Sisu S-sarja

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sisu SK, SL, SM, SN ja SR
Sisu truck Helsinki 1987.jpg
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomen lippu Suomi
Valmistaja Oy Sisu-Auto Ab, Karjaa
Valmistusvuodet 19801996
Edeltäjä Sisu M-sarja
Seuraaja Sisu E-sarja
Moottori, voimansiirto ja alusta
Teho 140[2]–430 kW[3]
Polttoaine dieselöljy[4]
Vaihteisto käsivalintainen, synkronoimaton Fuller- tai
Allison-automaattivaihteisto[1]

Sisu S-sarja oli Sisun vuosina 1980[5]1996[6] valmistama kuorma-automallisarja.

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tor Nesslingin vetäydyttyä Suomen Autoteollisuuden johdosta hänen tilalleen nimitettiin Erik Gillberg, joka aloitti tehtävässään 1971. Hän alkoi määrätietoisesti modernisoida yrityksen tuotantomenetelmiä ja mallistoa. Vuonna 1977 esiteltiin SB-alustamalli, joka tunnettiin nimellä Moni-Sisu. Alusta oli suunniteltu siten, että sitä voisi käyttää sekä kuorma- että linja-autojen alustana. SB-alustoja käytettiin pohjana Sisun uudessa S-sarjassa,[7] jonka ensimmäinen versio, nokaton SK-150 tuotiin markkinoille vuonna 1980.[8] Mallimerkinnässä ollut luku tarkoitti moottorin tehoa kilowatteina.[9]

Mallisto laajeni siten, että valmistuksessa olivat nokattomat muunnelmat SK ja SM sekä nokalliset SN, SL ja SR.[10]

Teknisiä tietoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

S-sarjassa käytettiin voimanlähteinä kotimaisia Valmetin dieselmoottoreita[11] sekä Cumminsin valmistamia turbodieseleitä.[12]

Valmet-moottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienimmissä S-sarjalaisissa, joita olivat nokaton SK-150 sekä nokallinen SL-150, oli moottorina uudistettu, kuusisylinterinen ja 150-kilowattinen Valmet 611 CSBA. Sekä vielä SK/SL170 malleissa käytetty tästä edelleen "viritetty" Valmet 611.Seuraavaa kehitettyä muunnelmaa, Valmet 612 -sarjan moottoria, käytettiin malleissa SL-140 (140 kW), SK/SL-171 (167 kW) ja SK-181.[13]

Cummins-moottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cummins-malleista pienempi oli 10-litrainen, kuusisylinterinen Cummins LT-10 -moottori, josta oli myös ahtoilman välijäähdytyksellä varustettu muunnelma LTA-10. Näistä malleista oli tehoiltaan 190-, 210-, 220-, 240-, 250-, 260- ja 290-kilowattiset muunnelmat. Näitä käytettiin pääasiassa nokattomassa SK:ssa sekä nokallisessa SL:ssä.[14]

Isommissa S-sarjalaisissa käytettiin Cummins NTE-moottoreita,[15] jotka olivat kuusisylinterisiä ja 14-litraisia.[16] Tyypillisiä nokallisia malleja olivat SN-220 ja -260 sekä SR-220, -280 ja -300. Nokattomissa niitä käytettiin SM-220, -280 ja -300 -muunnelmissa. Tehot nousivat asteittain; ensin esiteltiin mallit SR/SM-260, -300, -320 sekä -340 ja myöhemmin SR/SM-290, -350, -370, -400 ja -430. Kaikkia muunnelmia ei tehty sarjatuotantona, vaan joitain valmistettiin yksittäiskappaleina asiakastarpeen mukaan.[17]

Vuonna 1988 Sisuihin tuli Cumminsin päivitetyt moottoriperheet. 10-litraisen tunnus oli C341 ja 14-litraisen C471. Luvut tarkoittivat tehoja hevosvoimissa. Nämä Sisut tunnisti keulalla olleesta moottorityypin kertoneesta kilvestä. C341:ä, jonka Sisu-mallitunnus oli CA, käytettiin SK-, SL-, SM- ja SN-malleissa. 341 hv on likipitäen 250 kW, joten näiden automallien numerotunnus oli 250. C471, Sisu-mallinimeltään CAK, oli saatavana SM- ja SR-malleihin numerotunnuksella 340.[18]

Vuonna 1993 Sisujen moottorivalikoimaan tuli ensimmäisenä Euroopassa Cumminsin uudet Celect-moottorit, jotka täyttivät saman vuoden lokakuussa voimaan astuneet Euro 1 -päästönormit. Tämän jälkeen Sisun mallisto ja moottorivalikoima oli seuraavanlainen:[19]

Cummins-moottori Iskutilavuus Teho Sisu-malli
C280 10 l 205 kW SK-202 CK
C330 STC 10 l 242 kW SK-242 CK
C355E Celect 11 l 261 kW SK/SM-262 CKS
C385 STC 14 l 283 kW SM-282 CK
C415 STC 14 l 306 kW SM-312 CK
C445 Celect 14 l 328 kW SM-332 CKS
C510 Celect 14 l 373 kW SM-372 CKS

[20]

Valmistus ja muunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaamon rakenne oli moduloitu siten, että samaa nokattomien SK-, SL- ja SM-mallien perusrakennetta voitiin käyttää myös nokallisissa SN- ja SR-malleissa. Nokallisessa mallissa oli erikoisuutena eteenpäin kipattava ohjaamo.[21] Modulaarisuuden ansiosta voitiin valmistaa eri käyttötarkoituksiin räätälöityjä muunnelmia, kuten korotettuja makuuohjaamoja.[22] Autoon sai tilauksesta linjakkaan Futura-varustuksen, jolla ohjaamon ilme muuttui perusteellisesti.[23]

Joitain S-sarjan ohjaamoja toimitettiin venäläiselle KamAZille. Tällaisen auton havaittuaan eräässä saksalaisessa kuljetusalan lehdessä uutisoitiin, että "suomalainen Sisu on alkanut käyttää venäläisen KamAZin ohjaamoja".[24]

Vuonna 1983 SR-sarja valittiin Auto, tekniikka ja kuljetus -lehdessä vuoden kuorma-autoksi Suomessa. Vuotta myöhemmin SM-sarja sai saman kunnianosoituksen.[25]

Sisu yritti hakea lisäarvoa moniakselisuudella ja tämä onnistui lopulta, kun Liikenneministeriön avulla lainsäädäntöä saatiin muutettua siten, että Sisu onnistui tuomaan markkinoille neliakselisen auton.[26] Vuonna 1988 valmistui ensimmäinen viisiakselinen Sisu, mallinimeltään SM-320.[27] Tämä oli ensimmäinen Pohjoismaiden markkinoille tuotu viisiakselinen auto. Se osoittautui suosituksi ratkaisuksi ahtaasti rakennettujen alueiden maa- ja kiviaineskuljetuksissa.[28]

1990-luvun alussa Sisujen vienti hyytyi laman seurauksena, jolloin se koostui enää lähinnä kehitysapuun liittyvästä viennistä ja joistain Neuvostoliittoon suuntautuneista yksittäiskaupoista. Idän markkinoihin yritettiin panostaa voimakkaasti muiden vientikanavien ollessa tukossa, mutta riskit olivat suuret ja Sisulle kertyi suuria luottotappioita.[29] Unkariin myytiin SM-300 -vetoautoja, joissa oli Rában valmistamat taka-akselit.[30]

Vuonna 1992 esiteltiin nestekaasukäyttöinen, Valmet-moottorilla varustettu Sisu SK-181 LPG VK4×2. Autoja toimitettiin Forssan kaupungille sekä riihimäkeläiselle Kuljetus Ventolalle.[31]

Maantieliikenteeseen tarkoitettujen nokallisten SL-, SN- ja SR-mallien tuotanto ajettiin alas 1990-luvun alussa. Tämän jälkeen nokkamalleja valmistettiin vain erikoistilauksesta. Tällaisia olivat vuosina 1993–1994 Ruotsalaiselle kaivosyhtiö LKAB:lle myydyt SRH-450 10×4 Mammut, SRH-300 8×4 Bambino, jonka nimeksi vaihtui myöhemmin Celect-moottorin myötä SR-332 Miner, sekä SRH-332 10×4.[32] Mammut-malleja toimitettiin kaikkiaan viisi kappaletta vuosina 1993-1994.[33]

S-sarjan korvaaja, E-sarja esiteltiin marraskuussa 1995.[34]

Sotilassovellukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisu SK-181 4×4.

Maavoimille toimitettiin vuonna 1984 kaksiakselisia SK-150 -vaihtokoriautoja. Vuonna 1986 toimitettiin uuden kehitysversion mukaisia SK-171 -malleja ja vuonna 1990 nelivetoisia SK-181 -autoja. Ne varustettiin Multiliftin toimittamilla vaijerilaitteistoilla ja nosturilaitevarustuksella. SK-181 -malleihin tuli jalkakontin käsittelylaitteisto.[35]

Ilmavoimille toimitettiin ensimmäiset kolmiakseliset SK-210 -vaihtokoriautot vuonna 1986, tämän jälkeen niitä tuli myös maavoimille SK-250:n alustalla. Multiliftin vaijerilaitteistot vastasivat maavoimille aiemmin toimitettuja, mutta varustukseen oli lisätty jalkakontin käsittelylaitteisto, telivetolaite ja hiekoittimet.[36]

1990-luvulla puolustusvoimat tilasi suuren määrän kaksiakselisia Sisu SK-181 VK-4×4/4400 -maastokuorma-autoja. Näihin asennettiin Kuljetusvarikolla kartiotappikiinnitteiset turvakaarin varustetut avolavat. Lavan vaihto edellytti erillisen nostolaitteen, mutta vaihto tapahtui oli vaijerivaihtolaitetta nopeammin. Lisäksi ajoneuvon voi muuntaa asejärjestelmän alustaksi, kun lavan tilalle vaihdettiin asejärjestelmäkori.[37]

Kenttätykistön käyttöön hankittiin vuonna 1990 kaksi Sisu SK-250 CKH-6×6/4100+1370 -maastokuorma-autoa. Takaosassa oli kaukokäyttöiset Hiab-nosturit.[38]

1990-luvulla meritorjuntaohjusjärjestelmät MTO-85 siirrettiin neliakselisten SK-242 CA-KH-6×2/1830+3570+1370:ien päälle. Ne olivat olleet aikaisemmin SA-240:ien alustoilla. Ohjuksia kuljetettiin SK-181 6×2/4100+1300 -mallisilla Sisuilla, joissa oli latausta varten vaihtokorilaitteistot ja Hiab-nosturit.[39]

Paloautot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

S-sarjan Sisujen alustoille rakennettiin paloautoja, joista useat olivat Kiitokorin varustelemia.[40] Myös puolustusvoimien käytössä oli S-sarjalaisten alustoille tehtyjä paloautoja, joista osa on varusteltu paloautoiksi palveltuaan ensin muissa tehtävissä.[41]

Kilpa-autot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SR-sarjalaisilla osallistuttiin kilpailuihin, joissa tehdastallin lukuun ajoivat Reima Söderman, Jouko Kallion ja Harri Luostarinen. Tämän lisäksi Minna Kuoppala ajoi yksityistallin lukuun.[42] Kilpatoiminnassa saatua kokemusta hyödynnettiin uuden E-sarjan suunnittelussa.[43]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blomberg, Olli: Suomalaista Sisua vuodesta 1931 – Monialaosaajasta kuorma-autotehtaaksi. Karjaa: Oy Sisu Auto Ab, 2006. ISBN 952-91-4918-2.
  • Mäkipirtti, Markku: Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1960–2000. Tampere: Apali Oy, 2006. ISBN 978-952-5026-50-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mäkipirtti, s. 148
  2. Blomberg, s. 137
  3. Blomberg, s. 120
  4. Blomberg, s. 137
  5. Blomberg, s. 76
  6. Blomberg, s. 396
  7. Blomberg, s. 137
  8. Blomberg, s. 76
  9. Blomberg, s. 117
  10. Miller, Denis (toim.): Maailman moottoriajoneuvot – Hyötyajoneuvot vuodesta 1769 nykypäivään – Sisu, s. 276. Turku: Tekninen Kustannusliike Oy, 1987. ISBN 951-9364-32-3.
  11. Blomberg, s. 137
  12. Blomberg, s. 117, 120
  13. Blomberg, s. 137
  14. Blomberg, s. 117, 120
  15. Blomberg, s. 120
  16. Blomberg, s. 117
  17. Blomberg, s. 120
  18. Blomberg, s. 120
  19. Blomberg, s. 120, 126
  20. Blomberg, s. 126
  21. Blomberg, s. 189–191
  22. Blomberg, s. 190
  23. Blomberg, s. 191
  24. Blomberg, s. 191
  25. Blomberg, s. 380
  26. Blomberg, s. 248
  27. Blomberg, s. 383
  28. Blomberg, s. 248
  29. Blomberg, s. 247
  30. Blomberg, s. 390
  31. Blomberg, s. 381
  32. Blomberg, s. 126
  33. Blomberg, s. 390
  34. Blomberg, s. 267
  35. Mäkipirtti, s. 59
  36. Mäkipirtti, s. 59
  37. Mäkipirtti, s. 147
  38. Mäkipirtti, s. 148
  39. Mäkipirtti, s. 201
  40. Blomberg, s. 405
  41. Mäkipirtti, s. 148
  42. Blomberg, s. 392
  43. Blomberg, s. 267