Tämä on lupaava artikkeli.

Solomon (500-luku)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Solomon
Henkilötiedot
Syntynyt noin 480/490
Idriphthon, lähellä Daraa, Mesopotamiassa.
Kuollut 544
Cillium (nykyinen Kasserine, Tunisiassa)
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Itä-Rooman valtakunta
Palveluvuodet 533–536, 539–544
Taistelut ja sodat vandaalisota,
(533–534)
maurisodat
(534–536, 539–544)
Sotilasarvo magister militum
(534–536, 539–544)

Solomon (kreik. Σολόμων; s. noin 480/490 – k. 544) oli itäroomalainen sotapäällikkö. Hän oli eunukki ja palveli vandaalisodan aikana (533–534) Pohjois-Afrikassa sotapäällikkö Belisariusta. Sodan päätyttyä vuonna 534 hänet nimitettiin vastaperustetun African pretoriaaniprefektuurin maaherraksi (nykyinen Tunisian, Pohjois-Algerian ja Pohjois-Libyan alue). Tässä virassa hän joutui taistelemaan kapinaan nousseita maureja vastaan. Solomon kukisti maurit kahdesti Tunisiassa, mutta keväällä 536 syttynyt armeijan kapina pakotti hänet pakenemaan Pohjois-Afrikasta. Hän kuitenkin palasi vuonna 539, kun kapina oli kukistettu. Toisen kautensa aikana Solomon kukisti maurit, ja karkotti loputkin vandaalit provinssista. Hän myös rakennutti Pohjois-Afrikkaan useita linnoituksia ja ympäröi monia kaupunkeja muureilla. Provinssi sai nauttia muutaman vuoden ajan rauhasta ja kukoistuksesta, mutta vuonna 543 maurit nousivat jälleen kapinaan, ja Solomonin oli taas lähdettävä heitä vastaan. Roomalaiset kuitenkin lyötiin Numidian ja Byzaciumin rajalla vuonna 544 käydyssä Cilliumin taistelussa, jossa Solomon sai surmansa.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Solomon syntyi Idriphtonin linnoituksessa, lähellä Daraa, Pohjois-Mesopotamiassa. Hän oli eunukki, mutta häntä ei oltu kastroitu tarkoituksellisesti. Aikalaishistorioitsija Prokopioksen mukaan hänen sukuelimensä olivat vahingoittuneet, kun hän oli ollut vauvana kapaloituna.[2] Solomonilla oli veli nimeltään Bacchus, jonka kolme poikaa Cyrus, Sergius ja Solomon, palvelivat myöhemmin setäänsä Pohjois-Afrikassa. Solomonin synnyinvuodesta ei ole varmaa tietoa, mutta koska hän ei ilmeisesti ollut mikään nuori mies vuonna 527, on päätelty, että hän syntyi noin vuosien 480/490 tienoilla.[3]

Solomonin varhaisista vaiheista ei tiedetä juuri mitään, paitsi että hän palveli Mesopotamian duxin Felicissimuksen alaisuudessa ehkä jo noin 505/506. Kun Solomon vuonna 527 astui sotapäällikkö Belisariuksen palvelukseen hän oli jo kokenut mies. Hän saattoi olla jo tällöin Belisariuksen domesticus, eli esikunnan johtaja. Hän oli tässä virassa ainakin vuodesta 533 lähtien.[3]

Pohjois-Afrikan sotaretki ja nimitys maaherraksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 533 Solomon osallistui Belisariuksen alaisuudessa vandaalisotaan ja oli yksi Rooman armeijan foederati-joukkojen yhdeksästä komentajasta. Prokopios ei mainitse Solomonia sotaretken aikana, mutta hän saattoi osallistua Ad Decimumin taisteluun 13. syyskuuta 533. Karthagon antauduttua 15. syyskuuta Belisarius lähetti Solomonin Konstantinopoliin kertomaan keisari Justinianukselle sotaretken etenemisestä. Solomon luultavasti jäi Konstantinopoliin kevääseen 534 asti, jolloin sota päättyi ja Belisarius kutsuttiin Konstantinopoliin. Solomon lähetettiin takaisin Pohjois-Afrikkaan ja hänet nimitettiin vasta perustetun African pretoriaaniprefektuurin sotilaskomentajaksi (magister militum Africae) ja pretoriaaniprefektiksi, joka oli tuohon aikaan korkea siviilivirka.[3]

Juuri ennen Belisariuksen lähtöä kesällä 534, Pohjois-Afrikan maurit nousivat kapinaan roomalaisia vastaan. Belisarius jätti Solomonille suuren osan bucellariuksistaan, ja antoi tälle tehtäväkseen kukistaa kapina ja palauttaa järjestys provinssiin. Keisari Justinianus lähetti myös Pohjois-Afrikkaan vahvistuksia, joita johtivat Theodoros ja Ildiger, joka oli Belisariuksen vaimon Antoninan vävy. Maurit olivat sillä välin ryöstelleet Numidiaa ja Byzaciumia surmaten erilleen joutuneita roomalaisjoukkoja. Roomalaisia palvelleiden hunnijoukkojen komentaja Aigan, sekä Belisariuksen standaarinkantaja Rufinus Traakialainen komensivat ratsuväkijoukkoja, joka väijytti ja tappoi joitakin maurisotureita, ennen kuin koki saman kohtalon maurien käsissä.[4][5]

Sota maureja vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisen Pohjois-Afrikan kartta.

Solomon luultavasti vietti talven 534/535 sotavalmistelujen ja diplomatian parissa, sekä odottaen Theodoroksen ja Ildigerin vahvistuksia. Prokopioksen mukaan Solomon yritti diplomatian keinoin saada maureja luopumaan kapinastaan, mutta tuloksetta. Tämän jälkeen, luultavasti vuoden 535 keväällä, hän marssitti armeijansa Byzaciumiin maurien armeijaa vastaan. Hänellä saattoi olla noin 18 000 miestä komennossaan.[6] Roomalaiset leiriytyivät Mammes-nimiselle paikalle maurien joukkoja vastapäätä ja valmistautuivat taisteluun. Maurit olivat pystyttäneet leirin vuorten edustalla olevalle tasangolle ja asettaneet kamelinsa 12 rivin syvyiseksi ympyrämuodostelmaksi, jonka keskelle maurien naiset ja lapset oli sijoitettu. Maurisoturit itse asettuivat kameliensa jalkojen väliin aseinaan kilvet, miekat ja heittokeihäät. Loput maureista pysyivät satuloissaan piilossa läheisten kukkuloiden takana. Solomon kuitenkin tajusi tämän ja keskitti armeijansa vihollisen ympyrämuodostelman sitä osaa vastaan, joka osoitti poispäin vuorilta. Näin ei ollut vaaraa, että maurit olisivat hyökänneet roomalaisten kimppuun takaapäin.[5] Aiganin ja Rufinuksen aiemmin sattunut tappio oli tehnyt Solomonin ja hänen miehensä varovaisiksi.[4]

Kun taistelu alkoi, maurien taktiikka näytti toimivan, sillä heidän kamelinsa pelottivat roomalaisten hevosia, jolloin monet niistä joutuivat paniikkiin ja pakenivat. Maurit tekivät asemistaan hyökkäyksiä ja aiheuttivat heittokeihäillään tappioita roomalaisten ratsuväen riveissä. Tällöin Solomon laskeutui ratsailta ja ohjeisti joukkojaan tekemään samoin. Hän käski sotilaitaan käyttää kilpiään suojanaan ja pysyä asemissaan, samalla kun johdatti 500 miestä maurien kamelimuodostelman ympäri ja hyökkäsi sitä vastaan toiselta puolelta. Tämä teki Solomonin selustan suojattomaksi, mutta hän luotti siihen, että vastarinta oli täällä heikompaa, ja että hyökkäys pääsisi etenemään nopeasti. Muodostelmansa tätä osaa vartioineet maurisoturit pakenivat ja Solomonin joukot tappoivat noin 200 kamelia. Maurien kamelimuodostelmaan syntyi nyt aukko, josta roomalaiset pääsivät hyökkäämään. Maurit jättivät asemansa ja pakenivat. Roomalaiset ottivat maurien naiset ja lapset orjiksi ja tappoivat kaikki maurisoturit, jotka yrittivät paeta. Prokopioksen mukaan 10 000 mauria sai surmansa taistelussa. Roomalaiset palasivat sotasaaliinsa kanssa Karthagoon.[4]

Solomon vei armeijansa Karthagoon, mutta sai heti tietää maurien olevan taas ryöstelemässä Byzaciumia. Hän johti armeijansa uudestaan vihollista vastaan. Kuullessaan Solomonin lähestymisestä maurit perääntyivät Bourgaon-nimiselle vuorelle, joka oli helposti puolustettavissa. Solomon leiriytyi maureja vastapäätä, ja odotti useita päiviä toivoen maurien laskeutuvan alas taistelemaan tasamaalla. Maurit kieltäytyivät kuitenkin ryhtymästä taisteluun, joten Solomonin oli hyökättävä heitä vastaan. Hän antoi comes excubitorum (keisarillisen kaartin, excubitores-joukkojen komentaja) Theodorokselle tuhat miestä ja käski heidän kiivetä salaa yön pimeydessä maurien yläpuolelle. Seuraavana aamuna Theodoroksen joukot hyökkäsivät maurien kimppuun takaapäin Solomonin armeijan hyökätessä edestä.[4] Maurit kärsivät raskaita tappioita ja joutuivat pakenemaan. Taistelun jälkeen roomalaiset palasivat Karthagoon, kun taas taistelusta selviytyneet maurit pakenivat mauripäällikkö Iaudaksen luo Numidiaan.[5]

Vietettyään hetken Karthagossa Solomon johdatti armeijansa Aurèsvuorille Numidiaan hyökkäämään Iaudasta vastaan. Solomon syytti häntä Numidian ryöstelemisestä, kun roomalaiset olivat taistelleet Byzaciumissa. Kaikki maurit eivät liittyneet kapinaan roomalaisia vastaan, vaan jotkut liittoutuivat heidän kanssaan. Solomonin mauriliittolaiset olivat myös kehottaneet häntä hyökkäämään Iaudaksen kimppuun. Roomalaiset ja heidän mauriliittolaisensa tekivät leirin lähelle Abigasjokea, joka virtasi Aurèsvuorten ohi. Iaudas kieltäytyi laskeutumasta alas ja ryhtymästä taisteluun Solomonin joukkoja vastaan, joten tämän täytyi hyökätä häntä vastaan. Maksettuaan mauriliittolaisilleen suuren määrän kultaa Solomon johdatti armeijansa taistelumuodostelmassa ylös vuorelle. Roomalaiset etenivät seitsemän päivän ajan, kunnes pääsivät Clypea-nimiselle muinaiselle linnoitukselle, jonne he pystyttivät leirin. Solomon odotti kolme päivää ja toivoi kohtaavansa vihollisen armeijan, mutta joutui sitten perääntymään, koska armeijan tarvikkeet olivat lopussa ja myös siksi, koska pelkäsi mauriliittolaistensa pettävän hänet. Solomon perääntyi tasangolle ja rakennutti sinne linnoitetun leirin.[5] Tämän jälkeen hän jätti osan armeijastaan vartioimaan Numidiaa ja lähti talveksi 535/536 Karthagoon.[7]

Armeijan kapina 536[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karthagossa Solomon valmisteli uutta sotaretkeä Iaudasta vastaan keväällä 536. Tällä kertaa se oli määrä suorittaa ilman epäluotettavia mauriliittolaisia. Hän valmisteli myös armeijaa, joka oli määrä lähettää Sardiniassa asuvia maureja vastaan. Ennen kuin Solomon ehti saattaa suunnitelmansa päätökseen, armeijassa puhkesi vakava kapina keväällä 536.[5][4]

Roomalaisten vallattua Pohjois-Afrikan vandaaleilta monet Itä-Rooman armeijan sotilaat olivat menneet naimisiin vandaalisoturien vaimojen tai tyttärien kanssa. He odottivat nyt perivänsä ne maat, jotka heidän vaimonsa isät tai entiset puolisot olivat ennen omistaneet.[4] Keisari Justinianuksen lähettämät veronkerääjät kuitenkin ilmoittivat, että maat kuuluivat nyt keisarille. Sotilaat kääntyivät Solomonin puoleen, mutta tämä kieltäytyi tukemasta heitä, mikä aiheutti paljon tyytymättömyyttä. Roomalaiset myös kielsivät areiolaisuuden harjoittamisen, mikä suututti monia armeijassa palvelevia areiolaisia, kuten heruleja. Tämän lisäksi armeijan palkanmaksu oli myöhässä, mikä aiheutti myös laajaa tyytymättömyyttä armeijan parissa. Kaikki nämä osatekijät provosoivat armeijaa nousemaan kapinaan, joka alkoi pääsiäisenä 536.[8][7]

Kapinalliset aikoivat ensin tappaa Solomonin pääsiäisen juhlallisuuksien aikana, mutta eivät pystyneet siihen. Seuraavana päivänä he eivät myöskään pystyneet toimimaan, ehkä kunnioituksesta Solomonia kohtaan. Tämän jälkeen suurin osa kapinallisista lähti Karthagosta ja alkoi ryöstelemään maaseutua. Solomon yritti pitää kaupungissa olevat joukkonsa uskollisina, mutta pian hekin nousivat kapinaan. Solomon lähetti alaisensa Theodoros Kappadokialaisen hillitsemään kapinallisia, mutta he valitsivat tämän johtajakseen, ja alkoivat ryöstelemään kaupunkia. Solomon onnistui pakenemaan läheisen palatsin kirkkoon, jossa häneen liittyi sotapäällikkö Martinus. Sieltä he pääsivät yön pimeydessä Theodoroksen taloon. Theodoros pakotti heidät aterialle kanssaan ja näyttää vakuuttaneen heille olevansa vain pelinappula kapinallisten käsissä. Aterian jälkeen Theodoros auttoi heitä pakenemaan kaupungista. Solomon lähti kaupungista veneellä Missuaan yhdessä historioitsija Prokopioksen ja muutaman muun seuraajansa kanssa. Sieltä hän lähetti sotapäällikkönsä Martinuksen ja Valerianuksen Numidiaan yrittämään turvaamaan alueen joukkojen uskollisuutta. Hän lähetti myös kirjeen Theodorokselle ohjeistaen häntä huolehtimaan Karthagosta ja toimimaan parhaansa mukaan. Tämän jälkeen Solomon ja Prokopios seilasivat Belisariuksen luo Syrakusaan, Sisiliaan, jonka roomalaiset olivat juuri vallanneet gooteilta.[8][7]

Belisarius otti mukaansa 100 luotettua miestä bucellarius-joukoistaan ja purjehti Solomonin kanssa Karthagoon. Kuullessaan Belisariuksen saapumisesta kapinalliset pakenivat. Belisarius kokosi 2 000 miehen armeijan ja kukisti kapinajohtaja Stotzaksen johtaman armeijan Membressassa (nykyinen Majaz al Bab), noin 64 kilometriä Karthagosta. Osa kapinallisarmeijasta onnistui kuitenkin pakenemaan, ja Belisariuksen oli pian palattava Sisiliaan. Keisari Justinianus lähetti serkkunsa Germanuksen Pohjois-Afrikkaan kukistamaan kapinaa, kun taas Solomon palasi takaisin Konstantinopoliin.[9]

Paluu Pohjois-Afrikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisen Thevesten (Tébessa) kaupungin muurien rauniot. Kaupunki oli yksi niistä monista paikoista, jotka Solomon korjasi ja linnoitti.[10]

Germanus palautti joukkojen kurin ja kukisti Stotzaksen Scalas Vetereksen taistelussa vuonna 537. Germanuksen hallinto oli onnistunut ja keisari Justinianus kutsui hänet takaisin Konstantinopoliin vuonna 539. Solomon nimitettiin jälleen African pretoriaaniprefektiksi ja magister militumiksi, ja lähetettiin takaisin Pohjois-Afrikkaan. Hänet oli myös nimitetty kunniakonsuliksi ja patriciukseksi. Samaan aikaan sota Italiassa sujui hyvin ja Justinianus pystyi lähettämään tuoreita joukkoja Solomonin mukana. Saavuttuaan Pohjois-Afrikkaan Solomon pyrki turvaamaan provinssin turvallisuuden ja vaurauden. Hän lähetti epäluotettavat sotilaat Konstantinopoliin, tai Belisariuksen luo Italiaan, ja korvasi heidät tuoreilla sotilailla.[7] Hän myös karkotti loputkin vandaalit provinssista, ja rakennutti muureja kaupunkien suojaksi. Solomonin aikana provinssi vaurastui ja verotulot kasvoivat.[11][12]

Vuonna 540 Solomon vei armeijansa mauripäällikkö Iaudasta vastaan Aurèsvuorille. Hän lähetti pienen etujoukon henkivartijansa Gunthariksen johtamana armeijan edelle ja seurasi itse pääjoukon kanssa perässä. Gunthariksen joukot leiriytyivät 12 kilometrin päähän pääarmeijasta, mutta joutuivat maurien hyökkäyksen kohteeksi. Solomon ehti kuitenkin Gunthariksen avuksi, ja maurit perääntyivät Babosis-nimiselle paikalle Aurèsvuorten kukkuloille, jonne he tekivät leirin. Solomonin joukot seurasivat heitä ja kukistivat heidät taistelussa. Suurin osa maureista pakeni Mauretaniaan, tai Aurèsvuorten eteläpuolelle, mutta Iaudas pysyi vuorilla Zerboule-nimisessä linnoituksessa. Solomon ei kuitenkaan hyökännyt heti häntä vastaan, vaan vei armeijansa ryöstelemään Timgadin kaupunkia ympäröiviä hedelmällisiä maita. Kerättyään runsaasti ryöstösaalista roomalaiset marssivat Zerbouleen, mutta huomasivat Iaudaksen paenneen kaukaiselle Toumar-nimiselle paikalle, jonne oli vaikea pääsy. Solomon piiritti Zerboulen, mutta kolmen päivän piirityksen jälkeen päätti sitten hyökätä päävihollistaan vastaan Toumarissa. Ennen kuin roomalaiset ehtivät lähteä, he huomasivat Zerboulen varuskunnan paenneen, jolloin he ryöstivät linnoituksen.[11][12]

Solomonin joukot leiriytyivät Toumarissa, mutta joutuivat ongelmiin paikan vaikeakulkuisuuden ja juomaveden vähyyden takia. Solomonilla oli myös vaikeuksia päättää, miten hyökkäys vihollista vastaan suoritettaisiin. Sitten jotkut hänen miehistään ryhtyivät omatoimisesti taisteluun vihollista vastaan, jolloin loputkin joukot liittyivät taisteluun. Maurit pakenivat ja roomalaisten ryöstivät heidän leirinsä. Haavoittunut Iaudas pakeni Mauretaniaan.[12] Pian taistelun jälkeen Solomonin joukot valtasivat erään linnakkeen "Geminianuksen kallio" -nimisessä paikassa, jonne Iaudas oli lähettänyt vaimonsa ja rahavaransa.[11]

Maurien tappion jälkeen Solomonin joukot ottivat haltuunsa Mauretania Priman provinssin, jonka pääkaupunki Sitifis (nykyinen Sétif, Algeriassa) ympäröitiin muureilla. Solomon käski myös rakennuttaa joukon linnoituksia turvaamaan Itä-Rooman vallan alueella.[12] Tämän lisäksi Solomon käytti Iaudakselta ryöstämiä rahoja muurien rakennuttamiseen moniin Pohjois-Afrikan kaupunkeihin. Pohjois-Afrikasta on löydetty parikymmentä piirtokirjoitusta, jotka todistavat Solomonin rakennustöiden laajuuden. Solomon rakennutti myös luostarin Karthagoon ja ympäröi sen vahvoilla muureilla. Rauha palasi nyt Pohjois-Afrikkaan ja aikalaishistorioitsija Prokopios kuvasi Solomonin hallintoa "niin viisaaksi ja rauhalliseksi, että Pohjois-Afrikan roomalaiset asukkaat pystyivät pitämään itseään onnekkaimpina ihmisistä".[11]

Cilliumin taistelu ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 543 koko valtakunnassa riehunut kulkutauti iski Pohjois-Afrikkaan ja aiheutti suurta tuhoa kaupungeissa ja erityisesti armeijan parissa. Samana vuonna Byzaciumissa oli levotonta, ja Solomon syytti tästä paikallisen mauripäällikön Antalaksen veljeä, jonka hän teloitutti. Lisäksi Solomon lopetti tarvikkeiden kuljettamisen Antalakselle, joka oli roomalaisten liittolainen. Vuonna 543 Solomonin veljenpojista Sergiuksesta ja Cyruksesta tehtiin Tripolitanian ja Pentapoliksen (Kyrenaika) duxeja. Sergius kuitenkin provosoi Tripolitanian Leuathae-heimoliiton nousemaan kapinaan roomalaisia vastaan tappamalla 79 heidän johtajistaan juhla-aterian aikana Leptis Magnassa. Sergius löi maurit kaupungin edustalla käydyssä taistelussa, mutta joutui pian pakenemaan setänsä luo Karthagoon. Seuraavana vuonna kapinaan liittyi myös mauripäällikkö Antalas, jonka Solomon oli toimillaan suututtanut.[13]

Sergius ja Cyrus liittyivät Solomonin joukkoihin, ja roomalaiset marssivat Thevesten kaupungin läheisyyteen, jonne maurit olivat leiriytyneet.[11] Solomon yritti ensin aloittaa rauhanneuvottelut Leuathae-heimoliiton kanssa, mutta näiden kariuduttua hän valmistautui taisteluun. Armeijat ottivat yhteen Cilliumin kaupungin lähellä Numidian ja Byzaciumin rajalla (nykyinen Kasserine, Tunisiassa) vuonna 544. Solomon kukisti osan vihollisen armeijasta, mutta ei antanut jakaa ryöstösaalista ennen kuin sota olisi ohi, mistä sotilaat suuttuivat. Loput maurien armeijasta liittyivät nyt taisteluun, mutta jotkut sotilaat Solomonin armeijassa lähtivät taisteluun innottomasti, ja jotkut jopa kieltäytyivät taistelemasta. Aikalaisrunoilija Flavius Cresconius Corippuksen mukaan roomalainen komentaja Guntharis petti puolensa ja pakeni taistelusta, jolloin loputkin armeijasta seurasivat häntä, ja jättivät Solomonin oman onnensa nojaan. Roomalaiset saivat vastaansa ylivoimaiset joukot ja joutuivat perääntymään. Solomon yritti henkivartijoidensa kanssa taistella vastaan, mutta joutui myös lähtemään pakoon, jonka aikana Solomonin hevonen kompastui eräässä ojassa ja heitti tämän ratsailta. Henkivartijoidensa avulla Solomon saatiin takaisin ratsaille, mutta hän ei kivun takia pystynyt pitämään ohjaksistaan kiinni. Tällöin maurit saavuttivat heidät ja tappoivat Solomonin sekä monia hänen henkivartijoistaan.[14]

Solomonin seuraajaksi tuli hänen veljenpoikansa Sergius, joka osoittautui kuitenkin kyvyttömäksi ja epäsuosituksi komentajaksi. Maurit nousivat laajaan kapinaan ja kukistivat roomalaiset Thaciassa vuonna 545. Keisari Justinianus korvasi hänet Areobinduksella, mutta hänkin osoittautui epäpäteväksi. Armeija kapinoi jälleen, tällä kertaa Gunthariksen johdolla. Tämä murhautti Areobinduksen, mutta sai pian itsekin surmansa. Vuoden 546 lopulla Justinianus lähetti Pohjois-Afrikkaan kokeneen sotapäällikön Johannes Troglitan, joka kukisti maurit vuonna 548 ja palautti Itä-Rooman vallan alueelle.[15][16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bury, J. B.: History of the Later Roman Empire: From the Death of Theodosius I to the Death of Justinian. New York: Courier Dover Publications, 1958. ISBN 9780486203997. (englanniksi)
  • Evans, James Allan: The age of Justinian: the circumstances of imperial power. London: Routledge, 2000. ISBN 978-0-415-23726-0. (englanniksi)
  • Hughes, Ian: Belisarius: The last Roman general. Yardley: Westholme Publishing, 2009. ISBN 978-1-59416-085-1. (englanniksi)
  • Kazhdan, Alexander P.: The Oxford dictionary of Byzantium. New York: Oxford University Press, 1991. ISBN 978-0-19-504652-6. (englanniksi)
  • Martindale, John Robert & Jones, Arnold Hugh Martin & Morris, John: The Prosopography of the Later Roman Empire: A. D. 527–641. Cambridge: Cambridge University Press, 1992. ISBN 978-0-521-20160-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kazhdan, s. 1925–1926
  2. Ringrose, Kathryn M.: The perfect servant: eunuchs and the social construction of gender in Byzantium, s. 133. University of Chicago Press, 2003. ISBN 9780226720159. (englanniksi)
  3. a b c Martindale, s. 1168–1169
  4. a b c d e f Hughes, s. 116–118
  5. a b c d e Martindale, s. 1170–1171
  6. Bury, s. 46–47
  7. a b c d Martindale, s. 1172–1173
  8. a b Hughes, s. 119–120
  9. Martindale, s. 194–195
  10. Graham, Alexander: Roman Africa, s. 44. Ayer Publishing, 1902. ISBN 0-8369-8807-8. (englanniksi)
  11. a b c d e Martindale, s. 1174–1175
  12. a b c d Evans, s. 152
  13. Martindale, s. 1125; Evans, s. 153; Bury, s. 145
  14. Martindale, s. 1176
  15. Evans, s. 169–171; Bury, s. 146–147
  16. James Allan Evans: Justinian (527-565 A.D.). (The Conquest of Africa.) 25.7.1998. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 16.1.2012. (englanniksi)