Silyylienolieetterit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Silyylienolieettereiden yleinen rakenne

Silyylienolieetterit ovat orgaanisia yhdisteitä, joiden funktionaalinen ryhmä koostuu enolista, jonka happeen on liittynyt orgaaninen silyyliryhmä. Silyylienolieetterit reagoivat usein samankaltaisesti enolien kanssa ja ovat hyödyllisiä välituotteita useissa orgaanisen kemian reaktioissa.[1][2][3]

Valmistus ja reaktioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silyylienolitteereitiä valmistetaan tyypillisesti karbonyyliyhdisteen, kuten aldehydin tai ketonit ja elektrofiilisen piiyhdisteen, kuten trimetyylisilyylikloridin välisellä reaktiolla. Niitä muodostuu myös enolaattien, kuten litiumenolaattien reagoidessa emäksen läsnä ollessa trimetyylisilyylikloridin kanssa. Kolmas tapa silyylienolieettereiden valmistamiseen on enonien pelkistys käyttäen pelkistimenä silaaneja. Tällöin katalyyttinä käytetään platinakomplekseja.[1][2][3][4]

Jos karbonyyliyhdisteenä on epäsymmetrinen ketoni, riippuu tuotteen stereokemia reaktion suoritusolosuhteista. Proottiset liuottimet kuten etanoli, heikot emäkset kuten amiinit ja korkea lämpötila johtavat stabiilimman ja enemmän substituoidun termodynaamisen silyylienolieetterin muodostumiseen. Vahvat emäkset, aproottisen liuottimet ja matala lämpötila johtavat kineettiseen vähemmän substituoituu silyylienolieetteriin. Kiraalisia silyylienolieetterietä voidaan muodostaa kiraalisten katalyyttien avulla[2][3][4]

Silyylienolieettereiden etuna muihin samankaltaisiin enolaatteihin on niiden stabiilius ja alhaisempi reaktiivisuus. Silyylienolieetterit hydrolysoituvat suhteellisen helposti veden vaikutuskesta. Ne reagoivat elektrofiilien kanssa, jolloin elektrofiili liittyy ensin enolieetterin kaksoissidokseen additioreaktiolla ja tämän jälkeen reagoi silyyliryhmän kanssa. Muodostuva tuote on karbonyyliyhdiste, johon on liittynyt elektrofiilinen ryhmä. Silyylienolieetterit reagoivat myös muun muassa Michael-additiolla, aldoliadditioissa, eräissä sykloadditioissa ja Mannich-reaktiolla.[1][2][3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 466-470. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)
  2. a b c d Francis A. Carey & Richard J. Sundberg: Organic Chemistry B: Reactions and synthesis, s. 12-16, 551. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-68350-8. (englanniksi)
  3. a b c d Michael B. Smith & Jerry March: March's Advanced Organic Chemistry, s. 798-800. John Wiley & Sons, 2007. ISBN 978-0-471-72091-1. (englanniksi)
  4. a b Manfred Schlosser: Organometallics in Synthesis, s. 384. John Wiley and Sons, 2013. ISBN 9781118484760. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 4.2.2014). (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.