Sintike

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sintike ja muut Makedonian valtakunnan alueet (n. 334–323 eaa.) kartalla.

Sintike (m.kreik. Σιντική, Sintikē, lat. Sintice) oli antiikin aikainen alue ja myöhempi Makedonian valtakunnan osa pohjoisessa Kreikassa.[1]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sintike käsitti alueen Orbelos-vuoren länsipuolella Strymon-joen yläjuoksun varrella.[1] Sen kaakkospuolella sijaitsi Odomantike, eteläpuolella Bisaltia ja Krestonia ja länsipuolella Parorbelia.

Alueella oli yksi polis eli kaupunkivaltio, Herakleia Sintike. Muiksi kaupungeiksi tai asutuksiksi mainitaan Paroikopolis ja Tristolos.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sintiken aluetta asutti sille nimensä antanut sinttien (Sintioi, Σίντιοι tai Sintoi, Σιντοί) heimo, jotka olivat traakialaisia.[1] Makedonialaiset valloittivat alueen ja liittivät sen valtakuntaansa Filippos II:n aikana 300-luvulla eaa.

Rooman valtakunnan valloitettua Makedonian vuonna 168 eaa. ja jaettua sen neljään tetrarkiaan Sintikestä tuli Bisaltian ohella osa ensimmäistä tetrarkiaa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Smith, William: ”Sinti”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  2. Livius: Rooman synty 45.29.