Siirry sisältöön

Sigitas Tamkevičius

Wikipediasta
Sigitas Tamkevičius
Henkilötiedot
Syntynyt7. marraskuuta 1938
Gudoniai, Liettua
Ammatti piispa
Muut tiedot
Järjestö Katolinen kirkko

Sigitas Tamkevičius (s. 7. marraskuuta 1938) on liettualainen roomalaiskatolinen piispa ja kardinaali. Tamkevičius aloitti uransa pappina neuvostokauden Liettuassa, jossa hän joutui kirkollisen toimintansa kautta vaikeuksiin virkavallan kanssa. Liettuan itsenäistyttyä uudelleen hän toimi Kaunasin arkkipiispana 1996–2015 ja vuonna 2019 paavi Franciscus nimitti hänet kardinaaliksi.

Tamkevičiusin vaakuna.

Sigitas Tamkevičius syntyi 7. marraskuuta 1938 Gudoniaissa Liettuassa.[1]

Vuonna 1955 Tamkevičius aloitti opinnot Kaunasin pappisseminaarissa, mutta kolmantena opintovuonnaan hänet kutsuttiin asepalevukseen Neuvostoliiton asevoimissa. Asepalveluksensa aikana Tamkevičiusia taivuteltiin luopumaan papinuran tavoittelusta, mutta hänen palveluksensa päättyessä vuonna 1960 hän palasi seminaariin. Tamkevičiusin jatkaessa opintojaan KGB yritti värvätä häntä tiedonantajakseen, ja häntä uhattiin seminaarista erottamisella. Taivuttelut eivät kuitenkaan lopulta onnistuneet ja Tamkevičius valmistui opinnoistaan[1], tullen vihityksi papiksi 18. huhtikuuta 1962. Vuonna 1968 hän liittyi jesuiittoihin.[2]

Tamkevičius työskenteli pappina Prienain ja Vilkaviškisin seurakunnissa. Hänellä oli edelleen ongelmia virkavallan kanssa, koska hän opetti uskontoa lapsille ja järjesti kansallismielisiä seremonioita. Vuonna 1969 Tamkevičius erotettiin virastaan, mutta hän jatkoi töitä maanalaisesti. Seuraavana vuonna 1970 KGB salli hänen palata virkaansa Kybartain seurakunnassa.[1] Joulukuussa 1971 oli yksi Leonid Brežneville Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Kurt Waldheimin kautta annetun omatunnonvapauden puolesta tehdyn vetoomusken alullepanijoista.[3] Vuonna 1972 Tamkevičius oli mukana tekemässä maanalaista julkaisiua Lietuvos katalikų bažnyčios kronika ("Liettuan katolisen kirkon kronikka") ja vuonna 1979 hän oli perustamassa järjestöä uskonvapauden puolesta. Keväällä 1983 Tamkevičius pidätettiin Alfonsas Svarinskasin kanssa. Joulukuussa 1983 hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi työleirillä. Liettuassa tuomio herätti laajaa vastustusta ja tuomittujen pappien puolesta kerättiin vetoomus. Vetoomuksen allekirjoitti noin 47 000 liettualaista. Vuoden 1987 alussa Tamkevičius tuotiin työleiriltä Permistä KGB:n päämajaan Vilnassa. Hänen haluttiin tunnustavan syyllisyytensä vapauttansa vastaan, mutta hänen kieltäydyttyään hänet lähetettiin takaisin Permiin. Lopulta Tamkevičius vapautui vuonna 1988.[1]

Tamkevičius nimitettiin 8. toukokuuta 1991 Kaunasin arkkihiippakunnan vihkipiispaksi sekä Turudan titulaaripiispaksi. Piispaksi vihkiminen seurasi 19. toukokuuta. Pääkonsekraattorina toimi Vincentas Sladkevičius, jota avustivat Vladas Michelevičius, Antanas Vaičius, Romualdas Krikšciunas ja Juozas Preikšas. 4. toukokuuta 1996 Tamkevičius sai nimitettiin Kaunasin arkkipiispaksi. Hän jäi eläkkeelle piispanvirastan 11. kesäkuuta 2015.[2] Tamkevičius tapasi paavi Franciscuksen tämän vieraillessa Vilnassa vuonna 2018. 5. lokakuuta 2019 Franciscus nimitti hänet kardinaaliksi tittelillä Sant’Angela Merici.[4]

  1. a b c d Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 1014. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0 (englanniksi)
  2. a b Catholic-Hierarchy.org: Archbishop Sigitas Tamkevicius, S.J.
  3. Aulis Kallio: Liettuan historia, s. 296. Jagellonica-kulttuuriyhdistys. ISBN 978-951-98665-3-6
  4. Tamkevičius Card. Sigitas, S.I. The Holy See. Dicastery for Communication. Viitattu 28.3.2025. (englanniksi)