Silyylienolieetterit
Silyylienolieetterit ovat orgaanisia yhdisteitä, joiden funktionaalinen ryhmä koostuu enolista, jonka happeen on liittynyt orgaaninen silyyliryhmä. Silyylienolieetterit reagoivat usein samankaltaisesti enolien kanssa ja ovat hyödyllisiä välituotteita useissa orgaanisen kemian reaktioissa.[1][2][3]
Valmistus ja reaktioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silyylienolieettereitä valmistetaan tyypillisesti karbonyyliyhdisteen, kuten aldehydin tai ketonin, ja elektrofiilisen piiyhdisteen, kuten trimetyylisilyylikloridin välisellä reaktiolla. Niitä muodostuu myös enolaattien, kuten litiumenolaattien reagoidessa emäksen läsnäollessa trimetyylisilyylikloridin kanssa. Kolmas tapa silyylienolieettereiden valmistamiseen on enonien pelkistys käyttäen pelkistimenä silaaneja. Tällöin katalyyttinä käytetään platinakomplekseja.[1][2][3][4]
Jos karbonyyliyhdisteenä on epäsymmetrinen ketoni, riippuu tuotteen stereokemia reaktion suoritusolosuhteista. Proottiset liuottimet kuten etanoli, heikot emäkset kuten amiinit ja korkea lämpötila johtavat stabiilimman ja enemmän substituoidun termodynaamisen silyylienolieetterin muodostumiseen. Vahvat emäkset, aproottiset liuottimet ja matala lämpötila johtavat kineettiseen vähemmän substituoituun silyylienolieetteriin. Kiraalisia silyylienolieettereitä voidaan muodostaa kiraalisten katalyyttien avulla[2][3][4]
Silyylienolieettereiden etuna muihin samankaltaisiin enolaatteihin on niiden stabiilius ja alhaisempi reaktiivisuus. Silyylienolieetterit hydrolysoituvat suhteellisen helposti veden vaikutuksesta. Ne reagoivat elektrofiilien kanssa, jolloin elektrofiili liittyy ensin enolieetterin kaksoissidokseen additioreaktiolla ja tämän jälkeen reagoi silyyliryhmän kanssa. Muodostuva tuote on karbonyyliyhdiste, johon on liittynyt elektrofiilinen ryhmä. Silyylienolieetterit reagoivat myös muun muassa Michael-additiolla, aldoliadditioissa, eräissä sykloadditioissa ja Mannich-reaktiolla.[1][2][3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 466–470. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)
- ↑ a b c d Francis A. Carey & Richard J. Sundberg: Organic Chemistry B: Reactions and synthesis, s. 12–16, 551. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-68350-8. (englanniksi)
- ↑ a b c d Michael B. Smith & Jerry March: March's Advanced Organic Chemistry, s. 798–800. John Wiley & Sons, 2007. ISBN 978-0-471-72091-1. (englanniksi)
- ↑ a b Manfred Schlosser: Organometallics in Synthesis, s. 384. John Wiley and Sons, 2013. ISBN 9781118484760. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 4.2.2014). (englanniksi)