Savo-Karjalan Osake-Pankki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Savo-Karjalan Osake-Pankki oli vuonna 1916 perustettu suomalainen liikepankki. Pankin pääkonttori oli Viipurissa ja sillä oli parhaimmillaan 46 sivukonttoria Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Pankilla oli vuonna 1920 talletuksia 36 miljoonaa markkaa.[1]

Pankin perustamisen takana olivat viipurilaiset liikemiehet, jotka perustivat pankin tukemaan Savon ja Karjalan pienyrittäjiä ja hoitamaan Venäjän-kauppaan liittyviä pankkisuhteita. Pankin erikoisuus oli uudenaikainen voitonjakoperiaate, jonka mukaan tallettajille kuuluisi osa vuosivoitoista.[2]

Pankin alkuvuosia rasittivat epäonnistuneet hankkeet. Vuonna 1919 pankki hankki Suomen Kauppapankki Osakeyhtiön osake-enemmistön. Kaupan tarkoituksena oli pankkien yhdistäminen ja toiminnan laajentaminen, mutta suunnitelma epäonnistui. Kauppapankin osakkeet jouduttiin myymään 5 miljoonan markan tappiolla Helsingin Osake-Pankille. Toinen epäonnistuminen tapahtui savonlinnalaisen K. V. Korhosen sahan luototuksessa, jossa pankki kärsi muutamien miljoonien luottotappiot. Tilanne johti lopulta siihen, että pankin pääjohtaja K. N. Rantakari ja sen hallitus erotettiin 1924.[1]

Seuraavan pääjohtajan Väinö Väisälän aikana pankin asiat alkoivat kehittyä suotuisasti. Pankki pysyi kuitenkin maakuntapankkina eikä sillä ollut esimerkiksi sivukonttoria Helsingissä.[1] Helsingissä pankkia edusti Maakuntain Keskuspankki Oy. [3]

Vuonna 1940 Lahteen siirtynyt pankki julistettiin suoritustilaan talvisodan aiheuttamien menetysten takia. Jatkosodan aikana pankin omaisuutta onnistuttiin saamaan takaisin ja realisoimaan, joten pankin velkojat ja tallettajat saivat omat saatavansa 1943. Pankin toiminta päättyi lopullisesti 1952, jolloin sen osakkeenomistajat saivat purkuosuutena 188 prosenttia osakepääomasta. Inflaatio oli kuitenkin tässä välissä syönyt osakepääoman reaaliarvon olemattomiin. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Pekka Kantanen : Savo-Karjalan Osakepankki, Viipuri, Pörssitieto G. Kock
  2. Blomstedt, Yrjö: Kansallis-Osake-Pankin historia I: 1889–1939, s. 235. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 952-90089-6-X.
  3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1109449?page=16