Son Goku (Dragon Ball)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Supersaiyalainen Goku

Son Goku (jap. 孫悟空, Son Gokū) on Akira Toriyaman luoma manga- ja animehahmo, joka esiintyy Dragon Ball -, Dragon Ball Z - ja Dragon Ball GT -sarjoissa. Gokun oikea nimi on Kakarot. Goku on koko tarinan päähenkilö. Hän on saiyalainen, joka pystyy muuttumaan supersaiyalaiseksi, jolloin hänen voimansa moninkertaistuvat.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Animen ja mangan käännöksissä Son Gokun koko nimeä käytetään joko harvemmin tai ei ollenkaan. Syynä oli se, että [sukunimi] Son olisi aiheuttanut hämmennystä englanninkielisessä käännöksessä joten nimi usein käänettiin vain Gokuksi. Goku on saiyalainen, jonka takia hänellä on myös saiyalainen nimi Kakarot. Hänet lähetettiin vauvana Vegeta-planeetalta valloittamaan Maa. Isoisä Son Gohan löysi Gokun ja otti hänet hoivaansa. Goku oli aluksi saiyalaisen luonteensa takia hyvin riehakas, mutta lopulta hän muuttui rauhallisemmaksi kalliolta pudotessa päähän kohdistuneen iskun takia.

Isoisä Son Gohan siis on antanut Gokulle nimen, jota kaikki muut sarjan hahmot käyttävät lukuun ottamatta saiyalaisia Vegeta, Nappa, Raditz, Turles ja Broly. He kutsuvat häntä hänen oikealla nimellään Kakarot. Son Goku menee Dragon Ball -sarjan alussa mestari Mutenroshin opetukseen ja siellä hän oppii voimakkaan kamehameha-iskun.

Goku on erityisen vahva soturi Maan asukkaisiin verrattuna ja mangan ensimmäisessä kirjassa selviää, ettei edes luoti pysäytä Gokua. Gokulla on venyvä sauva aseenaan, jonka hän sai isoisä Son Gohanilta. Goku voittaa sarjassa pahan King Piccolon, mutta Piccolon uudelleensyntymä Piccolo Jr. tekee ase-levon

Goku menee naimisiin Chi-Chin - härkäruhtinaan tyttären - kanssa ja he saavat lapsen, jonka he nimeävät Son Gohaniksi. Gohanissa on puolet saiyalaista ja puolet ihmistä ja tuo yhdistelmä osoittautuu erityisen voimakkaaksi. Gohan on vielä siinä mielessä erityinen soturi, että kun hän lopulta suuttuu, mikään ei pidättele häntä ja hänestä tulee uskomattoman voimakas. Goku saa myöhemmin vielä yhden lapsen lisää: Son Gotenin. Myöhemmin Goku saa lapsenlapsen Pan. Lisäksi Dragon Ball GT sarjan lopussa nähdään Goku jr. Joka on Panin lapsenlapsi.

DragonBall GT:ssä Goku muuttuu lapseksi Black Star Dragonballien avulla. Hän kohtaa sarjan aikana mm. Super 17:n, Baby Vegetan ja Omega Shenronin. Hän muuttuu sarjassa neljännen tason supersaiyalaiseksi. Kun Goku ja Vegeta fuusioituvat neljännen asteen supersaiyalaisina heistä tulee supersaiyan 4 Gogeta.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.