Sayed Pervez Kambaksh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sayed Pervez Kambaksh on afganistanilainen journalismin opiskelija, jonka afganistanilainen uskonnollinen tuomioistuin tuomitsi tammikuussa 2008 kuolemaan jumalanpilkasta. Kambaksh oli ladannut internetistä naisten oikeuksia islamilaisessa maailmassa käsittelevän raportin ja oli tulostanut siitä kopioita muille yliopiston opiskelijoille ja opettajilleen Balkhin yliopistossa keskustelun herättämiseksi aiheesta.

Tuntematon taho teki valituksen Kambakshin toimista, hänet pidätettiin, ja uskonnollinen tuomioistuin tuomitsi hänet kuolemaan jumalanpilkasta antamatta hänelle mahdollisuutta puolustusasianajajan käyttöön.[1] Afganistanin senaatti vahvisti kuolemantuomion 30. tammikuuta 2008. Kansainvälisen huomion ja painostuksen jälkeen tuomion täytäntöönpano kumottiin ja Kambakshille annettiin oikeus valittaa tuomiosta.[2] Kambaksh valitti päätöksestä ja asia siirtyi Kabulin hovioikeuteen. Lokakuussa 2008 tuomioistuin vahvisti tuomion, mutta muutti tuomion 20 vuoden vankeudeksi. Kambaksh valitti tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, mutta korkein oikeus vahvisti hovioikeuden päätöksen.[3]

Elokuun lopussa 2009 presidentti Hamid Karzai myönsi Kambakshille armahduksen.[4]

Vuonna 2015 paljastui, että Kambaksh oli paennut Afganistanista jo ennen armahdusta korkea-arvoisten norjalaisten ja ruotsalaisten diplomaattien avulla. Kambaksh salakuljetettiin pois Afganistanista Ruotsin hallituksen koneessa, jossa oli myös maassa vieraileva Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt. Tämä poikkeuksellinen toimenpide oli toteutettu Bildtin mukaan sen jälkeen, kun Karzai oli kieltäytynyt pohjoismaisten diplomaattien tekemistä armahduspyynnöistä.[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Piraattiliitto: Afganistanilaiselle opiskelijalle kuolemantuomio artikkelin nettilatauksesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Lifeline for Pervez: Afghan Senate withdraws demand for death sentence
  3. Afghanistan: 20-Year Sentence for Journalist Upheld Human Rights Watch. 10.3.2009. Viitattu 28.7.2022. (englanniksi)
  4. Free at last: Student in hiding after Karzai's intervention The Independent. 6.9.2009. Viitattu 28.7.2022. (englanniksi)
  5. Carl Bildt räddade livet på dödsdömd student www.expressen.se. Viitattu 28.7.2022. (ruotsiksi)
  6. Afghan student ‘escaped’ on secret Swedish plane The Local Sweden. 22.1.2015. Viitattu 28.7.2022. (englanniksi)