Sienimyrkky

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valkokärpässieni tuottaa sienimyrkkyjä

Sienimyrkyt eli mykotoksiinit ovat erilaisissa sienissä esiintyviä, koostumukseltaan vaihtelevia myrkyllisiä aineita. Sienimyrkyt jaetaan vaikutuksensa perusteella muun muassa solumyrkkyihin, hermomyrkkyihin ja ruoansulatuskanavaa ärsyttäviin aineisiin. Osa sienimyrkyistä aiheuttaa myös oireita alkoholin kanssa nautittuna.

Mykotoksiinien haitallisia vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Altistuminen sienimyrkyille voi johtaa myrkytystilaan, joskus jopa kuolemaan. Altistumisreitti voi kulkea hengitysteiden, ihon tai suun kautta. Vaikka elintarvikkeessa ei olisi näkyvää hometta, se voi olla siitä huolimatta myrkyllisen homeen saastuttama. Eräs elintarvikkeita saastuttava homemyrkky on aflatoksiini. Sen tiedetään tappaneen 125 ihmistä myrkytysepidemiassa Keniassa vuonna 2004.[1]

Solumyrkyt ovat sienimyrkyistä vaarallisimpia, ne voivat johtaa maksa- ja munuaisvaurioihin. Punakärpässieni sisältää iboteenihappoa ja muskimolia, jotka voivat aiheuttaa keskushermoston oireita kuten hallusinaatioita.[2]

Mykotoksiinien terveysvaikutukset voivat olla akuutteja tai kroonisia. Akuutit oireet ilmaantuvat nopeasti ja ne ovat usein vakavia. Akuutti sienimyrkytys johtaa usein nopeasti – jopa viidessätoista minuutissa – ripuliin ja oksentamiseen. Elimistöön joutuneen myrkyn määrää voidaan vähentää riittävän ajoissa annetulla lääkehiilellä ja mahan tyhjennyksellä. Krooniset terveysvaikutukset voivat olla pitkäaikaisia tai kumulatiivisia vaikutuksia. Kroonisia vaikutuksia mykotoksiineilla ovat esimerkiksi syövät tai immuunipuolustuksen alenema.

Erilaisia sienimyrkkyjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Solumyrkyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Solumyrkyt ovat soluja tuhoavia myrkkyjä. Ne vaikuttavat sisäelimiin, erityisesti maksaan ja munuaisiin, joiden toiminta on vilkasta. Niiden vaikutukset ovat peruuttamattomia. Myrkytysoireet ovat kaksivaiheiset. Varhaisoireet (oksentelu, vatsakipu ja ripuli) ilmaantuvat 4–24 tunnin kuluttua sienen nauttimisesta. Jonkin ajan kuluttua oireet häviävät, mutta alkavat uudestaan muutaman vuorokauden kuluttua, koska munuaiset ja maksa ovat vaurioituneet. Solumyrkkyjä on kolme pääryhmää:

  • Syklopeptidejä (amatoksiineja ja fallotoksiineja) on erityisesti kavalakärpässienessä (Amanita phalloides) ja valkokärpässienessä sekä pikku-ukonsienissä (Lepiota), nääpiköissä (Galerina) ja kuupikoissa (Conocybe). Syklopeptidit vaikuttavat maksan toimintaan. Ne pysäyttävät solujen proteiinisynteesin. Ne eivät tuhoudu kuumennettaessa tai kuivaamalla. Myrkytys vaatii sairaalahoitoa. Hoitokeinoja ovat muun muassa vatsahuuhtelu ja veridialyysi. Potilaista toipuu noin 80 prosenttia.[3]
  • Orellaniinia on erityisesti seitikeissä (Cortinarius). Se tuhoaa ensisijaisesti munuaiskudosta. Varhaisoireet ovat lievät. Latenssiaika munuaisvauriosta kertoviin oireisiin voi olla jopa pari viikkoa. Oireita ovat muun muassa väsymys, suun kuivuminen, jatkuva virtsaamistarve, alavatsasärky ja lihassärky. Lopulta virtsaneritys lakkaa kokonaan. Orellaniinimyrkytystä voidaan hoitaa keinomunuaishoidolla eli hemodialyysilla. Voidaan myös tehdä munuaisensiirto.
  • Gyromitriiniä on korvasienissä (Gyromitra). Se on vesiliukoinen yhdiste, joka hajoaa keitettäessä ja haihtuu veden mukana sienten kuivaamisen yhteydessä. Korvasienten ryöppäyksen yhteydessä haihtuva vesihöyry voi hengitettynä aiheuttaa myrkytyksen. Tuore korvasieni on tappavan myrkyllinen. Gyromitriini vaikuttaa sekä maksaan ja munuaisiin. Lisäksi sen on todettu pitkäaikaiskäytössä lisäävän syöpäriskiä. Gyromitriinimyrkytyksen oireita ovat: väsymys, pahoinvointi, säryt, oksentelu, ripuli sekä keskushermosto-oireet, kuten rauhattomuus ja lihaskouristelu. Maksan alue tuntuu kovalta ja virtsaan erittyy verta. Myöhemmin virtsaneritys lakkaa. Ilman sairaalahoitoa potilas saattaa kuolla muutaman päivän sisällä. Hoitoina käytetään vatsahuuhtelua, dialyysia ja B6-vitamiiniruiskeita.

Hermomyrkyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hermomyrkyt eli psykotrooppiset myrkyt vaikuttavat keskushermostoon ja mielentilaan. Oireet (hikoilu, sekavuus, harha-aistimukset ja alentunut verenpaine) alkavat 1–4 tunnin kuluttua sienen nauttimisesta. Hermomyrkkyjä sisältäviä sieniä on käytetty monissa kulttuureissa hallusinaatioiden aiheuttamiseen ja uskonnollisissa rituaaleissa. Väli-Amerikassa käytettiin madonlakkeja (Psilocybe). Siperiassa ja Suomessakin šamaanit käyttivät punakärpässientä (Amanita muscaria) helpottamaan loveen lankeamista. Myrkytykset ovat yleensä tahallisesti aiheutettuja, kun sieniä on käytetty huumeena.

  • Muskariini on ensimmäinen sienistä eristetty myrkky. Muskariinia on malikoissa ja risakkaissa (Inocybe spp.). Lisäksi sitä on punakärpässienessä, jonka mukaan se on nimettykin. Muskariini vaikuttaa parasympaattiseen eli tahdosta riippumattomaan hermostoon. Oireet alkavat muutaman minuutin kuluttua sienen nauttimisesta. Ensioireita on eritystoiminnan lisääntyminen: kyynelehtiminen, hikoilu, syljeneritys. Vakaviin myrkytyksiin liittyviä oireita ovat oksentelu, ripuli, näköhäiriöt, alhainen verenpaine ja keuhkoastma. Ensiapuna suositellaan oksennuttamista ja veden juomista. Sairaalassa tehdään vatsahuuhtelu.
  • Muskimoli, muskatsoli ja iboteenihappo ovat muskariinille läheisiä yhdisteitä. Niitä on myrkyllisissä kärpässienissä.
  • Psilosiinia ja psilosybiinia on madonlakeissa, ja ne aiheuttavat psilosiinioireyhtymän, joka saattaa ilmetä mm. sydämen tykytyksenä, päänsärkynä, oksenteluna ja harha-aistimuksina. Oireet alkavat nopeasti sienen nauttimisen jälkeen. Psilosybinin on sittemmin myös tutkittu lievittävän monia sairauksia kuten esimerkiksi masennusta tai Hortonin syndroomaa. Madonlakkeja on käytetty Väli-Amerikan intiaanikulttuureissa uskonnollisissa rituaaleissa. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä psilosybiini tulisikin luokitella erikseen enteogeeneihin sen sijasta, että se luokitellaan sienissä oleviin hermomyrkkyihin. Psilocybe-sienten kerääminen, käyttö ja myynti ovat huumausainelain ja huumausaineasetuksen mukaan rikos Suomessa.[4][5]

Muut myrkyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruoansulatuskanavaa ärsyttävät myrkyt aiheuttavat vatsanväänteitä ja pahoinvointia. Oireet alkavat noin tunnin kuluttua sienen nauttimisesta ja myrkytystila menee yleensä ohi itsestään. Oksentaminen nopeuttaa toipumista. Jos oireet tai oksentelu on rajua, tarvitaan nesteytystä sairaalassa. Toipuminen on yleensä täydellistä. Ruoansulatuskanavan oireilua aiheuttavia sieniä on paljon, eikä niitä kaikkia vielä tunneta. Monet ruokasienilajit, kuten rouskut (Lactarius), haperot (Russula) ja mesisienet sekä siitake, aiheuttavat oireita vain raakoina tai huonosti kypsennettyinä.
  • Antabuksen tavoin vaikuttava harmaamustesieni (Coprinus antamentarius) sisältää kopriini-nimistä yhdistettä, joka yhdessä alkoholin kanssa aiheuttaa myrkytystilan. Oireet alkavat nopeasti. Niitä ovat metallin maku suussa, kasvojen punoitus, rintakipu, oksentelu ja ripuli. Myrkytys voi syntyä, vaikka alkoholin ja sienten nauttimisen välillä olisi useampi päivä. Nuijamalikka (Clitocybe clavipes), piikkiukonsieni (Lepiota aspera) ja tauriontatti (Boletus luridus) aiheuttavat samankaltaisia oireita, mutta niistä ei ole löydetty kopriinia.
  • Hemolyyttiset myrkyt aiheuttavat punasolujen hajoamista ja anemiaa. Rusokärpässienen (Amanita rubescens) sisältämä hemolyyttinen myrkky hajoaa kuumennettaessa.
  • Mustarouskun (Lactarius necator) on todettu sisältävän mutageenistä eli mutaatioita aiheuttavaa nekatoriinia. Myös joidenkin muiden sienten epäillään olevan mutageenisia, mutta tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia.

Huomionarvoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osalla ihmisistä on synnynnäinen sienisokerin imeytymishäiriö eli trehaloosi-intoleranssi. Se aiheuttaa ilmavaivoja ja ripulointia.[6]

Eräät sinänsä myrkyttömät sienet aiheuttavat huonosti kypsytetyinä vatsavaivoja. Tästä tunnettu ryhmä on punikkitatit. Kovin väkevillä sienillä kuten kangasrouskulla ja polttiaishaperolla voi saada samantapaisia oireita, mutta näitä ei kovin moni nauttine raakana merkittäviä määriä.[6]

Jotkut ihmiset ovat allergisia sienten pinta-aktiivisille aineille, ja he voivat sada oireita sinänsä myrkyttömistä sienistä. Tämä kannattaa ottaa huomioon erityisesti sellaisten sienten kohdalla, joita käytetään toisinaan raakana esimerkiksi salaateissa. Tällaiseen on toisinaan suositeltu esimerkiksi eräitä mietoja sieniä kuten keltahaperoa.[6]

Sienten poiminta ruoaksi sellaisilta alueilta, joilla tiedetään olevan maaperäsaasteita, ei ole suositeltavaa. Osa sienistä kerää ympäristömyrkkyjä, ruokasienistä erityisesti raskasmetalleja kuten lyijy ja kadmiumia ja jopa radioaktiivisia metalleja kuten uraania ja strontiumia. Kadmium tosin kulkeutunee elimistön läpi imeytymättä kitiiniin sitoutuneena. Toistaiseksi (vuoeen 2005 mennessä) ei näistä ole todettu olevan Suomessa suurta vaaraa, mutta raskaan liikenteen ja teollisuuden läheisyydestä ei ruokasieniä kannata poimia. Myös Säteilyturvakeskus seuraa asioita radioaktiivisuuden kannalta.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lewis, Lauren; et al (2005), "Aflatoxin Contamination of Commercial Maize Products during an Outbreak of Acute Aflatoxicosis in Eastern and Central Kenya", Environmental Health Perspectives 113, doi:10.1289/ehp.7998
  2. http://www.medicina.fi/fato/73.pdf (pdf)
  3. Härkönen, Järvinen, Nyman: Kauppasienet. Edita, Helsinki 1997
  4. Huumausainelaki 1289/93, 3§
  5. Huumausaineasetus 1603/93, 1§
  6. a b c d Mauri Korhonen: ”Myrkkysienet”, Tunnista sieni, s. 39–55. Helsinki: Helsingin kasvimuseo, Otava, 2005. ISBN 951-1-19892-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sienimyrkky.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.