Sini Lehtomäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sini Lehtomäki (s. 1988) on suomalainen elokuva- ja televisiotyön tuottaja. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 2008 Helsingin Rudolf Steiner -lukiosta, jossa hän suoritti kirjallisen päättötyönsä elokuvan tekemisestä elokuvaaja Olli Varjan ohjauksessa. Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan elokuva- ja televisiotyön tuottajaksi Metropolia-ammattikorkeakouluun, josta hän valmistui vuonna 2012. Hän on myös käynyt erä- ja luonto-opas koulutuksen vuonna 2014.[1]tarvitaan parempi lähde

Lehtomäki toimi ohjaajana, toisena käsikirjoittajana sekä tuottajana rajoja rikkovassa kokeellisessa dokumenttielokuvassa Neljän seinän sisällä (2015), joka kertoo perheväkivaltakokemuksien vaikutuksesta aikuisikään dokumentaarisen ääniraidan ja fiktiivisen kuvakerronnan avulla.[2]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiktiiviset lyhytelokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ei mainoksia (2009) tuotantopäällikkö
  • Luottamus (2009) apulaistuottaja
  • Yövieras (2009) lavastaja
  • Buskin (2010) lavastaja
  • Maasta maahan (2010) tuotantopäällikkö, järjestäjä
  • Kuollut kulma (2010) tuottaja, tuotantopäällikkö, järjestäjä
  • Perhoskone (2011) tuotantokoordinaattori, apulaisohjaaja
  • Varjelus (2012) tuottaja, tuotantopäällikkö, sijoittaja
  • Satumaa (2014) tuottaja & tuotantopäällikkö

Dokumenttielokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Näköala radio Kontula (2009) leikkaaja
  • However you like (2009) kuvaussihteeri
  • Laivojen paloturvallisuusseminaari 2010 S/M Silja Europalla (2011) tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Rouva Presidentti (2012) tuotantoassistentti
  • Neljän seinän sisällä (2015) tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja

Pitkät fiktiiviset elokuvat ja televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuomioja & Aalto-Setälä, kirjan takana (2011) tuotantoassistentti
  • Organic Granny (2013) Tuotantokoordinaattori
  • Lunastus (2016) tuotantokonsultti

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]