Seigniorage-tulo
Seigniorage-tulo on setelien painamisesta valtion keskuspankille saatavaa tuloa. Tulo syntyy, kun setelien painamisen ja levittämisen kustannus on pienempi kuin liikepankin setelin nimellisarvon päälle maksaman koron tai muun omaisuuden tuoton arvo. Liikepankit yleensä maksavat setelit keskuspankilta otetulla lainalla. Nimitys tulee ranskan kielen seigneur-sanasta, joka tarkoitti hallitsijaa kenellä oli oikeus leimata kolikoita.[1]
Euroalueella kansalliset keskuspankit hoitavat setelien liikkeellelaskun, mutta yhteisen sopimuksen perusteella Euroopan keskuspankki saa 8 % seigniorage-tulosta, sillä EKP:n katsotaan omistavan 8 % liikkeellä olevista euroseteleistä.[1]
Keskuspankki voi saada monetaarista seigniorage-tuloa myös vaihtamalla arvopapereita uusiin seteleihin, jonka vuoksi liikkeellelaskija voi "lainata" maksamatta kuitenkaan takaisin. Tämänkaltaista tuloa saadaan lisäämällä rahavarantoa bruttokansantuotteen kasvaessa ja pääsemmällä vuotuisiin inflaatiotavoitteisiin.[2] Jotkin taloustieteilijät pitävät seigniorage-tuloa erääntyyppisenä inflaatioverona, joka palauttaa resursseja valuutan liikkeellelaskijalle. Tässä mielessä uuden rahan painaminen on vero nykyisen rahan omistajille sen sijasta, että verotettaisiin olemassa olevaa rahamäärää.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Mitä on seigniorage-tulo? 7.4.2017. Euroopan keskuspankki. Viitattu 8.2.2021.
- ↑ Manfred J.M. Neumann: Seigniorage in the United How Much Does the U.S. Government Make from Money Production? Federal Reserve Bank of St. Louis. Viitattu 8.2.2021. englanti
- ↑ Brian Snowdon, Howard R. Vane: An Encyclopedia of Macroeconomics. Edward Elgar, 2003. ISBN 9781840643879. Teoksen verkkoversio.