Sigfrid Karg-Elert

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sigfrid Karg-Elert

Sigfrid Karg-Elert (vuoteen 1902 Siegfried Theodor Karg, 21. marraskuuta 1877 Oberndorf am Neckar9. huhtikuuta 1933 Leipzig) oli saksalainen pianisti ja urkuri sekä myöhäisromanttisen tyylin säveltäjä, joka tunnetaan parhaiten teoksistaan uruille ja taideharmonille (saks. Kunstharmonium).[1][2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karg-Elert syntyi nuorimpana kirjakauppias Johann Jacob Kargin 12 lapsesta. Perhe asettui vuonna 1882 Leipzigiin, jossa viisivuotias Siegfried alkoi saada piano-opetusta. Vuosia myöhemmin kaupungissa toimivien säveltäjien tapaamisessa nuori Karg esitti sävellyksiään Emil Nikolaus von Reznicekille, joka järjesti Kargille kolmen vuoden vapaaoppilaspaikan Leipzigin konservatorioon. Siellä hänen opettajiaan olivat Salomon Jadassohn, Carl Reinecke, Alfred Reisenauer ja Robert Teichmüller.

Elokuusta 1901 syyskuuhun 1902 Karg työskenteli Magdeburgin konservatorion piano-osaston johtajana.[2] Tuolloin hän muutti nimensä muotoon Sigfrid Karg-Elert, jossa etunimi noudattaa ruotsalaista kirjoitusasua ja Elert on muunnelma hänen äitinsä tyttönimestä Ehlert.

Sigfrid Karg-Elert palasi Leipzigiin ja alkoi keskittyä pianomusiikin säveltämiseen ihailemansa Edvard Griegin rohkaisemana. Karg-Elertin keskeisiä pianoteoksia on Skrjabin-vaikutteinen yksiosainen pianosonaatti nro 3 Patetica cis-molli, op. 105 (1914–1920). Vuonna 1904 Karg-Elert tapasi berliiniläisen musiikkikustantaja Carl Simonin, joka tutustutti hänet taideharmoniin. Sen seurauksena Karg-Elert kirjoitti loppuelämänsä aikana merkittävän määrän teoksia tälle soittimelle. Urkuri Paul Homeyerin innostamana hän muokkasi useita näistä sävellyksistä uruille ja alkoi sen myötä säveltää myös suoraan uruille. Alun perin harmonille tehtyjä Karg-Elertin sävellyksiä ovat muun muassa Passacaglia es-molli op. 25 (1903–1905, urkuversio op. 25b 1905–1907) sekä Fantasia ja fuuga D, op. 39 (1905).

Vuonna 1910 Karg-Elert avioitui Luise Kretzschmarin (1890-1971) kanssa; neljä vuotta myöhemmin syntyi tytär Katharina. Ensimmäisessä maailmansodassa Karg-Elert toimi sotilasmuusikkona, ja sodan jälkeen 1919 hänet nimitettiin musiikinteorian ja sävellyksen opettajaksi Leipzigin konservatorioon.

Kulttuuri-ilmasto Saksassa 1920- ja 1930-luvuilla oli hyvin kansallismielinen, ja kansainvälisesti suuntautunut, ranskalaisvaikutteita omaksunut Karg-Elert saikin suurempaa suosiota kotimaansa ulkopuolella, erityisesti Britanniassa ja Yhdysvalloissa. The Organ Music Society of London järjesti vuonna 1930 kymmenpäiväisen festivaalin hänen kunniakseen. Keväällä 1932, kärsiessään jo vakavasta diabeteksestä, Karg-Elert teki laajan konserttikiertueen Yhdysvaltoihin, mutta sai murskaavan huonot arvostelut toinen toistaan huikeampiin virtuoosiurkureihin tottuneilta amerikkalaisilta.

Sigfrid Karg-Elert kuoli vain 55 vuoden iässä pian palattuaan Yhdysvalloista Leipzigiin. Hänen sävellyksensä unohtuivat toisen maailmansodan jälkeen, kunnes 1970-luvulta alkaen hänet alettiin löytää uudestaan.

Urkumusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karg-Elertin tuotannon kestävimpänä osana pidetään yli 200 urkusävellystä. Niille on ominaista urkujen teknisten ja väritysmahdollisuuksien mielikuvituksellinen käyttö ja harmonian edistyksellisyys.[2]

Ensimmäinen varsinainen urkuopus on 66 Choral-Improvisationen op. 65 (1908–1910), joista tunnetuin on ”Nun danket alle Gott” (”Jumalaa kaikki kiittäkää”). Lajinsa huippuina pidetään kolmea sinfonista koraalia op. 87/1–2 ”Ach bleib mit deiner Gnade” (”Oi pysy armossasi”), ”Jesu, meine Freude” (”Jeesus aarteheni”) ja ”Nun ruhen alle Wälder” (”Kaikki metsät lepäävät”).[2] Ranskalaisesta impressionismista vaikutteita ovat saaneet urkuteokset Trois impressions op. 72 (1909), Seven Pastels from the Lake of Constance op. 96 (1921) ja Cathedral Windows, Six Pieces on Gregorian Tunes op. 106 (1923).[2]

Karg-Elertin myöhäisimpiä urkuteoksia leimaa yhä suurempi dissonanttisuuden käyttö sekä lineaarisuus. Näihin kuuluvat jazzvaikutteinen sinfonia fis-molli op. 143 (1930), Music for Organ op. 145 (1931) ja Passacaglia über BACH op. 150 (1931).[2]

Sävellyksiä muille soittimille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karg-Elertin 30 kapriisista huilulle on tullut huiluopiskelijoiden suosittua harjoitusmateriaalia.

Kirjallisia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Akustische Ton-, Klang- und Funktionsbestimmung (1930)
  • Polaristiche Klang- und Tonalitätslehre (1931)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karg-Elert (real name, Karg), Sigfrid, Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, The Gale Group. Vaatii HighBeam-tilauksen.
  2. a b c d e f Murtomäki, Veijo: Jälkiromanttisia piano- ja urkusäveltäjiä, Artikkelisarjat: Romantiikan piano- ja urkumusiikki, Sibelius-Akatemia 2016. Viitattu 20.5.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(mm. ääninäytteitä huilukapriiseista)

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Sigfrid Karg-Elert