Sikuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sikuri
Cichorium intybus-alvesgaspar1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Sikurit Cichorium
Laji: intybus
Kaksiosainen nimi
Cichorium intybus
L.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sikuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sikuri Commonsissa

Sikuri (Cichorium intybus) on Euraasiassa luonnonvaraisena kasvava sikurilaji, jota on hyödynnetty jo hyvin pitkään ruoka- ja rohdoskasvina.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikuri.
Sikurin lehtiä.

Monivuotinen sikuri kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Juuri on usein monihaarainen pääjuuri. Koko kasvi on karheakarvainen. Varsi on jäykkä, särmikäs ja niukkahaarainen. Alemmat lehdet ovat ruodillisia ja lehden lapa pariliuskainen tai isohampainen. Ylemmät lehdet ovat tavallisesti sepiviä ja lehden lapa on ehyt ja nirhalaitainen. Kukka on vaaleansininen. Perättömät, 4–5 cm leveät kukkamykeröt ovat usein pareittain lehtihangoissa. Sikuri kukkii Suomessa luonnonvaraisena heinä-syyskuussa. Pähkylästä puuttuu pappus.[2]

Sikurista tunnetaan kolme muunnosta:lähde?

  • sikuri (Cichorium intybus var. intybus)
  • salaattisikuri (Cichorium intybus var. foliosum)
  • juurisikuri (Cichorium intybus var. sativum)

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sikuria kasvaa villinä koko Euroopassa pohjoisinta Fennoskandiaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös Pohjois-Afrikassa, Turkissa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Se on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan, erityisesti mantereen itäosiin.[3] Suomessa sikuria on tavattu Oulun korkeudelle saakka. Nykyään lajin esiintymät painottuvat Etelä-Suomeen ja Ahvenanmaalle.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa sikuria tapaa rautateillä, myllyillä, satamissa, kaatopaikoilla ja pelloilla. Toisinaan laji saattaa olla myös lyhytaikainen viljelyjäänne.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monia sikurin muunnoksia, mm. salaattisikuria, viljellään salaatiksi. Se kylvetään avomaalle kesäkuussa. Sikurin juuria on toisinaan käytetty kahvin korvikkeena, Suomessa viimeksi toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.[3][5]

Sikuri on vanha, jo antiikin aikana käytetty rohdoskasvi. Sen lehtiä ja juuria on käytetty sappikiviä ja huonoa ruoansulatusta vastaan. Sikurin juuri sisältää ainakin inuliinia, karvasaineita, koliinia, parkkiaineita, C- ja K-vitamiinia.[5]

Useissa suomalaisissa sanomalehdissä vuonna 1886 julkaistu ilmoitus, jossa riikalainen sikuritehdas Starr & C:o varoittaa yleisöä ostamasta kilpailija Wilhelm Schaumanin "ala-arwoista tawaraa".

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS Viitattu 17.2.2011.
  2. a b Retkeilykasvio 1998, s. 444.
  3. a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Cikoria (myös levinneisyyskartta) 2004-2010. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 17.2.2010. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Sikurin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.2.2011.
  5. a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 243.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]