Semmeringin rautatie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Semmeringin rautatie
Semmeringbahn.png
Perustiedot
Reitti Gloggnitzin rautatieasemaMürzzuschlagin rautatieasema
Rakennettu 1848–1854
Avattu 17. heinäkuuta 1854
Tekniset tiedot
Pituus 41 km
Raideleveys 1 435 mm

Semmeringin rautatie on Itävallassa sijaitseva rautatie, joka kulkee Gloggnitzistä Semmeringsolan kautta Mürzzuschlagiin. Se oli Euroopan ensimmäinen vuoristossa kulkeva normaaliraiteinen eli 1 435 millimetrin levyinen rautatie. Vuonna 1854 valmistunut rautatie on edelleen käytössä.

Reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Semmeringin rautatie kulkee vuoristossa.
Kalte Rinnen viadukti vasemmassa reunassa ja Krausel–Klausen viadukti oikeassa reunassa. Niiden välissä rautatie kulkee Pollerentunnelissa.

Semmeringin rautatie alkaa Gloggnitzin rautatieasemalta 436 metrin korkeudelta ja päättyy Mürzzuschlagin rautatieasemalle 677 metrin korkeuteen. Radan korkein kohta on 29 kilometrin kohdalla 895 metrin korkeudessa.[1] Radan pituus on 41 kilometriä, ja sen matkalla on 14 tunnelia, 16 viaduktia ja 110 siltaa.[2]

Rautatie voidaan jakaa neljään osaan, josta ensimmäinen kulkee seitsemän kilometrin matkan Gloggnitzista Payerbachin rautatieasemalle. Rata seuraa Schwarzajoen laakson vasenta rinnettä, ja sen kaltevuus on 1:10. Payerbachin jälkeen rautatie kääntyy joen toiselle rannalle yli Schwarzan viaduktin, joka on 276 metriä pitkä ja 25 metriä korkea. Radan kaltevuus on matkalla Eichbergin rautatieasemalle 1:40. Sieltä se jatkaa matkaan tiheän metsän läpi Klamm-Schottwienin rautatieasemalle.[1]

Klammin tunnelin jälkeen rautatie saavuttaa kolmannen osuutensa, kun se pääsee Adlitzgrabeniin ja varsinaiseen alppimaastoon. Rautatien kolmannessa osuuden varrella on useita tunneleita ja viadukteja, kunnes se saavuttaa maisemallisesti tunnetuimman kohtansa, kaksikerroksisen kaarevan viaduktin, joka tunnetana nimellä Kalte Rinne. Kolmas osuus päättyy Semmeringin rautatieasemalle, ja osuuden pituus on 11 kilometriä. Semmeringin aseman jälkeen rautatie menee 1 431 metriä pitkään Semmeringin tunneliin, mistä rautatie lähtee laskeutumaan kohti Mürzzuschlagia.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Payerbachin viaduktia vuonna 1875.

Semmeringiä oltiin käytetty kulkureittinä jo esihistoriallisina aikoina, ja se oli turvallinen reitti Mürzin laaksosta Wienin alueelle.[3] Semmering menetti kuitenkin merktyksensä 1300–1400 eteläisempien reittien takia. Keisari Kaarle VI määräsi vuonna 1728 reittiä kehitettäväksi, koska hän halusi yhdistää Itävallan Triesteen Venetsian sijaan. Uusi loivampi reitti avattiin 1841, mikä toi Semmeringin alueelle taiteilijoita ja runoilijoita.[1]

Rautatie Wienistä Gloggnitziin valmistui vuonna 1841 ja Grazista Mürzzuschlagiin vuonna 1844. Siihen väliin jäi vaikeakulkuinen aukko rautatiehen. Ensimmäiset suunnitelmat Semmeringsolan ylittämiseen tehtiin 1841, mutta se oli teknisesti liian haastava. Projekti avattiin seuraavana vuonna uudestaan, kun eteläisen rautatien ylitarkastajaksi valittiin Carl von Ghega. Hän aloitti työn tutkimalla Yhdysvaltain rautateitä ja teki pian tämän jälkeen johtopäätöksen, että tekniset haasteet eivät olleet ylitsepääsemättömiä. Semmeringsolan kartat eivät kuitenkaan olleet luotettavia, joten Ghega kartoitti itse aluetta ja joutui vaikean maaston takai kehittämään uusia työkaluja.[1]

Ghega päätti vuonna 1846, mitä reittiä hän tulisi käyttämään, ja suunnitelma valmistui seuraavana vuonna. Ghega oli vielä tuossa vaiheessa kiireinen Celjen ja Ljubljanan välisen rautatien rakentamisessa. Suunnitelma hyväksyttiin heinäkuussa 1848. Vaikka projektia vastustettiinkin, ministeri Andreas von Baumgartner halusi rakennuttaa radan työllisyysvaikutusten takia. Rakennustyöt alkoivat elokuussa, ja rata jaettiin 14 osuuteen, jota jokaista rakennutti eri yritys. Radalla oli alkujaan töissä 1 421 ihmistä, mutta parhaimmillaan rakentajia oli yli 20 000.[1]

Semmeringin rautatiellä käytettiin ensimmäistä kertaa normaaliraiteisella rautatiellä yli 25 ‰ pituuskaltevuutta (metrin korkeusero 40 metrin matkalla) ja jopa 190 metrin kaarresäteitä.lähde? Rata vaatikin tiukkojen kaarteidensa takia uudentyyppisiä vetureita. Niiden suunnittelukilpailuun osallistui neljä yritystä, mutta mitään valmiista ehdotuksista ei pidetty sarjatuotantoon sopivina. Wilhelm von Engerth sai työkseen yhdistää suunnitelmien parhaat puolet uudeksi malliksi. Engerthin tuotos menestyi, ja sitä tilattiin heti 26 kappaletta. Rautatien ja veturien rakennustyöt sujuivat hyvin, minkä ansiosta rata voitiin avata suunnitellusti, 17. heinäkuuta 1854.[1]

Rautatien ansiosta Semmeringiin kasvoi aatelisten ja porvariston virkistäytymisalue. Sinne matkustettiin erityisesti Wienistä ja Budapestistä. Sen kukoistuskaudet osuivat fin de sièclen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Sen huippukausi oli ohi 1920-luvun lopulla, mutta toisen maailmansodan jälkeen siitä tuli uudestaan muodikas lomakohde.[3] Alue oli ehtinyt 1920-luvun jälkeen jo hieman rapistua, mutta toisen maailmansodan jälkeen sen konservointia ja suojelua tuettiin sekä osavaltion että keskushallinnon varoilla.[4]

Vuonna 1998 Semmeringin rautatie nimettiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Evaluations of cultural properties, s. 113.
  2. The Semmering Railway Institute for Basic Officer Training. Viitattu 22.7.2021. (englanniksi)
  3. a b Evaluations of cultural properties, s. 112.
  4. Evaluations of cultural properties, s. 114.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Semmeringin rautatie.
Tämä rautateihin tai rautatieliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.