Shin’ichi Suzuki
Shin'ichi Suzuki (jap. 鈴木鎮一, 1898 – 1998) oli kansainvälisesti tunnettu musiikkipedagogi ja viulisti. Hän on tärkeimpiä nykyajan musiikkikasvatukseen vaikuttaneita henkilöitä ja lukuisissa maissa käytettävän Suzuki-metodin luoja.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Shin'ichi Suzuki syntyi 1898 Nagoyassa, Japanissa seitsemän lapsen perheeseen. Isä, Masakichi Suzuki, omisti maan suurimman viulutehtaan, jossa poika kävi kesäisin töissä. Isältään poika omaksui myös keskeiset arvonsa: jatkuvan oppimishalun, nöyryyden, rehellisyyden, vilpittömyyden ja sinnikkään työnteon.
Viulu oli Suzukille kuitenkin vain leikkikalu 17-vuotiaaksi saakka, jolloin hän kuuli ensimmäistä kertaa levyltä viulunsoittoa. Franz Schubertin "Ave Maria" Mischa Elmannin soittamana vaikutti nuoreen Shin'ichiin syvästi. Hän alkoi omin päin opetella viulunsoittoa jäljitellen levyltä kuulemaansa Haydnin menuettia. 21-vuotiaana Suzuki matkusti Tokioon opiskelemaan viulunsoiton alkeita ja musiikinteoriaa.[1]
Onnekkaiden sattumien seurauksena Suzuki muutti pian Berliiniin, missä hän sanoo opiskelleensa kahdeksan vuotta Karl Klinglerin johdolla. Suzuki kertoi myös tutustuneensa moniin aikansa tunnetuimpiin muusikoihin ja mm. tiedemieheen ja viulunsoiton harrastajaan, Albert Einsteiniin. Suzukin kuoleman jälkeen on tuotu esille todisteita, että häntä ei huolittu Berliinissä oppilaaksi ja että muutkin osat hänen elämäntarinastaan saattavat olla keksittyjä.[2] Suzukin puolustajien mukaan väärennösväitteet ovat perättömiä, ja muistuttavat, että Klingler olisi ehtinyt elinaikanaan hyvin kiistää olleensa Suzukin opettaja mutta ei koskaan puuttunut Suzukin väitteisiin.[3] Suzuki kävi paljon konserteissa ja pohdiskeli musiikin ja taiteen koko olemusta – samalla, kun myönsi omat puutteensa esiintyjänä. Berliinissä hän tapasi myös tulevan vaimonsa Waltraudin.[1]
Palattuaan Tokioon Suzuki opetti keisarillisessa konservatoriossa viulunsoittoa. Ratkaiseva käänne tapahtui, kun eräs isä pyysi opettamaan 4-vuotiaalle pojalleen viulunsoittoa. Näin nuoren lapsen opettamisesta Suzukilla ei ollut mitään tietoa, mutta hän sai oivalluksensa äidinkielen oppimisprosessin soveltamisesta musiikinopiskeluun. Koska kaikki japanilaiset osaavat puhua vaikeaa kieltä, miksi he eivät oppisi soittamaan viulua samalla tavalla: kuuntelemalla ja matkimalla?
Toisen maailmansodan loputtua 1945 Suzuki muutti Matsumotoon ja aloitti "lahjakkuuskasvatus"-ohjelman.[1] Viimeiset kolme vuotta perhe oli asunut rahattomana ja nälkäisenä pikkukaupungissa, mutta samaan aikaan Suzuki oli kehitellyt mielessään ideaa pienille lapsille suunnatusta musiikkikasvatuksesta, jossa jokaisella (terveellä) lapsella uskotaan olevan lahjakkuutta musiikinopiskeluun. Ohjelmasta tuli pian hyvin suosittu, ja mukana oli tuhansia lapsia. Lahjakkuuskasvatus ei ollut ainoastaan musiikinopiskelua: se oli uudenmallinen päiväkoti, jossa opiskeltiin mm. piirustusta, kaunokirjoitusta ja englannin kielen alkeita.
Lahjakkuuskasvatus herätti ajan mittaan suurta huomiota myös ulkomailla. Vuonna 1964 Suzuki kiersi Yhdysvalloissa oppilasryhmänsä kanssa,[1] jonka nuorimmat jäsenet olivat 5-vuotiaita. Esiintymiset televisioitiin, ja ne saivat valtavasti huomiota. Sittemmin Suzuki-metodia on alettu käyttää lukuisissa maissa eri soittimien opetukseen.
Suzuki kuoli 26. tammikuuta 1998 kotonaan Matsumotossa, vain vähän ennen sadan vuoden ikää.
Keskeisiä pedagogisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lahjakkuus Suzukin mukaan jokainen lapsi on lahjakas,[4] ainoastaan ympäristötekijät määräävät miten lahjakkuutta kehitetään. 1950-luvun Japanissa 6-vuotiasta lasta soittamassa J.S. Bachin viulukonserttoa saatettiin pitää nerona ja ihmelapsena, vaikka kyseessä oli yksinkertaisesti ahkeran harjoittelun ja oikeanlaisen musikaalisen ympäristön tulos. Varhaisen iän kasvatuksella on suuri merkitys ihmisen oppimiskykyyn, persoonallisuuteen, herkkyyteen ja inhimillisyyteen.
Kertaaminen Sinnikäs oikeiden asioiden harjoittelu johtaa lopulta hyviin tuloksiin: Vaikka vaikealta tuntuva asia ei sujuisi täydellisesti kymmenen harjoituskerran jälkeen, niin tuhannen kerran jälkeen voidaan siirtyä jo uusiin haasteisiin. Myös ennestään tuttuja asioita on kerrattava sen sijaan, että aina harjoiteltaisiin uusia ja vaikeampia taitoja.[4] Tämänkin Suzuki perusteli vertauksella kielen oppimiseen: Kielitaito kehittyy käyttämällä lähinnä tuttuja sanoja ja lauseita, eikä jatkuvasti opettelemalla uusia ilmaisuja.
Muistin harjoittaminen Muisti on tärkein oppimiskykyyn vaikuttava tekijä. Myös muistia voi kehittää, ja ahkeran harjoittelun tuloksena uudet asiat jäävät mieleen nopeasti. Lahjakkuuskasvatuksessa japanilaislapset kehittivät muistiaan mm. opettelemalla haiku-runoja ulkoa. Keskeisimpiä asioita on kuitenkin musiikin opiskelu korvakuulolta, ei nuoteista. Kappaleita on kuunneltu levyltä lukuisia kertoja, ennen kuin niitä lähdetään harjoittelemaan.[4]
Kasvatetaan kunnollisia ihmisiä Suzukin ensisijainen tavoite ei ollut kouluttaa ammattimuusikoita. Tarkoitus oli kouluttaa erinomaisia soittajia, lahjakkaita ja herkkiä ihmisiä, jotka kannattavat oikeita arvoja ja pärjäävät elämässä.[4] Oikeanlainen musiikkikasvatus johtaa elinikäiseen musiikkiharrastukseen ja vahvistaa muitakin inhimillisiä osa-alueita.
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suzuki-menetelmä on levinnyt laajalle. Vuonna 2014 arvioitiin, että menetelmää käyttää noin 8000 opettajaa, ja paraikaa menetelmällä opiskelee neljännesmiljoona soittajaa eri puolilla maailmaa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Shinichi Suzuki Suzuki Association of the Americas. Viitattu 31.12.2014.
- ↑ a b Violin teacher Suzuki is the biggest fraud in music history, says expert 25.10.2014. The Telegraph. Viitattu 31.12.2014.
- ↑ Dr Shinichi Suzuki fraud claims slammed by music teachers as 'scandalous' 28.10.2014. Sydney Morning Herald. Viitattu 31.12.2014.
- ↑ a b c d Suzuki Twinkler 1998. Suzuki Association of the Americas. Viitattu 31.12.2014.
| ||||||||||||||||||||||
