Seijun Suzuki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seijun Suzuki

Seijun Suzuki (jap. 鈴木 清順, Suzuki Seijun; oik. Seitaro Suzuki, jap. 鈴木 清太郎, Suzuki Seitarō; 24. toukokuuta 1923 Nihonbashi, Tokio13. helmikuuta 2017 Tokio[1]) oli japanilainen elokuvaohjaaja. Hän teki nelisenkymmentä b-elokuvaa Nikkatsu-studiolle, valtaosin yakuza-tyylilajin rikoselokuvia.

Seitaro Suzukin ura alkoi toisen maailmansodan jälkeen apulaisohjaajana. Vuonna 1954 hän pääsi töihin Nikkatsu-tuotantoyhtiöön ja ohjasi ensimmäiset elokuvansa vuonna 1956. Studio tuotti elokuvia sarjatuotantona niukkoine budjetteineen ja tiukkoine kuvausaikatauluineen. Suzuki herätti närää muokkaamalla käsikirjoituksia mielensä mukaisiksi. Vuoden 1967 elokuvaa Tehtävänä murha studion johtaja piti niin käsittämättömänä, että hän erotti Suzukin ja kielsi tämän muidenki elokuvien levityksen.[2]

Nuoret elokuvaohjaajat ja opiskelijapiirien fanijoukot alkoivat protestoida Suzukin erottamista vastaan, ja vuoden kuluttua studio pyysi anteeksi laitonta irtisanomista. Suzuki ohjasi vuosien ajan lähinnä televisiotuotantoja, mutta palasi 1970-luvun loppupuolella takaisin pitkien teatterielokuvien pariin ja ohjasi niitä harvakseltaan 2010-luvulle asti. Länsimaissa hän nousi kulttimaineeseen 1980-luvulla. Tokion elokuvafestivaaleilla nähtiin vuonna 2006 kaikki Suzukin 48 elokuvaa.[2]

Suomessa Suzukin elokuvia on esitetty harvemmin. Elo-syyskuussa 2018 Yle Teema esitti Kino Klassikko -ohjelmapaikalla kuusi Suzukin elokuvaa: Tähtäimessä vankiauto (Jûsangô taihisen' yori: Sono gosôsha o nerae) vuodelta 1960, Etsivätoimisto 2-3: Kuolkaa, paskiaiset! (Kutabare akutô-domo - Tantei jimusho 23) ja Pedon nuoruus (Yajû no seishun) vuodelta 1963, Tokion rakkikoira (Tokyo nagaremono) ja Tappelun elegia (Kenka erejî) vuodelta 1966 sekä viimeiseksi jäänyt Nikkatsu-tuotanto Tehtävänä murha (Koroshi no rakuin) vuodelta 1967. Elokuvat olivat katsottavissa myös Yle Areenassa elo-syyskuussa 2018.[2]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva japaniksi romanisointi
1956 Victory Is Mine 港の乾杯 勝利をわが手に Minato no kanpei: Shori o wagate ni
Pure Emotions of the Sea 帆綱は唄う 海の純情 Hozuna wa utau: Umi no junjo
Satan’s Town 悪魔の街 Akuma no machi
1957 Inn of the Floating Weeds 浮草の宿 Ukigusa no yado
Eight Hours of Terror 8時間の恐怖 Hachijikan no kyōfu
The Naked Woman and the Gun 裸女と拳銃 Rajo to kenjū
1958 Underworld Beauty 暗黒街の美女 Ankokugai no bijo
Spring Never Came 踏みはずした春 Fumihazushita haru
Young Breasts 青い乳房 Aoi chibusa
Voice Without a Shadow 影なき声 Kagenaki koe
1959 Love Letter らぶれたあ Rabu retaa
Passport to Darkness 暗黒の旅券 Ankoku no ryoken
Age of Nudity 素ッ裸の年令 Suppadaka no nenrei
1960 Tähtäimessä vankiauto 13号待避線より その護送車を狙え Jūsangō taihisen yori: Sono gosōsha o nerae
Sleep of the Beast けものの眠り Kemono no nemuri
Clandestine Zero Line 密航0ライン Mikkō zero rain
Everything Goes Wrong すべてが狂ってる Subete ga kurutteru
Fighting Delinquents くたばれ愚連隊 Kutabare gurentai
1961 Tokyo Knights 東京騎士隊 Tōkyō naitsu
or Tōkyō kishitai
The Big Boss Who Needs No Gun 無鉄砲大将 Muteppō taishō
Man with a Shotgun 散弾銃の男 Shottogan no otoko
or Sandanjū no otoko
A New Wind Over the Mountain Pass 峠を渡る若い風 Tōge o wataru wakai kaze
Blood Red Water in the Channel 海峡、血に染めて Kaikyō, chi ni somete
Million Dollar Smash and Grab 百万弗を叩き出せ Hyakuman doru o tatakidase
1962 Teen Yakuza ハイティーンやくざ Hai tiin yakuza
The Guys Who Put Money on Me 俺に賭けた奴ら Ore ni kaketa yatsura
1963 Etsivätoimisto 2-3: Kuolkaa, paskiaiset! 探偵事務所23 くたばれ悪党ども Tantei jimusho 23: Kutabare akutō-domo
Pedon nuoruus 野獣の青春 Yaju no seishun
The Bastard 悪太郎 Akutarō
Kanto Wanderer 関東無宿 Kantō mushuku
1964 The Flower and the Angry Waves 花と怒濤 Hana to dotō
Lihaportti 肉体の門 Nikutai no mon
Our Blood Will Not Forgive 俺たちの血が許さない Oretachi no chi ga yurusanai
1965 Story of a Prostitute 春婦伝 Shunpu den
Story of a Bastard: Born Under a Bad Star 悪太郎伝 悪い星の下でも Akutarō den: Warui hoshi no shita demo
Tatuoitu loppuelämän 刺青一代 Irezumi ichidai
1966 Carmen of Kawachi 河内カルメン Kawachi Karumen
Tokion rakkikoira 東京流れ者 Tōkyō nagaremono
Tappelun elegia けんかえれじい Kenka erejii
1967 Tehtävänä murha 殺しの烙印 Koroshi no rakuin
1977 A Tale of Sorrow and Sadness 悲愁物語 Hishū monogatari
1980 Zigeunerweisen ツィゴイネルワイゼン Tsigoineruwaizen
1981 Kagero-za 陽炎座 Kagerō-za
1985 Capone Cries a Lot カポネ大いに泣く Kapone ōi ni naku
Lupin III: Legend of the Gold of Babylon ルパン三世 バビロンの黄金伝説 Rupan sansei: Babiron no ōgon densetsu
1991 Yumeji 夢二 Yumeji
1993 Marriage: Jinnai-Harada Family Chapter (segment) 結婚 陣内・原田御両家篇 Kekkon: Jinnai-Harada goryōke hen
2001 Pistol Opera ピストルオペラ Pisutoru opera
2005 Princess Raccoon オペレッタ狸御殿 Operetta Tanuki Goten

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Blair, Gavin J.: Japanese Auteur Seijun Suzuki Dies at 93 The Hollywood Reporter. 21.2.2017. Viitattu 22.2.2017. (englanniksi)
  2. a b c Förnäs, Juha: Toimintaa ja anarkiaa Seijun Suzukin tyyliin Yle Teema. 1.8.2018. Viitattu 2.8.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.