Skelleftehamn
Skelleftehamn | |
---|---|
![]() Skelleftehamn vuonna 1935. |
|
![]() ![]() Skelleftehamn |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio |
![]() |
Lääni | Västerbottenin lääni |
Maakunta | Västerbotten |
Kunta | Skellefteå |
Väkiluku (31.12.2023) | 3 302 |
Skelleftehamn on taajama Skellefteån kunnassa Västerbottenin läänissä samannimisessä historiallisessa maakunnassa Ruotsissa.[1] Taajamassa oli vuoden 2023 lopussa 3 302 asukasta.[2]
Rönnskärsverken
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Skelleftehamnin taajama on kasvanut Boliden-yhtiön suuren kuparisulaton Rönnskärsverkenin ympärille. 2020-luvun puolivälissä sulatto työllistää noin 850 ihmistä[3]. Vuonna 1930 avattu sulatto on tullut vuosikymmenten mittaan surullisenkuuluisaksi etenkin valtavista arsenikkipäästöistään. Vielä 1970-luvun puolivälissä tehdas laski Perämereen noin 126 tonnia arsenikkia kuukaudessa, minkä lisäksi veteen pääsi kuparia 4,3 tonnia, lyijyä 21 tonnia, sinkkiä 12,6 tonnia, kadmiumia 0,84 tonnia ja elohopeaa sata kiloa kuukaudessa. Ilmaan laitokset laskivat kuukausittain 53 tonnia arsenikkia, 20 tonnia kuparia, 35 tonnia lyijyä, 29 tonnia sinkkiä, tonni kadmiumia, 130 kiloa elohopeaa ja 3 500 tonnia rikkidioksidia.[4] Myös sulaton työntekijät ovat kärsineet myrkkyaltistuksista, joista kertoo Bernt Olofssonin kirjoittama työväenlaulu ”Rönnskärsvisan”[5]. Sittemmin työolot ovat merkittävästi parantuneet[6].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Skelleftehamn Nationalencyklopedin. Viitattu 15.2.2025. (ruotsiksi)
- ↑ Tätorter och småorter Statistikmyndigheten SCB. Viitattu 15.2.2025. (ruotsiksi)
- ↑ Rönnskär i Skellefteå varslar 200 anställda SVT. 10.3.2025. Viitattu 6.4.2025.
- ↑ Korhonen, Jorma: HS kävi katsomassa miten myrkky valuu mereen. Pohjanlahteen 20 enskeriä arsenikkia kuukaudessa. Helsingin Sanomat, 6.4.1975, s. 22. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Rönnskärsvisan - Gunnar Enqvist (text & musik Bernt Olofsson) YouTube. Viitattu 6.4.2025.
- ↑ Elghorn, Anders: ”Armbågsfrågorna” väger tyngst. Dagens arbete, lokakuu 2011, s. 23. Näköislehti Internet Archivessa. (PDF) Viitattu 6.4.2025. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Skelleftehamn Wikimedia Commonsissa