Tämä on lupaava artikkeli.

Shlomo Argov

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Shlomo Argov
Israelin Britannian-suurlähettiläs
1979–1982
Israelin Alankomaiden-suurlähettiläs
1977–1979
Israelin Meksikon-suurlähettiläs
1971–1974
Tiedot
Syntynyt 14. joulukuuta 1929
Jerusalem, Palestiinan brittiläinen mandaatti
Kuollut 23. helmikuuta 2000 (70 vuotta)
Jerusalem, Israel
Oikea nimi שלמה ארגוב
Tutkinnot Georgetownin yliopisto (kandidaatti)
London School of Economics (maisteri)
Ammatti diplomaatti

Shlomo Argov (שלמה ארגוב; s. 14. joulukuuta 1929 Jerusalem23. helmikuuta 2003 Jerusalem) oli israelilainen diplomaatti, joka työskenteli muun muassa Israelin Britannian-suurlähettiläänä (1979–1982). Britannian lisäksi hän toimi Israelin suurlähettiläänä Meksikossa ja Alankomaissa.

Argov tunnetaan erityisesti häneen kohdistuneesta attentaattiyrityksestä, joka osaltaan edesauttoi Libanonin sodan syttymistä. Murhayrityksen seurauksena Argov halvaantui ja joutui luopumaan urastaan diplomaattina. Tästä huolimatta Argov otti myöhemmin voimakkaasti kantaa Libanonin sotaa vastaan.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shlomo Argov syntyi vuonna 1929 Jerusalemissa sukuun, joka oli asunut Jerusalemin alueella jo useiden sukupolvien ajan. Argov palveli Israelin asevoimien Palmach-joukoissa vuosina 1947–50.[1][2] Palmach-joukkojen mukana Argov osallistui Israelin itsenäisyyssotaan[2], jossa hän haavoittui Safedin kaupungissa käydyssä taistelussa.[3]

Sotilaspalveluksen jälkeen hän lähti opiskelemaan politiikan tutkimusta Georgetownin yliopistoon Washingtoniin, josta hän sai kandidaatin tutkinnon vuonna 1952[3]. Opiskelun lisäksi Argov työskenteli osa-aikaisesti Israelin Yhdysvaltain-suurlähetystössä, jossa hän myös tapasi tulevan vaimonsa Havan. Pariskunta meni naimisiin vuonna 1953.[1]

Georgetownin yliopistossa suoritetun tutkinnon jälkeen Argov opiskeli taloustieteitä ja kansainvälisiä suhteita London School of Economicsissa, josta hän valmistui vuonna 1954 maisteriksi.[1]

Ura diplomatian parissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argovin varsinainen diplomaattiura alkoi vuonna 1959, kun hänet nimitettiin Israelin Nigerian-konsulaatin ylimmäksi edustajaksi. Vuonna 1962 Argov siirtyi Israelin New Yorkin -konsulaattiin. Kolme vuotta myöhemmin Argov palasi takaisin Jerusalemiin, kun hänet nimitettiin Israelin ulkoministeriön Yhdysvaltain suhteita hoitaneen osaston apulaispäälliköksi. Vuonna 1968 Argov siirtyi jälleen Yhdysvaltoihin, tällä kertaa Washingtonin-suurlähetystöön.[1]

Ensimmäisen suurlähettilään virkansa Argov sai vuonna 1971, kun hänet nimitettiin Israelin Meksikon-suurlähettilääksi. Kolme vuotta myöhemmin Argov palasi jälleen takaisin Jerusalemiin, tällä kertaa työskennelläkseen pääministeri Yitzhak Rabinin alaisessa tiedotusvirastossa. Argov kuitenkin siirtyi takaisin diplomaattitehtäviin jälleen vuonna 1977, kun hänestä tuli Israelin Alankomaiden-suurlähettiläs.[1][2]

Syyskuussa 1979 Israelin pääministeri Menachem Begin nimitti Argovin Israelin Britannian-suurlähettilääksi. Nimitys oli mielenkiintoinen, koska oikeistolainen Begin oli poliittiselta kannaltaan hyvin eri linjoilla kuin Argov, joka tunnettiin Britannian työväenpuolueen kannattajana.[1] Britannian suurlähettiläänä Argov esiintyi mielellään julkisuudessa varsinkin silloin, kun brittilehdistö kohteli hänen mielestään Israelia epäoikeudenmukaisesti.[2]

Murhayritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dorchester Hotel Lontoon Mayfairessä

Argov osallistui 3. kesäkuuta 1982 Lontoon Dorchester Hotellissa illalliselle, jossa oli mukana kymmeniä diplomaatteja. Kun Argov oli nousemassa autoonsa Park Lanella noin kello 23.00, kolme palestiinalaiseen Abu Nidal -militanttiryhmään kuulunutta miestä, Hussein Ghassan Said, Marwan al-Banna, ja Nawaf al-Rosan lähestyivät Argovia hänen autonsa kohti[4]. Eräiden lähdeiden mukaan ryhmässä oli myös neljäs mies[5]. Varusteina FB PM-63 konekiväri Hussein Ghassan Said ampui Argovia kerran päähän [6]. Argov selvisi hengissä, mutta vietti seuraavat kolme kuukautta koomassa ja oli loppuelämänsä halvaantunut. Argovin murhan järjestäjänä oli Irakin tiedustelupalvelu.[7][8][9] . Heti iskun jälkeen murhayritykseen osallistujat ajoivat Lontoon Irakin suurlähetystöön jonne he jättivät aseet .[10] Yksi murhayrityksen tekijöistä Al-Banna oli Abu Nidalin serkku, toinen Said oli jordanialainen ja kolmas Al-Rosan oli bagdadilainen Irakin tiedustelupalvelun everesti. Said, joka ampui Argovia, sai myös luodista jonka Argovin turvamies oli ampunut häntä kohdin mutta hänkin, kuten Argov selviytyi. [11]. Kaksi murhayrityksen tekijää pakeni paikalta ja heidät pidätettiin myöhemmin Lontoossa olevasta asunnosta. Heidän oli tarkoitus murhata myös PLO:n Britannian edustaja Nabil Ramlawi [1][2].

Israel kosti Argovin murhayrityksen hyökkäämällä Libanoniin. Argov itse kuitenkin kritisoi myöhemmin hyökkäystä voimakkaasti.
Kuvassa israelilaisjoukkoja Libanonin eteläosissa kesäkuussa 1982.

Israelin pääministeri Menachem Begin sanoi Argovin murhayrityksen jälkeen kabinetilleen, että hänen mielestään hyökkäys Israelin suurlähettilästä vastaan on samalla hyökkäys Israelin valtiota kohtaan. Murhayrityksen aikaan Israel ja Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) olivat solmineet tulitaukosopimuksen, jonka mukaan PLO ei saisi hyökätä juutalaiskohteita vastaan missään päin maailmaa.[2] Argovia vastaan hyökänneet henkilöt kuuluivat kuitenkin Abu Nidal -ryhmään, joka oli riidoissa Palestiinan vapautusjärjestön kanssa[1]. Israelin mielestä PLO oli kuitenkin vastuussa myös Abu Nidal -ryhmän tekemistä väkivaltaisuuksista[2].

Israel kosti attentaattiyrityksen pommittamalla seuraavana päivänä Palestiinan vapautusjärjestön asevarastoja ja tukikohtia Libanonissa, minkä PLO kosti tykistö- ja raketti-iskuilla Israelia vastaan. Pian tämän jälkeen konflikti laajeni täysimittaiseksi sodaksi, joka päättyi lopullisesti vasta Israelin vetäytyessä Libanonista vuonna 2000.[2] Israelin puolustusministerinä hyökkäyksen alkaessa toiminut Ariel Sharon kertoi myöhemmin muistelmissaan, että Israel oli suunnitellut Libanoniin hyökkäämistä jo kauan ennen Argovin murhayritystä ja että Argovin murhayritys vain laukaisi tilanteen.[1]

Murhayrityksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murhayrityksen seurauksena Argov halvaantui ja hänen saamansa vammat vaativat jatkuvaa hoitoa, mikä lopetti hänen diplomaattiuransa. Noin kolmen vuoden jälkeen Argov ei ollut enää koskaan täysin tajuissaan, ja lopulta hän sokeutui.[2]

Argov oli hyvin kriittinen Libanonin sotaa kohtaan, eikä hän pitänyt tavasta, jolla Israelin hallinto oli tehnyt hänen murhayrityksestään syyn sodan aloittamiselle. Vuonna 1983 Argov saneli ystävälleen viestin, joka julkaistiin myöhemmin israelilaisessa Haaretz-sanomalehdessä. Viestissään Argov muun muassa sanoi, että hänen mielestään Israelin tulisi sotia vain silloin, kun se oli valtion olemassaolon kannalta välttämätöntä.[2]

Argov kuoli Jerusalemissa 23. helmikuuta 2003. Hän oli kuollessaan 73-vuotias.[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shlomo Argov oli luonteeltaan sulavakäytöksinen ja hän tuli hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa. Hän puhui heprean lisäksi sujuvaa englantia ja espanjaa.[1][2]

Argov oli naimisissa Hava Argovin kanssa ja pari sai yhteensä kolme lasta: tyttäret Yehudit ja Edna sekä Gideon-pojan. Shlomon halvaantumisen jälkeen Hava hoiti häntä aina kuolemaansa 2002 saakka.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Shlomo Argov The Guardian. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k Shlomo Argov Telegraph. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  3. a b ​Shlomo Argov- Continuing the Legacy (Alkup. lähde: Israelin ulkoministeriö) Argov Fellows Program. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  4. Joffe, Lawrence. "Obituary: Shlomo Argov", guardian.co.uk, 25 February 2003. Luettu 3 June 2010. 
  5. Sam Katz (25 July 1985). Armies in Lebanon 1982–84. Osprey Publishing, 3. ISBN 978-0-85045-602-8. Viitattu 16 January 2013. 
  6. West, N. (2017). Encyclopedia of Political Assassinations. Rowman & Littlefield Publishers, 14. ISBN 978-1-5381-0239-8. 
  7. Cradle of Conflict: Iraq And the Birth of Modern U.S. Military Power, 5. Viitattu 31 May 2012. 
  8. Ensalaco, Mark. Middle Eastern Terrorism: From Black September to September 11, 133. Viitattu 31 May 2012. 
  9. Goodarzi, Jubin. Syria And Iran: Diplomatic Alliance And Power Politics in the Middle East, 61. Viitattu 31 May 2012. 
  10. (2012) Becoming Enemies: U.S.-Iran Relations and the Iran-Iraq War, 1979–1988. Rowman & Littlefield Publishers, 104. ISBN 978-1-4422-0830-8. 
  11. "BBC ON THIS DAY: Israeli ambassador shot in London", 3 June 1982. Luettu 3 June 2010.