Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Teemu Nikki
Käsikirjoittaja Teemu Nikki
Tuottaja
Kuvaaja Sari Aaltonen
Leikkaaja Jussi Sandhu
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö It's Alive Films
Levittäjä It's Alive Films
Ensi-ilta 10. syyskuuta 2021
Kesto 82 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia on Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama komediaelokuva vuodelta 2021.[1]

Elokuva on musta komedia, joka kertoo pyörätuolia käyttävän sokean miehen elämästä ja kokemusmaailmasta.[1]

Elokuvan pääosaa näyttelee Petri Poikolainen, Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000 valmistunut näyttelijä, jolle rooli on ensimmäinen ja luultavasti viimeinen pääosa elokuvassa. Poikolainen sairastaa MS-tautia, ja elokuvan valmistumisen aikoihin hän on oli ollut sairauseläkkeellä kahdeksan vuoden ajan. Poikolainen on roolihahmonsa tavoin sokea ja liikuntakyvytön.[2]

Elokuva palkittiin Norjan Haugesundin elokuvajuhlilla jo ennen valmistumistaan. Suomen elokuvateatterilevitykseen se saapui 10. syyskuuta 2021, ja se voitti Venetsian elokuvajuhlien yleisöpalkinnon 11. syyskuuta 2021.[3] Elokuva on valittu myös Aasian suurimman elokuvafestivaalin, Busanin elokuvajuhlien, ohjelmistoon. Juhlat järjestetään Busanissa Etelä-Koreassa 6.–10. lokakuuta 2021. Tämän valinnan johdosta elokuvalle on ennustettu laajaa kansainvälistä levitystä.[4]

Arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomat
Oona Komonen
4/5 tähteä [5]
Hufvudstadsbladet
Krister Uggeldahl
4/5 tähteä [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia Helsinki International Film Festival Rakkautta & Anarkiaa. Viitattu 7.9.2021.
  2. Strömberg, Jari: Suomalaiselokuva Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia voitti Venetsian elokuvajuhlien yleisöpalkinnon Yle Uutiset. Viitattu 13.9.2021.
  3. Koivuranta, Riitta – Ilkka, Ilmo: Suomalaiselokuvalle palkinto Venetsiassa. Helsingin Sanomat, 12.9.2021, s. A 18. Artikkelin verkkoversio.
  4. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia nähdään myös Aasian suurimmalla elokuvafestivaalilla Helsingin Sanomat. 15.9.2021. Viitattu 15.9.2021.
  5. Komonen, Oona: Sokea mies lähtee rohkeasti matkalle. Helsingin Sanomat, 10.9.2021, s. B 5. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.9.2021.
  6. Uggeldahl, Krister: Blinddrama med ögonen på skaft. Hufvudstadsbladet, 10.9.2021, s. 27. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.9.2021.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.