Sin (vuoden 2003 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sin
Sin 2003.jpg
Ohjaaja Michael Stevens
Käsikirjoittaja Tim Willocks
Tuottaja
Säveltäjä Michael Giacchino
Kuvaaja Zoran Popovic
Leikkaaja Suzanne Fenn
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Singular Pictures
Ensi-ilta
Kesto 107 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 6,5 miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Sin (televisioesityksessä käytetty nimeä Kostajan ajojahti;[1] engl. Sin) on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen toimintatrilleri, jonka on ohjannut Michael Stevens ja käsikirjoittanut Tim Willocks.[1] Stevens ja Willocks myös tuottivat elokuvan David Leyrerin kanssa.[1] Sinin pääosissa ovat Gary Oldman ja Ving Rhames.[1]

Sin kuvattiin Los Angelesin kaupungissa Kaliforniassa ja Renon kaupungissa Nevadassa 6,5 miljoonan dollarin budjetilla. Singular Pictures oli elokuvan tuotantoyhtiönä.[1] Sin julkaistiin useissa maissa suoraan videolle ja DVD:lle tai laitettiin televisiolevitykseen. Yhdysvalloissa Columbia Tristar julkaisi elokuvan DVD:lle 12. tammikuuta ja 3. helmikuuta 2004.[2][3] Suomessa elokuvan julkaisi niin VHS:lle kuin DVD:llekin Universal Pictures Finland Oy vuonna 2003.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Murhatutkija Eddie Burns (Ving Rhames) on ollut Renon poliisissa 15 vuotta, mutta loukkaannuttuaan hän vetäytyi eläkkeelle. Burns lähtee kostoretkelle, kun hänen Kassie-sisarensa (Kerry Washington) siepataan, joukkoraiskataan ja hakataan. Syyllisten takana on psykopaattinen huume- ja pornopomo Charlie Strom (Gary Oldman), joka on Burnsille ennestään tuttu.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Gary Oldman  … Charlie Strom  
 Ving Rhames  … Eddie Burns  
 Kerry Washington  … Kassie  
 Alicia Coppola  … Bella  
 Bill Sage  … Cal Brody  
 Chris Spencer  … Vincent Peavey  
 Gregg Henry  … Conrad  
 Arie Verveen  … Marty  
 Brian Cox  … kapteeni Oakes  
 Daniel Dae Kim  … Lakorn  
 James Lew  … Leo Thamaree  
 Woon Young Park  … Chaviat  
 Jeremiah Birkett  … Wayne  
 Ray Porter  … Jeff  
 Johnny Strong  … Jerry  
 Johnny Savas  … Hugo  
 Chris Freeman  … Jackson  
 David Fofi  … Nemo  
 Colin Keogh  … Slick  
 Valerie Red-Horse  … tohtori Gregson  
 Sonny Surowiec  … Grady White  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Sin (2003) elonet.fi. Elonet.fi. Viitattu 4.9.2016. (suomeksi)
  2. Sin (2003) allmovie.com. Allmovie.com. Viitattu 4.9.2016. (englanniksi)
  3. SIN (2003) rottentomatoes.com. Rottentomatoes.com. Viitattu 4.9.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]