Skällbergetin muinaislinna
| Skällbergetin muinaislinna | |
|---|---|
| Skällberget | |
 Skällbergetin linnavuoren lakea |
|
| Sijainti | |
  Skällbergetin muinaislinna |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Siuntio |
| Historia | |
| Tyyppi | Linnavuori |
| Huippukausi | rautakausi, keskiaika |
| Aiheesta muualla | |
Skällbergetin muinaislinna on Uudellamaalla Siuntion Tyyskylän (ruots. Tjusterbyn) kylässä sijaitseva linnavuori.[1][2]
Skällberget[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linnavuoren laki sijaitsee vuoren alla olevasta Siuntion kirkosta noin 150 metriä länteen ja sijaitsee aivan Tyyskylän kartanon vieressä. Lohjalle vievä seututie 116 kulkee linnavuoren ja kirkon välistä. Kirkon itäpuolelta virtaa Kirkkojoki ja muinainen Suuri rantatie ohittaa linnan. Kalliohuippuinen mäki kuuluu osana Tjusterbybergetin kohoumaan ja se kohoaa yli 35 metriä ympäröiviä peltoja korkeammalle. Lakialue erottuu kohoamalla noin 15 metriä ylemmäksi Tjusterbybergetin itäisestä osasta. Mäen pohjois- ja itäreunan jyrkänteen ympäristö on jyrkkää rinnettä, jonka suojavaikutusta on tehostettu rakentamalla kaksi itä-länsisuuntaista kivivallia mäen länsipuolen kapeimpaan kohtaan. Vallit olivat vuoden 1935 mittauksissa 10–11 metriä pitkät, 1,5–2,0 metriä korkeat ja 2–3 metriä leveät. Vallit koostuvat maa-aineksesta ja mahdollisesti kivistä. Vallit jatkuvat mahdollisesti matalampana seuraten länsirinteen yläpuolella. Pohjoisen vallin keskellä on katkos, jota pidetään linnanporttina.[1][2][3][4]
Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisin kirjallinen maininta linnavuoresta on Siuntion pastori Joh. Fr. Cajanin pitäjänkertomuksen käsikirjoituksessa vuodelta 1847. Siinä hän mainitsee sen nimityksellä "vallitukset" (ruots. förskansningar). Hjalmar Appelgren ei käsitellyt muinaislinnaa väitöskirjassaan vuodelta 1891. Kohdetta ei ole tutkittu arkeologisilla kaivauksilla, mutta sitä on tarkasteltu pintapuolisesti vuosina 1935 (Ella Kivikoski), 1984 (Helena Edgren) ja 2014 (Vesa Laulumaa). Vuorilinnan rautakautinen ajoitus on vain arkeologinen arvio ja se voi yhtä hyvin olla varhaiselta keskiajalta.[1]
Hoitaminen ja opastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linnavuoren hoito aloitettiin 1990-luvun alussa (Jukka Moisanen) ja se on ollut hoidettuna muinaisjäännöskohteena 1990-luvulta lopulta lähtien, mutta resurssien puuttumisen vuoksi hoito on ollut 2000-luvun alussa vähäistä.[3][4]
Kohde on ollut suosittu käyntikohde. Jyrkimpään kohtaan on rakennettu portaikko, jonka yhteydessä on opastaulu. Reitti ei sovellu liikuntarajoitteisille. Polkuja kiertää myös mäen takana.[3][4]
Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Muinaisjäännösrekisteri: Skällberget Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 15.2.2011. Museovirasto. Viitattu 6.6.2016.
- ↑ a b Skällbergetin muinaislinna, Siuntio (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 13.10.2019.
- ↑ a b c Muinaisjäännösten hoitorekisteri: Skällberget Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 5.8.2011. Museovirasto. Viitattu 7.7.2016.
- ↑ a b c Tiittinen, Teija (toimittaja): Hiidenkiuas ja tulikukka, s. 79–81. Jyväskylä: Museovirasto, 1999. ISBN 951-616-052-2.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hamari, Pirjo & Ranta, Helena (toim.): Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset, s. 33–34, 2001, Vammala