Sean Simpson

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sean Simpson (s. 4. toukokuuta 1960 Essex, Iso-Britannia) on britannialaissyntyinen kanadalainen jääkiekkovalmentaja ja entinen pelaaja. Nykyisin hän on KHL-seura Lokomotiv Jaroslavlin päävalmentajana. Pelaajana 183-senttinen ja 79-kiloinen Simpson oli vasemmalta laukova hyökkääjä. Hän pelasi AHL:ssä New Brunswick Hawksissa ja Springfield Indiansissa, ennen kuin siirtyi pelaamaan Eurooppaan vuonna 1983. Euroopassa Simpson pelasi Hollannissa, Sveitsissä ja Italiassa. Tilburg Trappersin vuosinaan Hollannissa Simpson pelasi myös Kanadan jääkiekkomaajoukkueessa kuusi peliä tehoin 3+1. Hän lopetti uransa vuonna 1992. Valmentajaura alkoi jo samana vuonna EV Zugissa, jonka valmentajana Simpson toimi vuoteen 2008 asti. Hän valmensi myös Kanadaa lyhyen ajan vuonna 2008. Valmennusjakso Kanadan peräsimessä tuotti Spengler Cupin voiton. Vuonna 2010 hän siirtyi Sveitsin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi. Hän oli joukkueen valmentajana viisissä MM-kisoissa ja yksissä talviolympialaisissa parhaana saavutuksenaan vuoden 2013 MM-kisojen sensaatiomainen hopeamitali. Huhtikuussa 2014 Simpson siirtyi KHL-seura Lokomotiv Jaroslavlin päävalmentajaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.