Sibyllan kirjat
Sibyllan kirjat (lat. Libri Sibyllini) oli kokoelma kreikankielisiä heksametrimuotoisia oraakkelinlausumia, jotka oli laitettu sibyllojen nimiin. Kirjoilla oli tärkeä rooli roomalaisessa valtionuskonnossa. Rooman viimeisen kuninkaan Tarquinius Superbuksen kerrotaan hankkineen kirjat Cumaen Sibyllalta, ja niiltä haettiin neuvoa useiden Rooman tasavaltaa ja keisarikuntaa kohdanneiden kriisien aikana. Kirjat ovat kadonneet muutamia katkelmia lukuun ottamatta.
Sibyllan kirjoja ei tule sekoittaa niin kutsuttuihin (Pseudo-)Sibyllan oraakkeleihin, joiden katsotaan olevan juutalais-kristillistä alkuperää.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roomalaisen perimätiedon mukaan vanhimmat Sibyllan kirjojen kokoelmat vaikuttavat syntyneen Solonin ja Kyyroksen aikaan Gergiksessä Ida-vuorella, Troaksessa. Ne laitettiin Hellespontoslaisen Sibyllan nimiin, ja niitä säilytettiin Apollonin temppelissä Gergiksessä. Sieltä kokoelma päätyi Erythraihin, jossa siitä tuli kuuluisa Erythrailaisen Sibyllan oraakkelinlausumina. Vaikuttaa siltä, että juuri tämä kokoelma päätyi lopulta Cumaeen ja sieltä edelleen Roomaan.
Kertomus siitä, kuinka Tarquinius hankki Sibyllan kirjat, on eräs Rooman historian tunnetuimmista myyteistä. Vergiliuksen mukaan Aineias haki Cumaessa neuvoa Sibyllalta ennen laskeutumistaan manalaan.[1] Cumaen Sibylla tarjosi Tarquiniukselle yhdeksää kirjaa näitä ennustuksia. Kun kuningas kieltäytyi ostamasta niitä kohtuuttomana pitämäänsä hintaan vedoten, Sibylla poltti kirjoista kolme ja tarjosi jäljelle jäänyttä kuutta kirjaa samaan kovaan hintaan. Tarquinius kieltäytyi jälleen, jolloin Sibylla poltti toiset kolme kirjaa ja toisti tarjouksensa. Lopulta kuninkaan uteliaisuus voitti, ja hän osti viimeiset kolme kirjaa alkuperäiseen hintaan.[2] Kertomukseen viitataan Varron kadonneessa kirjassa, jota Lactantius (Institutiones Divinae I.6) ja Origenes lainaavat.
Kirjojen säilytys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sibyllan kirjoja säilytettiin Rooman Capitolium-kukkulalla Juppiterin temppelin alapuolella sijainneessa holvissa. Kirjat oli uskottu patriisien vastuulle. Aluksi vartijoita oli kaksi.[3] Noin vuonna 367 eaa. nimitettiin kymmenen vartijaa, viisi patriisia ja viisi plebeijiä; heistä käytettiin nimitystä decemviri sacris faciundis. Myöhemmin, todennäköisesti Sullan aikana, vartijoiden lukumäärää kasvatettiin viiteentoista, quindecimviri sacris faciundis. Vartijat olivat yleensä entisiä konsuleita tai preettoreita. Virka oli elinikäinen, ja siinä toimivat oli vapautettu muista julkisista velvollisuuksista.
Vartijoiden tehtävänä oli pitää kirjat turvassa ja salassa, sekä hakea kirjoilta neuvoa senaatin määräyksestä. Kirjoilta ei haettu tarkkoja ennustuksia tulevaisuuden tapahtumista, vaan ohjeita uskonnollisia riittejä varten,[2] jotka olivat tarpeen onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja pahojen ennusmerkkien (kuten komeetat, maanjäristykset ja kulkutaudit) sovittamiseksi. Koska kirjat oli kirjoitettu kreikan kielellä ja heksametrimuodossa, kirjojen pitäjiä avusti aina kaksi kreikan kielen tulkkia.
Sibyllan kirjojen pitäjät johtivat myös Apollonin, ”Suuren äidin” Kybelen sekä Cereksen palvontaa, jonka kirjat olivat tuoneet mukanaan. Näin kirjoilla oli suuri vaikutus siihen, että kreikkalaisia kulttimenoja ja jumalakäsityksiä alettiin soveltaa roomalaisessa valtionuskonnossa, joka oli jo aiemmin saanut epäsuoria vaikutteita etruskien uskonnon kautta.
Kun Juppiterin temppeli paloi vuonna 83 eaa., kirjat tuhoutuivat. Rooman senaatti määräsi vuonna 76 eaa. kirjat korvattaviksi vastaavilla oraakkelinlausumilla, joita koottiin Erythraista, Troijasta, Samokselta, Sisiliasta ja Afrikasta. Tämä uusi kirjakokoelma talletettiin uudelleenrakennettuun Juppiterin temppeliin yhdessä roomalaisperäisten oraakkelinlausumien, kuten Tiburin Sibyllan ja Marciuksen veljesten lausumien, kanssa.[2] Papit valitsivat lausumista ne, jotka vaikuttivat heistä tosilta.[4] Augustus siirrätti kirjat pontifex maximuksen roolissa Capitoliumilta Palatinuksella sijainneeseen Apollon Patrouksen temppeliin vuonna 12 eaa., sen jälkeen kun ne oli tutkittu ja kopioitu. Siellä ne säilyivät noin vuoteen 405 saakka. Runoilija Rutilius Claudius Namatianuksen mukaan kenraali Stilicho (kuoli vuonna 408) poltatti kirjat, koska niitä käytettiin hyökkäyksiin hänen hallintoaan vastaan.
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Historiankirjoittajat ovat kirjanneet ylös tapauksia, jolloin Sibyllan kirjoihin on turvauduttu:
- 399 eaa.: Kirjoilta haettiin neuvoa kaupunkia kohdanneen kulkutaudin vuoksi. Seurauksena perustettiin lectisternium-seremonia.[5]
- 295 eaa.: Kirjoilta haettiin jälleen neuvoa kulkutaudin vuoksi sekä siksi, että salaman kerrottiin iskeneen Appius Claudiuksen armeijaan. Seurauksena Circus Maximuksen lähelle rakennettiin Venukselle omistettu temppeli.[6]
- 293 eaa.: Seuraavan kulkutaudin jälkeen saatiin neuvo ”Asklepios on tuotava Roomaan Epidauroksesta”. Senaatti, jonka huomio oli samnilaissodissa, määräsi kuitenkin vain yhden päivän omistettavaksi julkisille Asklepiokselle osoitetuille rukouksille.[7]
- 240/238 eaa.: Ludi Florales -juhla perustettiin, kun kirjoilta oli haettu neuvoa.
- 216 eaa.: Kun Hannibal voitti Rooman legioonat Cannaen taistelussa, kaksi gallia ja kaksi kreikkalaista haudattiin elävältä kaupungin torille kirjojen neuvojen mukaan.
- 204 eaa.: Toisen puunilaissodan aikana Scipio Africanus toi Kybelen kuvan Pessinoksesta ja perusti tämän kultin Roomaan.
- 63 eaa.: Publius Cornelius Lentulus Sura uskoi kirjojen ennustuksen, jonka mukaan ”kolme Corneliusta” hallitsisi Roomaa, ja otti tämän ansiosta osaa Catilinan salaliittoon.[8]
- n. 55 eaa.: Kun roomalaiset harkitsivat lähettävänsä joukkoja palauttamaan Ptolemaios XII takaisin valtaan Egyptissä, salama iski Juppiterin patsaaseen Alba Longassa. Kirjoilta kysyttiin neuvoa, ja yhdessä havaittiin lukevan, ettei Egyptin kuningasta tule auttaa, mikäli tämä tulee pyytämään apua.[9]
- 44 eaa.: Kirjojen ennustus siitä, että vain kuningas voisi voittaa Parthian, käynnisti huhut siitä, että tasavaltaa tuolloin johtanut Julius Caesar pyrkisi kuninkaaksi.[10]
- 15 jaa.: Kun Tiber-joki tulvi, eräs papeista kehotti kysymään neuvoa kirjoilta. Keisari Tiberius kuitenkin kieltäytyi, koska halusi pitää jumalalliset asiat salaisina.[11]
- 271: Kirjoilta haettiin neuvoa Rooman hävittyä Placentian taistelun.
- 312: Maxentius haki neuvoa kirjoilta valmistautuessaan taistelemaan Konstantinus I:stä vastaan, joka oli kääntynyt kristinuskoon.
- 363: Julianus Apostata haki neuvoa kirjoilta valmistautuessaan hyökkäämään Sassanideja vastaan. Roomasta lähetetty vastaus neuvoi ylittämään rajan saman vuoden aikana.[12]
- 405: Stilicho määräsi Sibyllan kirjat tuhottavaksi mahdollisesti siksi, että kirjojen ennustuksia käytettiin hyökkäyksiin hänen hallintoaan vastaan Alarik I:n hyökätessä.
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koska kirjat ovat kadonneet, niiden tarkasta sisällöstä ei ole tietoa. Kirjat vaikuttavat sisältäneen ennen kaikkea uskonnollisten riittien kuvauksia. Kirjat oli todennäköisesti kirjoitettu palmunlehdille. Tästä on päätelty myös, ettei neuvoa haettaessa etsitty mitään tiettyä kohtaa, vaan lehdet sekoitettiin, ja tämän jälkeen joku niistä vedettiin esille.[2] Roomalaiset uskoivat, että kirjoihin oli kirjattu Rooman valtakunnan kohtalo.[3]
Joitakin aitoja Sibyllan kirjojen säkeitä on säilynyt Flegon Tralleislaisen (100-luku) teoksessa Ihmeistä (Peri thaumasiōn). Ne muodostavat oraakkelinlausuman tai kahden lausuman yhdistelmän, joka koostuu yhteensä 70 heksametrisäkeestä. Ne kertovat erään androgyynin syntymästä, ja antavat pitkän luettelon jumalille osoitetuista rituaaleista ja uhreista.
Suhde ”Sibyllan oraakkeleihin”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useat ensimmäisen vuosisadan juutalaiset ja kristilliset kirjailijat, kuten Josephus ja Athenagoras Ateenalainen, lainaavat ”Sibyllan oraakkeleita”. Athenagoras kirjoitti kirjeen Marcus Aureliukselle noin vuonna 176, ja lainasi siinä sanasta sanaan eräästä oraakkelinlausumaa samassa yhteydessä kuin viittasi pakanallisiin kirjailijoihin kuten Homerokseen ja Hesiodokseen, sanoen useita kertoja, että kaikkien näiden teosten pitäisi olla jo tuttuja keisarille. Alkuperäisten Sibyllan kirjojen kopioita (sellaisina kuin ne oli vuonna 76 eaa. uudelleen koottu) oli tuolloin vielä olemassa. Nykyään tutkijat pitävät Sibyllan oraakkeleita kuitenkin alkuperältään juutalais-kristillisenä kokoelmana, joka sai lopullisen muotonsa 400-luvulla.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Vergilius: Aeneis VI.10.
- ↑ a b c d Smith, William: ”Sibyllini Libri”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities, s. 1043. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Bojesen, Ernst Frederik C.: A handbook of Roman antiquities, s. 96. Translated from the German version of dr. Hoffa by R. B. Paul, edited with notes by T. K. Arnold. Francis & John Rivington, 1848. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Tacitus: Annales VI.12.
- ↑ Livius: Rooman synty 5.13.
- ↑ Livius: Rooman synty 10.31.
- ↑ Livius: Rooman synty 10.47.
- ↑ Plutarkhos: Cicero, XVII.
- ↑ Dio Cassius: Rooman historia 39.15.
- ↑ Suetonius: Caesar 79.
- ↑ Tacitus: Annales I.72.
- ↑ Ammianus Marcellinus: Rooman historia, XIII.7.
