Savante Stringfellow

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Edmonton 2001 Pituushyppy
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Budapest 2004 Pituushyppy

Savante Stringfellow (s. 6. marraskuuta 1978 Jackson, Missouri) on entinen yhdysvaltalainen pituushyppääjä.[1]

Stringfellow karsiutui Sevillan MM-kisoissa 1999 tuloksella 739. Seuraavana vuonna hän voitti Yhdysvaltain sisäratojen mestaruuden ja NCAA:n ulkoratamestaruuden, mutta karsiutui Sydneyn olympialaisissa tuloksella 784.[1] Vuonna 2001 hän voitti NCAA-mestaruuden sisä- ja ulkoradoilla sekä Yhdysvaltain ulkoratojen mestaruuden. Myöhemmin samana vuonna hän voitti Edmontonin MM-kisoissa MM-hopeaa hypättyään 824 ja sijoittui GP-finaalissa toiseksi.[2]

Stringfellow voitti vuonna 2002 maansa ulkoratojen mestaruuden ja yleisurheilun maailmancupin.[2] Seuraavana vuonna hän karsiutui Pariisin MM-kisoissa. Kauden lopussa hän hyppäsi IAAF:n yleisurheilufinaalissa neljänneksi. Vuonna 2004 Stringfellow voitti Yhdysvaltain sisäratojen mestaruuden sekä MM-kultaa Budapestin sisäratojen MM-kisoissa tuloksella 840.[1] Hänen kautensa keskeytyi toukokuussa oikean akillesjänteen repeytymiseen.[2] Hän lopetti uransa 2006.[1]

Ennätykset[1][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Savante Stringfellow Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b c SAVANT STRINGFELLOW usatf.org. 26.12.2005. Arkistoitu 12.10.2008. Viitattu 25.11.2009. (englanniksi)