Sisäkorvaistute

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sisäkorvaistute
Sisäkorvaistutteen ulkoiset osat.

Sisäkorvaistute (muita nimityksiä ovat sisäkorvaimplantti, sisäkorvaproteesi ja kokleaimplantti) on sähköinen kuulokoje, joka on tarkoitettu kuuroutuneille tai henkilöille, joilla on vaikea tai erittäin vaikea kuulovamma.

Sisäkorvaistute koostuu leikkauksella ihon alle kalloluuhun ja sisäkorvaan asennettavasta sisäisistä osista eli implantista ja ulkoisesta osasta eli puheprosessorista ja magneettikelasta. Sisäkorvaistutteen avulla ohitetaan sisäkorvan vaurioituneet kuulosolut hiussolut ja stimuloidaan kokleahermoja suoraan elektronisilla impulsseilla, mikä mahdollistaa äänien aistimisen. Puheprosessin mikrofonit keräävät äänet, laite muuntaa sille tehtyjen ohjelmointien mukaisesti äänet sähkösignaaleiksi ja välittää sen magneettikelan ja sen johdon avulla sisäisen osan vastaanottimeen, joka puolestaan välittää signaalit kuulohermoon. Kun kokleaimplantti on paikallaan, ääni ei enää kulje korvakäytävää pitkin, vaan kuuleminen tapahtuu kokonaan kalloon kiinnitetyn mikrofonin kautta. Audiologi ohjelmoi implantin erikseen jokaiselle käyttäjälle. Sisäkorvaistutteella ei saavuteta normaalia kuuloa, mutta laite mahdollistaa ääniaistimukset ja kommunikoinnin puhekielellä kuulonvaraisesti. Monet sisäkorvaistutteen saaneet nauttivat myös musiikista.

Sisäkorvaistutteet ovat aiheuttaneet runsaasti keskustelua kuurojen yhteisössä. Laite ei tee käyttäjästä normaalikuuloista.[1] Kaikki eivät pidä kuuroutta sairautena, joka pitäisi parantaa. Jotta istute toimisi kunnolla, se täytyy asentaa mahdollisimman nuorena, jolloin lapsi ei vielä kykene tekemään itsenäistä päätöstä asiasta. Tätä on pidetty jopa kulttuurikansanmurhana, sillä kuurouden poistaminen johtaa kuurojen kulttuurin ja viittomakielen katoamiseen[2][3].

Toisaalta moni on myös ollut tyytyväinen sisäkorvaistutteeseensa. Osa tulee leikkauksen jälkeen toimeen kuulon avulla lähes kaikissa tilanteissa. Myös monet kuurojen lasten kuulevat vanhemmat ja sukulaiset ovat olleet tyytyväisiä, kun pystyvät kommunikoimaan kuuron lapsen kanssa omalla äidinkielellään. Sisäkorvaistutteen käyttäjistä ei siis vielä nykytekniikalla tule täysin kuulevia. Leikkausten tulokset ovat vaihtelevia, ja leikkauksen jälkeen tarvitaan kuntoutumistukimuotoja, kuten puheterapiaa. Mitä vähemmän aikaa potilas on ollut kuuro ennen leikkausta, sitä todennäköisempää on, että hän oppii sujuvan puhekielen. Syntymäkuuro aikuinen ei hyödy implantista. Leikkauksen tulokset eivät ole täysin ennustettavissa.

Perinteisesti sisäkorvaistutetta ei ole voinut käyttää uidessa. Nykyään on kuitenkin saatavissa erillisiä suojapusseja[4] sekä itsessään vesitiiviitä laitteistoja[5].

Ensimmäiset korvaimplanttikokeilut tehtiin jo 1950-luvulla Ranskassa.[6] Suomessa ensimmäiset sisäkorvaproteesit asennettiin 1980-luvulla.[7] vuosina 19841985.

Kuuroina syntyvistä lapsista 90 prosenttia saa istutteen. Istutteet ovat vähentäneet kuurojen määrää merkittävästi, niin että esimerkiksi kuurojen erityiskoulut kärsivät oppilaspulasta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

http://kuuloavain.fi/info/kuulon-kuntoutus/sisakorvaistute/

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]