Slush (tapahtuma)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tapahtuman logo

Slush on kansainvälinen vuodesta 2008 järjestetty teknologia- ja kasvuyritystapahtuma, joka järjestetään vuosittain Helsingissä. Vuodesta 2014 lähtien tapahtumapaikkana on toiminut Messukeskus.

Slushin tavoitteena on saattaa yhteen kansainvälisiä kasvuyrityksiä, sijoittajia ja mediaa sekä auttaa yrittäjiä menestymään ja nostamaan yrityksensä maailman parhaaksi valitsemallaan toimialalla. Myös useat suuryritykset, kuten Amazon, Google, Alibaba ja Rakuten vierailevat tapahtumassa vuosittain. Slush on noussut muutamassa vuodessa yhdeksi Euroopan johtavista kasvuyritystapahtumista.

Slushia järjestää voittoa tavoittelematon yhteisö, joka koostuu sijoittajista, yrittäjistä, opiskelijoista ja vapaaehtoisista.

2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtuma pidettiin marraskuun 30. ja joulukuun 1. päivä. Päätrendeinä olivat analytiikka ja tekoäly.[1]

2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 Slush järjestetettiin 30.11.–1.12. Helsingin messukeskuksessa. Uutena sisartapahtumana nähtiin Slush Music, jonka odotettiin tuovan 1500 teknologia- ja musiikkialan ammattilaista yhteen päiväksi Kaapelitehtaalle.[2]. Slush järjesti Finnairin kanssa yhteistyössä suoran reittilennon tapahtumaan San Franciscosta Helsinkiin.[3] Reittilennosta käytetään myös lempinimeä "Nerd bird" eli suomeksi nörttilintu.[4]

2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slush 2015 järjestettiin 11.–12. marraskuuta. Slush Hacks järjestettiin ensimmäistä kertaa, jossa mukana olivat Ultrahack, Junction, Industryhack ja AEC (Architecture, Engineering, Construction) Hackathon. Jokaisen haasteen voittajat pääsivät esittämään ideansa Slushin lavalla ja paras idea/tiimi voitti 20 000 euroa[5].

Slush sai marraskuussa 2015 Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon.[6]

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2014 Slushissa vieraili 14 000 ihmistä 79 maasta. Tapahtumaan osallistui noin 1400 kasvuyritystä, 750 sijoittajaa, 700 toimittajaa ja 140 pääomasijoitusyhtiötä. Tapahtuman puhujiin kuuluivat muun muassa Spotifyn perustaja Martin Lorentzon, Kiinan varapääministeri Wang Yang, Nasan astronautti Leland Melvin sekä kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen. Nokia julkaisi tapahtumassa ensimmäisen Android-taulutietokoneensa, Nokia N1:n.[7]

Vuoden 2014 tapahtuma oli Suomen historian suurin tekninen tuotanto, ohittaen vuonna 2007 Suomessa järjestetyt Euroviisut.[8]

Vuoden 2014 pitching-kilpailun voitti Enbrite.ly, joka kehittää internet-liikenteen hallintapalveluja. Voittaja sai palkinnoksi 500 000 euron sijoituksen, joka oli suurin koskaan vastaavanlaisessa kilpailussa jaettu palkinto.[9]

2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2013 Slush keräsi Kaapelitehtaalle yhteensä 7 000 ihmistä, 1 200 kasvuyritystä ja 120 pääomasijoitusyhtiötä. Patenttitoimisto Moosedog Oy teki kattavan innovaatiotutkimuksen tapahtuman yhteydessä. Kasvuyrityksistä 18% oli rekisteröinyt tuotenimensä tavaramerkkinä ja keskimäärin kasvuyrityksellä oli 0.59 patenttihakemusta[10]. Tapahtuma sai suurta kansainvälistä huomiota ja noteerattiin muun muassa The New York Timesissa[11] ja The Wall Street Journalissa[12]. Tapahtuman puhujiin kuuluivat esimerkiksi Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves, Electronic Artsin toimitusjohtaja John Riccitiello sekä Skypen perustaja Niklas Zennström.

Vuoden 2013 pitching-kilpailun voitti Weekdone, joka kehittää työnteon seurantatyökalua tiimeille.[13]

2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 Slushiin osallistui 3 500 ihmistä, 560 kasvuyritystä ja 41 pääomasijoitusyhtiötä.

Vuoden pitching-kilpailun voitti FishBrain, kalastajille kohdistettu sosiaalinen media.[14]

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 tapahtumassa oli 1 500 osallistujaa, 150 kasvuyritystä ja 15 pääomasijoitusyhtiötä.

Pitching-kilpailun voitti musiikinopetukseen liittyviä teknologioita kehittävä Ovelin (nyk. Yousician).[15]

2008–2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slush järjestettiin ensimmäisen kertaa vuonna 2008 Kulttuuritehdas Korjaamolla. Vuonna 2009 tapahtuma muutti Kaapelitehtaalle. Ensimmäiset kolme vuotta tapahtuma oli suunnattu paikallisille yrittäjille ja sijoittajille. Vuosina 2008–2010 osallistujamäärä kasvoi 250:sta 500:aan. Slushin pitching-kilpailujen voittajat kyseisinä vuosina olivat Illtags, Sibesonke ja Dealmachine.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Analytiikka ja tekoäly ovat tämän vuoden trendit Slushissa, Turun Sanomat 29.11.2017. Viitattu 4.12.2017.
  2. Home - Slush Music Slush Music. Viitattu 23.11.2016. (englanniksi)
  3. The Slush Flight Slush 2016. Viitattu 23.11.2016. (englanniksi)
  4. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/slush-paluulento-kaliforniaan-oli-kuin-railakkaat-jatkot---en-ole-koskaan-tuntenut-vastaavaa-energiatasoa/dFQ28A39 www.kauppalehti.fi. Viitattu 15.9.2017.
  5. Slush Hacks | Slush 2015 20.1.2016. Viitattu 8.5.2016.
  6. Presidentti palkitsi Slushin, Kauppalehti 19.11.2015. Viitattu 3.12.2015.
  7. Nokia Announces N1 Android Tablet 18.11.2014. Nokia. Viitattu 10.11.2015. (englanniksi)
  8. Slush tavoittelee ennätysyleisöä Suomen suurimmalla tuotannolla – "isompaa kuin Euroviisut" MTV.fi. 15.9.2014. Viitattu 10.11.2015.
  9. Karttunen, Kirsti: Slushin kasvuyrityskisan voittosumma tuplattiin 36 tunnissa HS.fi. 19.11.2014. Viitattu 10.11.2015.
  10. Word record on patent anaytics – Patenttitoimisto Moosedog moosedog.fi. Viitattu 9.5.2017.
  11. Scott, Mark: Finns Pitch Frightful Weather as a Competitive Advantage Bits/The New York Times. 15.11.2013. Viitattu 10.11.2015. (englanniksi)
  12. Rossi, Juhana & Grundberg, Sven: Finland's Prime Minister Looks to Startups The Wall Street Journal. 14.11.2013. Viitattu 10.11.2015. (englanniksi)
  13. Kelly, Gordon: Interview: Slush 2013 startup winners BetterDoctor and Weekdone Wired.co.uk. 15.11.2013. Viitattu 10.11.2015. (englanniksi)
  14. Butcher, Mike: FishBrain Wins The Slush Conference Startup Competition In Helsinki TechCrunch.com. 22.11.2012. Viitattu 10.11.2015. (englanniksi)
  15. http://www.goodnewsfinland.com/archive/news/guitar-game-wins-slush-100-startup-competition/[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]