Sini Laitinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sini Laitinen
Henkilötiedot
Syntynyt4. toukokuuta 1992 (ikä 30)
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti tubettaja, radiojuontaja

Sini Laitinen eli Papananaama (s. 4. toukokuuta 1992)[1][2] on suomalainen tubettaja ja radiojuontaja.[3] Hänet tunnetaan suositusta YouTube-kanavastaan, jonka ensimmäiset videot julkaistiin vuonna 2013. Laitinen on vuodesta 2020 juontanut YleX:llä lähetettävää musiikkiaiheista radio-ohjelmaa Papananaaman K-Pop-show.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitinen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Joroisissa,[4] josta hän muutti Helsinkiin.[5] Lukion hän oli ehtinyt aloittaa Joroisten lukiossa ja kävi sen loppuun Helsingin aikuislukiossa, josta hän valmistui vuonna 2012.[6] Helsingissä Laitinen työskenteli aluksi muun muassa kassatyöntekijänä.[7]

Laitisen äiti on thaimaalainen ja isä suomalainen.[4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaalinen media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitinen pitää YouTubessa videoblogia nimellä Papananaama, jolla oli vuonna 2020 noin 150 000 tilaajaa.[8] Laitinen tunnetaan huumoripainotteisista ja räväköistä mielipidevideoistaan, jotka ovat etenkin nuorison suosiossa.[6][9] Hän aloitti tubettamisen harrastuksena, mutta se muuttui ammatiksi.[10] Hän elää videoista ja eri mainosyhteistöistä saamillaan palkkioilla.[7] Nimi Papananaama viittaa hänen kasvojensa pisamiin.[11]

Ensimmäiset videonsa Laitinen julkaisi vuonna 2013.[7] Yksi hänen varhaisista videoistaan oli ”Suomen kielen junttius”, joka oli vuoden 2013 kolmanneksi katsotuin independent-video Suomessa.[12] Video käsitteli suomalaisten tapaa lausua kansainvälisiä sanoja.[13][14] Videon suosion myötä Laitisen kanava kasvoi nopeasti.[7] Vuonna 2015 Papananaama palkittiin Tube Awardseissa vuoden huumorikanavana, ja vuonna 2016 Yle kuvasi häntä yhdeksi Suomen suosituimmista tubettajista.[10][13]

Kaikkiaan Laitinen on julkaissut useita satoja videoita.[15] Niissä hän avautuu elämästä ja itseään kiinnostavista asioista provosoivalla tyylillä haluten herättää keskustelua. Jotkut hänen videoistaan ovat myös herättäneet kohua ja mielipahaa.[10] Laitisella on myös yhteiskunnallisia videoita, ja eduskuntavaalien 2019 alla hän julkaisi videon jossa täytti vaalikoneen.[16] Hänelle on tyypillistä myös videoilla vaihteleva ulkonäkö, jota hän muuttaa esimerkiksi peruukeilla ja piilolinsseillä.[17]

»Yleensä videot syntyvät siten, että minulla on yksi idea, joka saattaa lähteä jostakin keskustelusta. Sitten teen ajatuksistani kartan ja jalostan aiheesta videon. Jos aihe lähtee oikein kunnolla lentoon, saatan kirjoittaa kaikki ajatukset word-tiedostoon, josta teen videon käsikirjoituksen. [– –] Jos koen, että pointit eivät ole tarpeeksi hyviä ja vahvoja, jätän asian hautumaan.»
(Sini Laitinen vuonna 2016[10])

Laitisen Instagram-tilillä oli vuonna 2017 yhteensä 67 000 seuraajaa. Seuraajista oli tuolloin noin puolet 18–24-vuotiaita, puolet 13–17-vuotiaita.[7] Laitinen on pitänyt myös Subliminal Code -nimistä blogia.[18]

Laitinen oli Janita Aution ja Tuomas Kukkosen kanssa raportoimassa sosiaalisen median välityksellä vuoden 2017 Eurovision laulukilpailusta.[19] He tubettivat, tviittasivat ja julkaisivat Instagramissa kuvia kilpailuun liittyen paikan päältä Ukrainan Kiovasta.[20]

Radio ja televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitinen on syksystä 2020 alkaen juontanut YleX:llä lähetettävää radio-ohjelmaa Papananaaman K-pop-show. Ohjelmassa Laitinen soittaa eteläkorealaista K-popia ja muuta itä- ja kaakkoisaasialaista poppia. Laitinen kiinnostui korealaisesta ja itäaasialaisesta popista yläasteella vuonna 2008 ja syvällisemmin seuraavana vuonna ollessaan vaihto-oppilaana Japanissa.[21]

Laitisen ja Niko Saarisen oli tarkoitus juontaa syyskuussa 2015 MTV3 Katsomossa alkavaa Teletuutti-nimistä viihdesarjaa, jossa olisi käsitelty saman syksyn tv-ohjelmia, viihdeilmiöitä ja tv-kasvoja. MTV kuitenkin peruutti ohjeman vaikka oli ehtinyt markkinoida sitä verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa.[22] Sen sijaan Laitinen ja Saarinen olivat vakiovieraita Viafreella elokuussa 2017 alkaneessa Puhallus-ohjelmassa.[23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sini Laitinen Net Worth List Networthlist.com. Viitattu 27.2.2022.
  2. Sini Laitinen - Bio, Age, Wiki, Facts and Family Infofamouspeople.com. Viitattu 27.2.2022.
  3. Puoli seitsemän - Papananaama eli Sini Laitinen Yle Areena. 30.11.2021. Viitattu 27.2.2022.
  4. a b Kirssi, Elina: Suomalais-thaimaalainen tubettaja Papananaama avautuu rasismista: ”Minua haukuttiin n-sanalla” Iltalehti. 11.10.2017. Viitattu 27.2.2022.
  5. Siltamäki, Tuija: K-pop nousi top-listojen kärkeen, mutta radiojuontaja Sini Laitisen mukaan se uhkaa genren “omaleimaista sieluttomuutta” Ylioppilaslehti. 27.11.2020. Viitattu 27.2.2022.
  6. a b Riikonen, Jose: Tubettaja Sini Laitinen lähti lukiossa vaihtoon, eikä ollut sen jälkeen ennallaan Improbatur-lehti. 4.5.2020. Viitattu 28.2.2022.
  7. a b c d e Sarhimaa, Jutta: Sometähti Sini Laitinen, 25, otti ensin animesöpöselfieitä, sitten muotifiilisteli – ja tekee nyt ”viiden euron räkäistä herutusta” Helsingin Sanomat. 17.5.2017. Viitattu 28.2.2022.
  8. Oinaala, Sampsa: Yle lanseerasi K-popille oman erikoisohjelman, ja se on osuva veto Helsingin Sanomat. 26.10.2020. Viitattu 27.2.2022.
  9. Korpela, Tanja: Syksyn uutuussarja hyllytettiin: ”Tosi p*rseestä, että hypetyksen jälkeen se vaan lakaistaan maton alle” Iltalehti. 22.9.2015. Viitattu 27.2.2022.
  10. a b c d Roivainen, Ida: Tubettaja Papananaama herkistyy housuja käyttävistä kanoista: ”Aina tulee kyynel silmään, kun näen jotakin tosi söpöä” Yle. 27.8.2016. Viitattu 27.2.2022.
  11. Lavas, Ilkka: Analyysi:Tubecon, parhaat tubettajat 2015, somekiusaaminen, Pienempikuinkolme ja tubettamisen tila City. 16.8.2015. Viitattu 28.2.2022.
  12. Heitä Suomi katsoo YouTubessa! Iltalehti. 11.12.2013. Viitattu 27.2.2022.
  13. a b Suomen kielen junttius puhuttaa YouTubessa: "Ihan hirveitä punaniskoja" Stara.fi. 19.2.2013. Viitattu 27.2.2022.
  14. Naisbloggaaja repii huumoria junttisuomesta Findance.com. 14.2.2013. Viitattu 27.2.2022.
  15. Lintunen, Katja: Rääväsuinen tubettajatähti Papananaama ihmettelee lapsifanejaan: En sensuroi juttujani lasten takia! Seiska. 20.8.2017. Viitattu 27.2.2022.
  16. Oksanen, Roosa: Nuoret haluavat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin – ja näin he sen tekevät A-lehdet.fi. 5.8.2019. Viitattu 27.2.2022.
  17. Tawast, Sofia: Tubettaja Papananaama uskaltaa pukeutua miten tahtoo: ”Tämä biisi oli mantrani nuorena” Yle. 13.8.2015. Viitattu 27.2.2022.
  18. Rääväsuinen suomalaisbloggaaja haukkuu Aku Ankan sankarit - katso koko "vuodatus" Uusi Suomi. 5.9.2014. Viitattu 27.2.2022. [vanhentunut linkki]
  19. Lumijärvi, Kasperi: Papananaama, Tume ja Janita Autio - somettajamme Kiovan Euroviisuissa Yle. 8.5.2017. Viitattu 28.2.2022.
  20. Rautanen, Sari: "Se oli Wow" – Suomalaiset somejulkkikset välittävät tunnelmia Euroviisu-kaupungista Aamulehti. 12.5.2017. Viitattu 28.2.2022.
  21. YleX:llä uusi musiikkiohjelma Papananaaman K-pop-show! Yle. 28.9.2020. Viitattu 27.2.2022.
  22. Enqvist, Niina: MTV hyllytti vaivihkaa syksyn uutuusohjelmansa Ilta-Sanomat. 21.9.2015. Viitattu 27.2.2022.
  23. Viafree ylpeänä esittää: tubettamisen aloittanut Riitta Väisänen tähdittää uutta Puhallus-ohjelmaa ePressi.com. 9.8.2017. Viitattu 27.2.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]