Saviniemi (Hamina)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haminan entinen paloasema Saviniemessä

Saviniemi on noin puoli kilometriä Haminan keskustasta sijaitseva kaupunginosa, joka sijaitsee pääosin meren rannalla. Saviniemessä sijaitsevat vesitornit ja terveyskeskus. Alueella sijaitsee rivi-, pari- ja omakotitaloja. Saviniemestä löytyy leikkikenttä, nurmikenttä ja uimapaikka. Saviniemi on Haminan toiseksi suurin kaupunginosa heti Tallinmäen jälkeen. Saviniemessä on myös oma asukasyhdistys, joka ajaa asukkaiden asioita, pitää siivoustalkoita, järjestää Saviniemi-päivän, jäsenretkiä ynnä muita tapahtumia kuten juhannuskokon.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saviniemi on Haminan vanhimpia esikaupunkialueita yhdessä keskustan itäpuolella sijaitsevan Alakaupungin kanssa. Haminan länsipuolella oli mahdollisesti pienimuotoista asutusta 1740-luvulla Hattujen sodan aikana. 1750-luvulla asutus siirtyi nykyiselle paikalleen Savilahden pohjoisrannalle. Aikojen saatossa alueen nimitys on vaihdellut, kuten venäjän kielen esikaupunkia tarkoittavasta sloboda-sanasta johdettu lopotti tai Laivurilopotti ja Lappeenrannan esikaupunki Lappeenrantaan johtaneen tien mukaan. Nykyinen nimi perustuu alueen saviseen maaperään.

Saviniemen läpi kulkeva Mannerheimintie, aiemmalta nimeltään Aleksanterinkatu, on osa historiallista Suurta Rantatietä eli Kuninkaantietä. Monet alueen kaduista ovat saaneet nimensä alueen asukkaiden elinkeinojen mukaan, esimerkiksi Laivurinkatu, Puusepänkatu ja Lautatarhankatu.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esikaupunkialueesta kaupunginosaksi saviniemi.net. Viitattu 7.11.2023.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.