Simo Pälli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Simo Pälli (17. joulukuuta 1906 Niemelänkylä, Ylivieska1. tammikuuta 1984 Ylivieska) oli suomalainen itseoppinut taidemaalari.

Pällin vanhemmat olivat Uhtualta kotoisin olleet Feodor Nikifarovits Pällijeff ja Irene Semenovna Afanasjeff. Pällin isä piti pientä kyläkauppaa Niemelänkylässä. Hän pääsi kansakoulusta 1919 ja alkoi sitten harrastaa piirtämistä ja maalaamista saaden aluksi ohjausta Paavo-veljeltään joka oli käynyt Turun piirustuskoulua.

Pälli toimi vapaana taiteilijana jo vuodesta 1924 lähtien. Hänen tuotantoonsa kuului muotokuvia, maisemamaalauksia ja piirustuksia. Pälli teki 1930-luvulla useita maalausmatkoja polkupyörällä Lappiin ja Petsamoon sekä kiersi myymässä taulujaan yhdessä veljensä Teron kanssa. Ensimmäisen oman näyttelynsä hän piti 1945 Oulussa ja hän osallistui sitten useisiin yhteisnäyttelyihin. Oman kämppäateljeensa Pälli rakensi 1953 Ylivieskaan.

Pälli sai Pohjois-Pohjanmaan rahaston palkinnon 1970, Ylivieskan kaupungin taidepalkinnon 1975 ja valtion taiteilijaeläkkeen 1976. Hän jatkoi maalaamista vuoteen 1982 saakka.

Simo Pälli oli naimisissa vuodesta 1934 Helvi Pohjolan kanssa. Heillä oli kahdeksan lasta, joista tunnettuja ovat taidemaalari Seppo Pälli, valokuvaaja Mauno Pälli ja viulutaiteilija Olavi Pälli.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]