Selahattin Demirtaş

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Selahattin Demirtas)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selahattin Demirtaş
Selahattin Demirtaş vuonna 2013.
Selahattin Demirtaş vuonna 2013.
Kansan demokraattisen puolueen puheenjohtaja
22. kesäkuuta 2014 –
Henkilötiedot
Syntynyt10. huhtikuuta 1973 (ikä 51)
Palu, Elazığin maakunta
Tiedot
Puolue Kansan demokraattisen puolue

Selahattin Demirtaş (s. 10. huhtikuuta 1973 Palu, Elazığin maakunta) on turkkilainen kurdipoliitikko ja Kansan demokraattisen puolueen (HDP) puheenjohtaja yhdessä Figen Yüksekdağin kanssa. Demirtaş oli ehdolla vuoden 2014 presidentinvaalissa yltäen kolmanneksi noin yhdeksän prosentin äänisaaliilla.[1][2]

Demirtaşin johdolla HDP tuomitsi heinäkuun 2016 vallankaappausyrityksen heti sen jälkeen ja painotti demokratian tärkeyttä. Lisäksi hän on asettunut näkyvästi presidentti Erdoğanin harjoittamaa politiikkaa vastaan.[3] Demirtaş on julistanut vastustavansa muun muassa Turkin parlamentaarisen järjestelmän korvaamista presidenttijohtoisella järjestelmällä, jota Erdoğan on pitkään tavoitellut ja jossa valta keskittyisi entistä enemmän Erdoğanille.[4] Demirtaş on laajasti tunnettu lempinimellä "kurdien Obama" (Kurdish Obama).[5][6] Yhdysvaltalainen aikakauslehti Time on nimittänyt hänen työtään haastavimmaksi Turkissa.[7]

Demirtaş tuomittiin syyskuussa 2010 kymmeneksi kuukaudeksi vankilaan hänen tehtyään "propagandaa terroristijärjestölle".[8]. Marraskuussa 2016 Selahattin Demirtaş, Figen Yüksekdağ sekä ainakin kymmenen puolueen jäsentä pidetettiin Turkissa epäiltynä yhteyksistä "terroristiseen propagandaan".[2] Euroopan unionin ulkoministeri Federica Mogherini sanoi pidätyksen jälkeen unionin olevan erittäin huolissaan Turkin kurdimyönteisen puolueen johtajien pidätyksistä ja kutsuneen EU-lähettiläät kokoukseen Ankaraan Turkkiin tapauksen vuoksi.[9] Ranska ilmaisi "vakavan huolensa" Turkin kohdistamista pidätyksistä kurditaustaisiin kansanedustajiin.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Erdogan vei Turkin presidentinvaalien voiton ensikierroksella Turun Sanomat. 10.8.2014. Arkistoitu 1.1.2015. Viitattu 21.10.2015.
  2. a b Turkey arrests pro-Kurdish party leaders amid claims of internet shutdown The Guardian. 4.11.2016. Viitattu 5.11.2016.
  3. Turkey’s Kurdish leader Demirtas ‘against both coup and Erdogan’ Ekurd.net. 23.7.2016. Viitattu 5.11.2016.
  4. The man who defied Erdoğan Politico.eu. 5.9.2016. Viitattu 5.11.2016.
  5. Turkki pidätti "kurdien Obaman" Savon Sanomat. 4.11.2016. Viitattu 5.11.2016.
  6. Turkey election 2015: Kurdish Obama is the country's bright new star The Guardian. 8.6.2015. Viitattu 5.11.2016.
  7. This Man Has the Toughest Job in Turkey Time. 11.11.2015. Viitattu 5.11.2016.
  8. Kurdish leader says they will resist tyranny in Turkey Aranews. 5.11.2016. Arkistoitu 9.11.2016. Viitattu 9.11.2016.
  9. Pääsyä Facebookiin ja Twitteriin rajoitettu Turkissa Karjalainen. 4.11.2016. Arkistoitu 5.11.2016. Viitattu 5.11.2016.
  10. Ranskalainen toimittaja karkotettiin Turkista Yle. 14.11.2016. Viitattu 14.11.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Selahattin Demirtaş