Tämä on lupaava artikkeli.

Seljakämmekkä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seljakämmekkä
Adam och Eva.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Alaheimo: Orchidoideae
Suku: Liuskakämmekät Dactylorhiza
Laji: sambucina
Kaksiosainen nimi

Dactylorhiza sambucina
(L.) Soó

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Seljakämmekkä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Seljakämmekkä Commonsissa

Seljakämmekkä (Dactylorhiza sambucina, aikaisemmin D. latifolia) on suuressa osassa Eurooppaa tavattava näyttävä ketojen ja niittyjen kämmekkäkasvi, joka kukkii touko-kesäkuussa sekä keltaisina että punaisina värimuotoina. Suomessa seljakämmekkä on harvinainen ja rauhoitettu laji. Se on Houtskarin pitäjänkukka (sockenblomma).[2]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanakkavartinen seljakämmekkä kasvaa 20–30 korkeaksi. Lehdet sijaitsevat varren tyviosassa ja niitä on 3–4 kappaletta, ylempänä varressa on lisäksi muutama pieni ylälehti. Lehdet ovat 5–10 cm pitkiä, täplättömiä, kapean vastapuikeita ja tylppiä. Kukkia seljakämmekällä on kahden värisiä. Toisissa yksilöissä kukka on kellanvalkoinen ja toisissa purppuranpunainen. Punaisten kukkien huuli on keskeltä kellanvalkoinen ja täplikäs. Kukan kannus on sikiäimen pituinen. Seljakämmekkä kukkii touko-kesäkuussa.[3] Seljakämmekällä on kesäaikaan kaksi juurimukulaa: tumma edellisvuotinen ja vaalea tämänvuotinen. Nämä toisiinsa kietoutuneet mukulat tai ehkä kasvin kaksiväriset kukat ovat antaneet seljakämmekälle sen ruotsinkielisen nimen Adam och Eva.[4]

Seljakämmekän erivärisiä muotoja Andorrassa

Seljakämmekän tuoksu muistuttaa omenan tai mustaseljan kukkien tuoksua. Seljakämmekkä on pölytykseltään hyönteispölytteinen huijaten hyönteisiä, sillä seljakämmekän kukissa ei ole mettä. Yleisimmät pölyttäjät kukissa ovat kimalaiskuningattaret, jotka vierailevat kukissa pääasiassa kukinnan alkuvaiheessa kunnes oppivat välttämään medettömiä kukkia.[5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seljakämmekkää tavataan lähes koko Manner-Euroopassa Ukrainasta ja Baltiasta länteen sekä Mustanmeren ympäristössä, Kaukasuksella ja Kaspianmeren eteläpuolella. Esiintyminen on kuitenkin laikuttaista. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Etelä-Norjaan, Keski-Ruotsiin ja Etelä-Suomeen.[6]

Suomessa seljakämmekkää tavataan pääasiassa Ahvenanmaalla.[7] Houtskarissa se on erityisen runsas, esimerkiksi Arkipelagia-seuran inventoinneissa v. 1995 yli 10 000 yksilöä löytyi juuri sieltä, kun maakunnan kokonaismääräksi saatiin 12 664 yksilöä (näistä ei-kukkivia 3 701). Punainen värimuoto on yleisempi kuin keltainen: Arkipelagia-seuran laskennoissa punaisia löytyi 7 197 ja keltaisia 3 701.

Laji on ollut yleinen myös Manner-Suomen puolella Turun saaristossa, mutta kadonnut siellä useimmilta kasvupaikoiltaan. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lajin kasvupaikat Suomessa sijaitsevat rannikkovyöhykkeellä.[7]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seljakämmekkä kasvaa Suomessa kuivahkoilla niityillä ja pientareilla sekä lehtoniityillä.[3] Etelämpänä Pohjoismaissa se kasvaa myös laitumilla, nummilla ja rannikoiden kallioilla.[8] Muualla Euroopassa kasvupaikkoja ovat lisäksi avoimet metsät ja vuoristoniityt. Etelä-Euroopassa seljakämmekkää tavataan vuoristoissa 2600 metrin korkeudelle.[1] Laji on Pohjoismaissa kalkinsuosija tai -vaatija, muualla se voi kasvaa myös vähän happamalla maaperällä.[1][3][8]

Uhanalaisuus ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seljakämmekkä on luokiteltu maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi ja Suomessa silmälläpidettäväksi lajiksi.[1][9] Kasvi ja sen elinympäristöt ovat alttiita ihmisen toiminnalle kuten maatalouden maankäytölle, kaupungistumiselle, matkailulle, kuivatukselle, tallaamiselle ja keräilylle.[1] Suomessa seljakämmekän kasvupaikkoja uhkaavat lähinnä niittyjen umpeenkasvu sekä laiton keräily.[10] Laji on rauhoitettu kokonaan Manner-Suomessa.[11] Ahvenanmaalla seljakämmekän kaivaminen maasta ilman maakuntahallituksen lupaa on kiellettyä.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Dactylorhiza sambucina IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Houtskär kommun (ruots.) Viitattu 2.7.2009.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 501.
  4. Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 80.
  5. Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 83–84.
  6. Den virtuella floran: Adam och Eva (ruots.) Viitattu 2.7.2009.
  7. a b Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Seljakämmekän levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 15.2.2012.
  8. a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 728. 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  9. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 194. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf).
  10. Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 84.
  11. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 12.2.2012.
  12. Ahvenanmaan maakuntahallitus: Ahvenanmaalla rauhoitetut lajit Viitattu 12.2.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]