaavalehti Sorjaan, vuonna 1944 perustettuun Muotikuvaan, vuosina 1952–1960 julkaistuun Kodin Pukimiin ja vuonna 1954 aloitettuun Sorjat Pukimet -lehteen, josta tuli sittemmin Muotisorja ja vuodesta 1973 Muoti + Kauneus.[1] Kolmen viimemainitun lehden päätoimittaja 1954–1987 oli Sirkka Vesa-Kantele.[2] Muodin + Kauneuden lyhytikäiseksi jääneen seuraajan Muoti Plus -lehden päätoimittaja oli Heidi Kärkkäinen.[3]

Muoti + Kauneus järjesti 1970- ja 1980-luvuilla suuria vuosittaisia muotinäytöksiä, joissa suomalaisten vaatevalmistajien tuotannon lisäksi esiteltiin ranskalaista ja muuta kansainvälistä muotia suomalaisyleisölle.[4] Esimerkiksi vuonna 1981 Finlandia-talossa pidetyssä tapahtumassa kävijöitä oli 22 000.[5]

Päätoimittajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sorja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sorja-Muotikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linda Eerikäinen 1945–1949[6]

Muotikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linda Eerikäinen 1944–1951[6]

Kodin Pukimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sorjat Pukimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sirkka Vesa-Kantele 1961–1965[6]

Muotisorja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sirkka Vesa-Kantele 1965–1973[6]

Muoti + Kauneus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muoti Plus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heidi Kärkkäinen[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirsi Sahi: Muotipiirtäjä muodin kuvaajana, Tarkastelussa Kyllikki Raustilan muotipiirrokset Muotikuva-lehdessä 1944–1951, s. 34–36. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos, Käsityönopettajankoulutus, 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.6.2014).
  2. Piippa Lappalainen ja Mirja Almay: Kansakunnan vaatettajat, s. 213–214. WSOY, 1996. ISBN 978-9510208649.
  3. a b Yhtyneet Kuvalehdet Oy (Arkistoitu – Internet Archive), Kauppalehti 29.12.2000 , sivu 38. Viitattu 6.6.2014.
  4. Lenitan vuodet (Arkistoitu – Internet Archive), Lenita Airisto. Viitattu 6.6.2014.
  5. Tapio Mikola (teksti), Kati Mikola (karikatyyrit): Pikakuvia 1, Vaatemarkkinoinnin vaikuttajia sanoin ja kuvin, s. 112. Turku: LSK, 1981. ISBN 951-99302-2-1.
  6. a b c d e f g h i j k l m n Karlsson, Risto: ”Päätoimittajat”, Kansikuva uusiksi. Kuusikymmentä vuotta elämää ja ihmisiä Yhtyneissä Kuvalehdissä, s. 384. Yhtyneet Kuvalehdet, 1996. ISBN 951-9435-65-4.