Selim Amallah

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selim Amallah vuonna 2018.

Selim Amallah (arab. سليم أملاح‎, Salīm ’Amallāḥ; s. 15. marraskuuta 1996 Hautrage, Belgia) on marokkolais-belgialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Espanjan La Ligassa pelaavaa Real Valladolidia. Hän on pelannut Marokon maajoukkueessa marraskuusta 2019 alkaen.[1]

Amallah pelasi tammikuuhun 2023 saakka Belgiassa. Hän siirtyi kesällä 2015 Monsista Mouscroniin, jossa hän pelasi ensimmäiset kolme pääsarjaotteluaan heinä-elokuussa 2015. Seuraavalla kaudella hän pelasi toisella sarjatasolla Tubizessa. Kaudet 2017–2019 hän edusti jälleen Mouscronia ja pelasi 52 liigaottelua, joissa hän teki 14 maalia. Kesällä 2019 hän siirtyi Standard Liègeen, jossa hän on marraskuun 2022 loppuun mennessä pelannut 80 liigaottelua ja tehnyt 24 maalia. Kauden 2020–2021 Belgian cupissa hän teki välierässä Eupenia vastaan vieraskentällä 0–1-voittomaalin ja pelasi myös loppuottelussa, jonka Liège hävisi Genkille. Eurooppa-liigassa Amallah pelasi viisi ottelua kaudella 2019–2020 ja teki maalin vierasottelussa Eintracht Frankfurtia ja kotiottelussa Arsenalia vastaan. Seuraavalla kaudella hän teki Eurooppa-liigan karsinnoissa kolmessa ottelussa neljä maalia. Varsinaisessa Eurooppa-liigassa hän pelasi kolme ottelua mutta ei tehnyt maaleja.[1]

Amallah pelasi Marokon A-maajoukkueessa ensimmäiset kaksi otteluaan marraskuussa 2019. Tammikuussa 2022 hän pelasi Afrikan-mestaruuskilpailuissa viisi ottelua ja teki maalin alkulohko-ottelussa Komoreita vastaan. Marokko putosi jatkosta hävittyään puolivälierissä Egyptille.[1] MM-kilpailuissa 2022 Marokko eteni kaikkien aikojen ensimmäisenä afrikkalaismaana välieriin, ja Amallah pelasi joukkueensa kaikki seitsemän ottelua ja niistä neljä avauskokoonpanossa.[1][2] Hän on heinäkuun 2024 loppuun mennessä pelannut kaikkiaan 37 maaottelua, joista avauskokoonpanossa 25 ottelua, ja tehnyt niissä neljä maalia: yhden lokakuussa 2020 ystävyysottelussa Senegalia vastaan, kaksi lokakuussa 2021 MM-karsintaottelussa Guineaa vastaan ja yhden tammikuussa 2022 Afrikan-mestaruuskilpailuissa Komoreita vastaan.[1]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.