Savumerkki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Intiaaneja lähettämässä savumerkkejä Frederic Remingtonin maalauksessa.

Savumerkit ovat nuotion avulla lähtetettyjä savupilviä, joilla välitetään viestejä. Savumerkkejä käyttivät etenkin intiaanit ja kiinalaiset.

Savumerkin lähettämistä varten sytytetään nuotio, näkyvyyden vuoksi usein jonnekin korkealle paikalle. Nuotioon lisätään ruohoa, vihreitä keppejä ja oksia, joiden avulla synnytetään paksu ja valkoinen savu. Kun nuotio peitetään märällä huovalla, savun tulo katkeaa, ja kun huopa nostetaan pois, nuotiosta lähtee savupilvi taivaalle.[1] Pitkien matkojen yli viestittelyyn tehtiin nuotioiden ketjuja.[2]

Savumerkeillä intiaanit viestittivät esimerkiksi vihollisen läheisyydestä, sairastumisista leirissä, lisäjoukkojen pyynnöistä tai taistelujen lopputuloksista. Koska myös vihollinen saattoi nähdä savumerkit, jokaisella heimolla oli omat koodinsa, minkä ansiosta vain lähettäjä ja tarkoitettu vastaanottaja pystyivät tulkitsemaan viestit.[2] Apasseilla yksi merkki oli usein huomiomerkki ja kehotus odottaa lisää merkkejä. Kaksi merkkiä tarkoitti että kaikki oli hyvin ja että leiri oli turvassa. Kolme merkkiä oli hälytys, ja jatkuvat pitkät savupylväät olivat avunpyyntö.[1]

Kiinalaiset sotilaat viestittelivät savumerkkien avulla Kiinan muurin vartiotornien välillä. Viesti saatiin välitettyä 500 kilometrin päähän muutamassa tunnissa.[2]

Vatikaanissa valkoisella savumerkillä on ilmaistu uuden paavin valinta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c How do you send a smoke signal? 2, Charles W. Bryant, How Stuff Works
  2. a b c How do you send a smoke signal? 1, Charles W. Bryant, How Stuff Works

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.