Senioriteettiperiaate

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Senioriteettiperiaate on politiikassa ajoittain vallitseva arvojärjestys, jonka pohjalta luottamusmiespaikkojen tai muiden etuisuuksien jakaminen tapahtuu kokemuksen perusteella, iän, virkavuosien tai vastaavien mukaan. Sanaa käytetään erotukseksi esimerkiksi pätevyyden mukaan jaetuista paikoista tai eduista.[1]

Eduskunnassa senioriteettiperiaate näkyy esimerkiksi kansanedustajien istumajärjestyksessä istuntosalissa: eduskuntakokemukseltaan vanhimmat kansanedustajat istuvat yleensä täysistuntosalissa salin etuosassa, vähiten kokemusta omaavat takarivissä. Eduskuntaryhmä voi kuitenkin päättää myös toisin.[2]

Lisäksi senioriteettiperiaate voi ilmetä valiokuntapaikkojen jakamisessa: vanhemmat ja kokeneemmat edustajat saavat tärkeimmät tai haluamansa valiokuntapaikat, uudet tulokkaat taas laitetaan harjoittelemaan valiokuntatyöskentelyä vähäpätöisempiin valiokuntiin. Nykyään senioriteettiperiaatteen vaikutus ei kuitenkaan enää ole niin voimakas kuin aikaisemmin: esimerkiksi muullekin kokemukselle ja koulutukselle annetaan arvoa valinnoissa tavanomaisen valtiopäiväkokemuksen lisäksi.[3]

Suomessa senioriteettiperiaate on ollut alusta lähtien yksi eduskunnan keskeisistä toimintatavoista. Eduskunnan työjärjestyksen mukaan uuden eduskunnan kokoontuessa ensimmäiseen istuntoonsa puhetta johtaa iältään vanhin eduskunnan jäsen, ikäpuhemies, jonka johdolla suoritetaan nimenhuuto ja jonka johdolla valitaan puhemiehistö. Lisäksi valiokuntien ensimmäinen kokoontuminen tapahtuu iältään vanhimman valiokuntajäsenen kutsusta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. MOT www.termipankki.fi. Viitattu 27.9.2019.
  2. Miten eduskunnan istumajärjestys määräytyy? www.eduskunta.fi. Viitattu 27.9.2019.
  3. a b Ollila, Anne.: Kansanedustajan työ ja arki, s. 34-37. Helsinki: Edita, 2007. 231171906. ISBN 9789513745455, 9513745457. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.9.2019).