Satakunnan lennosto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Satakunnan lennosto
Satakunnan lennoston lippu
Satakunnan lennoston lippu
Toiminnassa 1918–
Valtio Suomi
Puolustushaarat Suomen ilmavoimat
Rooli valmiusyhtymä
Tukikohta Pirkkala, Aitovuori
Kalusto mm. F/A-18 Hornet
Komentajat
Nykyinen komentaja Aki Heikkinen
2019–
Tunnettuja komentajia Heikki Nikunen

Satakunnan lennosto (SATLSTO, vanha lyhenne SatLsto) on yksi Suomen ilmavoimien valmiusyhtymistä, jonka päätukikohta sijaitsee Tampere-Pirkkalan lentoasemalla Pirkkalassa. Pirkkala kuuluu nykyisin Pirkanmaan maakuntaan, mutta kuului ennen Satakunnan historialliseen maakuntaan. Lennoston toiminta-alueeseen kuuluvat Länsi- ja Sisä-Suomi, Lounais-Suomi sekä läntinen Etelä-Suomi.lähde?

Vuonna 2013 Satakunnan lennostossa palvelee palkattua henkilöstöä noin 440 ja varusmiespalvelustaan suorittavia asevelvollisia on noin n. 180. Sen pääkalustona ovat kuljetus- ja yhteyskoneet. Aikaisemmin lennostossa toimi myös Hornet-torjuntahävittäjiä, jotka vuonna 2015 siirtyivät Lapin ja Karjalan lennostoihin.[1]

Organisaatio ja johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinnollisesti joukko-osastona Tampereen varuskuntaan kuuluvan lennoston organisaation muodostavat:lähde?

  • Esikunta (E/SATLSTO)
  • Ilmataistelukeskus
  • Tukilentolaivue
  • Lentotekniikkalaivue
  • Viestitekniikkakeskus (VTKESK, entinen viestikorjaamo / VTK)
  • Huoltokeskus (HKESK, entinen Ilmavoimien päävarikko)
  • Suojauksyksikkö (SYKS, entinen Tukikohtakomppania)

Lennoston esikuntapäällikkönä on everstiluutnantti Mika Hakanen. Aikaisempia esikuntapäälliköitä:lähde?

  • Tuure Lehtoranta,
  • Tommi Keränen,
  • Antti Koskela,
  • Kari Partinen,
  • Mikko Kauppala,
  • Anssi Saarikoski,
  • Pauli Rantamäki,
  • Juha-Pekka Pystynen
  • Martti Uotinen.

Yksiköistä 1960-luvulla perustettu 3. pääjohtokeskus (vuoteen 1993 asti Viestikeskus 3, VKesk 3) vastasi Etelä-Suomen ilmatilan valvonnasta ja tunnistuslentoja suorittavien hävittäjäkoneiden johtamisesta. Fyysisesti pääjohtokeskus sijaitsee luolatiloissa Tampereen Olkahisissa Finavian alaisen Suomen aluelennonjohdon yhteydessä. Keskuksen alaisuuteen kuuluu myös tutka-asemia, jotka sijaitsevat ympäri Länsi- ja Sisä-, Lounais- sekä läntistä Etelä-Suomea. Keskivalvontatutkat (Keva) on hankittu Suomeen 1970-luvulla.[2]

Tukikohtakomppania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennostossa palvelee vuosittain n. 180 varusmiestä. Heidät koulutetaan tukikohtakomppaniassa, jonka koulutushaarat ovat:lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satakunnan lennosto perustettiin alun perin Sortavalassa vuonna 1918 ja sen toiminta siirtyi Suur-Merijoelle 1938. Hieman myöhemmin vuonna 1940 yksikkö hajotettiin talvisodan jälkeen ja perustettiin uudelleen Aunuksessa 1942. Se siirrettiin Poriin syksyllä 1944, jolloin konekalustona oli Messerschmitt Bf 109.

Suomen ensimmäiset suihkuhävittäjät, de Havilland Vampiret tulivat lennoston käyttöön vuonna 1953. Satakunnan lennosto -nimi otettiin käyttöön 1957. Ensimmäiset Fouga Magister -suihkuharjoitushävittäjät tulivat lennoston käyttöön 1958. Lennoston esikunta siirrettiin Tampereelle 1965.

Ensimmäiset BAe Hawk -suihkuharjoitushävittäjät otettiin lennoston käyttöön 1980. Hävittäjälentolaivue 21 siirtyi lennoston perässä Pirkkalaan 1985. 10 vuotta myöhemmin ensimmäiset F/A-18 Hornet -torjuntahävittäjät tulivat lennoston käyttöön 1995. Lennostoon kuuluva Viestikeskus 3 oli tässä vaiheessa uudelleennimetty 3. Pääjohtokeskukseksi. 3. Pääjohtokeskus lakkautettiin puolustusvoimauudistuksessa.

Hävittäjälentolaivue 21[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennoston operatiivinen joukkoyksikkö Hävittäjälentolaivue 21 (HÄVLLV 21) jakautui lentueisiin, joihin oli sijoitettuna lennoston lentokalusto (Hornet, Pilatus sekä Vinka). Laivueen symboli (mm. hihamerkeissä) on sääksi. Laivue lakkautettiin puolustusvoimauudistuksessa joulukuussa 2014.lähde?

Puolustusvoimauudistus 2012-2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirkkalaan siirtyvät kuljetus- ja yhteyskoneet Tukilentolaivueesta Jyväskylän Tikkakoskelta. Koelentotoiminta ja Koelentokeskus siirtyivät alueelle Jämsän Hallista 1.7.2013[3]

Aitovuoresta lakkautettiin pääjohtokeskus vuonna 2014 ja Lennoston esikunta siirtyi Pirkkalaan.lähde?

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennoston komentajana aloitti 1.3.2019 eversti Aki Heikkinen.lähde?

Aikaisemmat komentajat:lähde?

  • everstiluutnantti Reino Turkki (1913–1968) 1956–1957
  • everstiluutnantti Mikael Somppi (s. 1914) 1957
  • eversti Kalervo Mustonen (1918–1989) 1958-64 ja 1966–67
  • everstiluutnantti Alpo Hirvonen (s. 1922) 1964–1966
  • eversti Martti Uotinen (s. 1922) 1967–1968
  • eversti Eero Salmela (1920–1999) 1968–1969
  • eversti Vilho Lukkarinen (s. 1926) 1969–1972
  • eversti Pentti Impola (1929–1975) 1972–1975
  • eversti Jaakko Moilanen (s. 1931) 1976
  • eversti Eero Urpo (s. 1932) 1976–1984
  • eversti Heikki Nikunen (s. 1939) 1984–1986
  • eversti Jouko Knuutila (1939–1997) 1986–1988
  • eversti Jukka Uhari (s. 1943) 1988–1995
  • eversti Jouni Pystynen (s. 1951) 1995–1996
  • eversti Pekka Tuunanen (s. 1951) 1997–1998
  • eversti Pekka Hiltunen (s. 1955) 1998 – 2006
  • eversti Kari Janhunen (s. 1960) 2007 – 2010
  • eversti Kim Jäämeri (s. 1964) 1.1.2011 – 30.6.2012
  • eversti Sampo Eskelinen (s. 1964) 1.7.2012 - 31.3.2014
  • eversti Pauli Rantamäki (s.1963) 1.4.2014 - 28.2.2015
  • eversti Juha-Pekka Keränen (s.1968) 1.3.2015 - 31.7.2017
  • eversti Petteri Seppälä (s.1969) 1.8.2017 - 28.2.2019
  • eversti Aki Heikkinen 1.3.2019 alkaen

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]