Merikarvia
| Merikarvia Sastmola |
|
|---|---|
 |
 |
|
sijainti |
|
| Sijainti | |
| Maakunta | Satakunnan maakunta |
| Seutukunta | Porin seutukunta |
| Kuntanumero | 484 |
| Hallinnollinen keskus | Merikarvian kirkonkylä |
| Perustettu | 1639/1865 |
| Pinta-ala ilman merialueita |
450,74 km² 204:nneksi suurin 2022 |
| Kokonaispinta-ala |
1 246,24 km² 92:nneksi suurin 2022 [1] |
| – maa | 446,16 km² |
| – sisävesi | 4,58 km² |
| – meri | 795,50 km² |
| Väkiluku |
2 967 216:nneksi suurin 31.12.2023 [2] |
| – väestötiheys | 6,65 as./km² (31.12.2023) |
| Ikäjakauma | 2020 [3] |
| – 0–14-v. | 13,9 % |
| – 15–64-v. | 50,6 % |
| – yli 64-v. | 35,5 % |
| Äidinkieli | 2022 [4] |
| – suomenkielisiä | 97,5 % |
| – ruotsinkielisiä | 0,5 % |
| – muut | 2,0 % |
| Kunnallisvero |
7,90 % 257:nneksi suurin 2024 [5] |
| Työttömyysaste | 9,7 % (2018) [6] |
| Kunnanjohtaja | Kimmo Puolitaival |
| Kunnanvaltuusto | 21 paikkaa |
| 2021–2025[7] • Kesk. • SDP • Kok. • PS |
9 7 4 1 |
| www.merikarvia.fi | |
Merikarvia (ruots. Sastmola) on Suomen kunta, joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa. Kunnassa asuu 2 967 henkilöä.[2] Sen pinta-ala on 1 246,24 neliökilometriä, josta 4,58 neliökilometriä on sisävesiä ja 795,50 merialueita.[1] Väestötiheys on 6,7 asukasta/km². Merikarvian naapurikunnat ovat Isojoki, Kristiinankaupunki, Pomarkku, Pori ja Siikainen. Entisiä naapurikuntia ovat Poriin vuonna 1972 liitetty Ahlainen ja Kristiinankaupunkiin vuonna 1973 liitetty Siipyy.
Merikarvian seurakunta perustettiin vuonna 1639 sen erottua Porin ja Ulvilan seurakunnasta. Pitäjänhallinto alkoi 1647 ja kunnallishallinto 1865. Carolus Lindberg on suunnitellut vuonna 1951 vahvistetun kunnan vaakunan.[8]
Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merikarvia sijaitsee Satakunnan maakunnan luoteiskulmassa Selkämeren rannalla, Pohjanmaan maakunnan rajalla. Rannikon rikkonaisuutta kuvaa, että matka kunnan lounaiskulmasta luoteiskulmaan on linnuntienä 26 kilometriä, mutta rantaviivaa pitkin mitattuna 114 kilometriä. Rannikkoa rikkovat useat Selkämereen laskevat joet ja purot. Suurin niistä on Merikarvianjoki, joka on Karvianjoen vesistön pohjoisin haara. Joessa on joukko koskia, joista suurimman, Siikaisten rajalla olevan Lankosken putouskorkeus on noin kahdeksan metriä.[9]
Merikarvian edustalla on hyvin runsaasti saaria, ja suurimpia saariryhmiä ovat Pooskeri lähisaarineen, Ouran saaristo kirkonkylän kohdalla sekä Kasalan edustan saaret. Maankohoamisen vaikutuksesta syntyy jatkuvasti uusia saaria samalla kun toisia kuroutuu kiinni mantereeseen. Sisämaassa Merikarvian alueella on useita laajoja soita, jotka liittävät kunnan Suomenselän lounaisimpaan osaan. Soiden osuus kunnan koko maa-alasta on lähes neljännes, mikä on enemmän kuin Satakunnan rannikolla keskimäärin. Suot ovat tyypiltään enimmäkseen vähäpuustoisia kohosoita, joiden pintaosa on rahkaturvetta. Pieniä hiekkaesiintymiä on Tuorilassa ja Kuvaskankaalla. Yleiskuvaltaan Merikarvian maasto on alavaa, ja keskikorkeus merenpinnasta on alle 30 metriä.[9]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Tiedot näyttävän suurelta osin olevan peräisin Santavuoren Merikarvian historiasta. |
Nykyisen Merikarvian kunnan alueella on ollut asutusta jo noin 1800 eaa. Tämän vahvistavat esinelöydöt, joita on sekä Satakunnan Museossa että Kansallismuseossa. Lisäksi kunnan alueelta on löytynyt useita pronssikautisia ja rautakaudelle ajoittuvia kiviröykkiöhautoja. Suurin yhtenäinen röykkiöhauta- eli niin sanottu hiidenkiuasalue Merikarvialla sijaitsee Tuorilassa. Pronssikaudelta Merikarvialta ei ole esinelöytöjä, vaikka on selvää että alueella on silloinkin ollut asutusta.
Merikarvialle johti myös erätie Sastamalasta, nykyisen Mouhijärven alueelta. Tämä eränkäynti on luultavasti alkanut samaan aikaan kun Sastamalaan on vakiintunut pysyvä asutus noin vuosina 400–800. Nimestä Sastamala oletetaan myös juontuvaksi Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola. Merikarvialle siirtyi myös ruotsalaisperäistä asutusta 1200-luvun loppupuoliskolla. Merikarvia sijoittui Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisen asuttamisen äärimmäiseen eteläreunaan. Ruotsalaista asutusta Suomeen levitti erityisesti Birger-jaarli. Merikarvian varhaisimpien kylien Kasalan, Riispyyn, Ala- ja Ylikylän sekä Köörtilän synty ajoittuu myös 1200-luvun loppuun tai 1300-luvun alkuun.
Merikarvian alueen ei uskota koskaan kuuluneen kirkollisesti Sastamalaan. Tätä tukee myös toisen Sastamalan eräalueen, Närpiön, kuuluminen Ulvilan emäkirkkoon keskiajalla ja uuden ajan alussa. Merikarvialla oli jo katolisella ajalla nykyisen noin 1899 valmistuneen kirkon paikalla pieni rukoushuone, josta on säilynyt kaksi puista pyhimyksenkuvaa. Oma pappi Merikarvialle saatiin vasta kun Merikarvian seurakunta vuonna 1639 erosi Ulvilan seurakunnasta.[10] Uusi kirkko vanhan rukoushuoneen tilalle rakennettiin 1776 ja ristittiin silloisen kuningattaren Sofia Magdalenan mukaan. Sen tilalle rakennettiin nykyinen kirkko vuosina 1898 ja 1899. Nykyinen kirkko on Suomen suurin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko.
Merikarvialla kukoisti 1700-luvun loppupuolella herännäisyysliike, jonka keskushahmo oli Anna Rogel. Anna syntyi vuonna 1751 ja oli koko ikänsä sairaalloinen. Elämänsä loppupuolella, vuoden 1770 jälkeen, hän alkoi saarnata sairasvuoteeltaan ja jatkoi sitä 14 vuotta kuolemaansa asti vuonna 1784. Annaa tultiin kuulemaan jopa Ruotsista. Rogelin talon vieressä kalliolla on Annalle pystytetty muistokivi.
Merikarvialla toimi 1800-luvulla useita sahoja. Puutavaraa kuljetettiin laivoilla, mistä tulee myös Merikarvian vaakunan fregatti. Merikarvian varhaisen teollisuuden tunnetuin nimi on Antti Ahlström. Ahlström toimi laajalti eri aloilla suurimmassa osassa Suomea. Ahlströmillä oli suuri merkitys Merikarvian kansansivistykselle, sillä hän maksoi 1874 kunnan ensimmäisen kansakoulun, joka on sittemmin purettu.
Laivan- ja veneenrakennus oli Merikarvialla merkittävä elinkeino 1840–1870-luvuilla. Vanhat pikkuveistämöt laajenivat ja veistämöitä oli muun muassa Kasalassa, Riispyyssä, Pohjanrannalla, Brandöössä, Kuuskerissa, Peipussa ja Köörtilässä. Veistämöillä rakennettiin nelisenkymmentä suurta purjelaivaa, useimmat turkulaisten ja uusikaupunkilaisten tilauksesta. Parkkilaiva Lankoski oli Ahlströmin ylpeys ja suurin paikkakunnalla rakennettu alus. Sillä oli sisaralus Saarikoski. Paikalliset talonpojat rakensivat ja varustivat myös purjelaivoja, muun muassa kaksimastoisen kaljaasin Sanoma, jonka pituus oli 76,3, leveys 8,60 ja syväys 2,75 metriä. 1900-luvulle tultaessa monet aluksista myytiin tai ne poistuivat muuten käytöstä. Merikarvialla palattiin puuveneiden, rääkipaattien ja pienempien veneiden valmistukseen.
Toinen merikarvialaisille tärkeä tulonlähde oli kalastus. Kalastuksen ulkomerellä mahdollisti niin kutsuttu rääkipaatti, tavallisesti pituudeltaan 10–12 kyynärää. Paatissa oli yhdestä kolmeen mastoa. Merikarvialaisia rääkipaatteja esitellään myös Arvo Salon Ouraoopperassa, joka sai kantaesityksensä Merikarvialla Krookan rannassa vuonna 2002. Paatteja on myös esillä Merikarvian Kalastusmuseossa.
Merikarviaa nosti kulttuuriselle kartalle kirjailija Mathilda Roslin-Kalliola, jonka kotitalo on nykyisin museo. Hän syntyi 1837 ja aloitti kirjallisen uransa kirjoittamalla lyhyitä lehtijuttuja amerikansuomalaisiin lehtiin ja Satakuntaan. Näistä hän siirtyi novelleihin, joita kirjoitti useita vuosien 1896 ja 1903 välillä. Ensimmäisen romaanin Inkeri varhaisin versio on jo vuodelta 1889. Muistelmat Varjoja julkaistiin alun perin Satakunnassa jatkokertomuksena vuosina 1889 ja 1890 nimimerkillä Tyyne Alho. 1890 ilmestyi myös Joulu autiolla karilla. Roslin-Kalliola käytti useita nimimerkkejä kuten Rikka ja Tapani Tarkka. Matilda Roslin-Kalliola kuoli vuonna 1923.
Merikarvialla toimii lukuisia urheiluseuroja, joista merkittävimpänä jo vuonna 1896 perustettu Merikarvian Into.
Merikarvian paikallislehti on kerran viikossa torstaisin ilmestyvä Merikarvia-lehti.
Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys vuodesta 1900 lähtien. Käytetty aluejako on tilanteen 1.1.2017 mukainen.
Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2017 lopussa Merikarvialla oli 3 156 asukasta, joista 1 801 asui taajamassa, 1 306 haja-asutusalueilla ja 49:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Merikarvian taajama-aste oli 58,0 %.[13] Kunnassa on vain yksi taajama, Merikarvian kirkonkylä.[14]
Kylät ja kulmakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merikarvialla on 17 henkikirjakylää (tieto vuodelta 1973):[9]
Kulmakuntia Merikarvialla ovat: Harvala (Langsluk)[16], Timmerheidi (Timmerheiden)[16] ja Trolssi (Trolls)[17], Koittankoski, Kuvaskangas, Pohjansaha (Norrsågen)[16].
Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2018 aluejaon mukaan Merikarvialla toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Merikarvian seurakunta.[20] Kirkon sisäisistä herätysliikkeistä paikkakunnalla toimii vanhoillislestadiolaisuus, jolla on paikkakunnalla Merikarvian Rauhanyhdistys.[21]
Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Merikarvian alueella toimii Tampereen ortodoksinen seurakunta.[22]
Itsenäisenä helluntaiseurakuntana Merikarvialla toimii Merikarvian Saalem-seurakunta.[23]
Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merikarvian pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla prötti, joka on perunoista, ruisjauhoista, mallasjauhoista ja siirapista valmistettu uunipuuro.[24]
Tunnettuja merikarvialaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Antti Ahlström, liikemies
- Jouko Elevaara, urheiluvalmentaja, yrittäjä[25]
- Daniel Gadolin, maanmittari, Turun ja Porin läänin lääninkamreeri
- Paavo Haanpää, jääkärivääpeli
- Olliver Hawk, hypnotisoija
- Arto Lahti, professori, presidenttiehdokas
- Antti Lastu, kansanedustaja
- Juha Mäntylä, kirjailija
- Saara-Maria Paakkinen, poliitikko
- Anna Rogel, unissasaarnaaja
- Mathilda Roslin, toimittaja, kirjailija
- Mauri Röppänen, merivartija, olympiamitalisti ja maailmanmestari
- Arvo Salo, kirjailija, poliitikko
- Kustaa Aapo Santavuori, opettaja ja tuomiorovasti
- Martti Santavuori, kirjailija, suomentaja ja everstiluutnantti
- Jukka Syrenius, rock- ja jazzmuusikko
- Juhani Syrjä, kirjailija
- Eero Tommila, kemisti
Fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jussi Vares, Reijo Mäen romaanihenkilö
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Santavuori, Martti: Merikarvian historia. Merikarvian kunta, 1981.
- Kuunarin Kryssi: Merikarvialaisten historiaa 1860-luvulta 2000-luvulle.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2022 1.1.2022. Maanmittauslaitos. Viitattu 29.1.2022.
- ↑ a b Väkiluku kasvoi eniten Uudellamaalla vuonna 2023 31.12.2023. Tilastokeskus. Viitattu 26.1.2024.
- ↑ Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972–2020 31.12.2020. Tilastokeskus. Viitattu 13.5.2021.
- ↑ Väestörakenne 26.5.2022. Tilastokeskus. Viitattu 12.9.2023.
- ↑ Kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit vuonna 2024 22.11.2023. Verohallinto. Viitattu 23.1.2024.
- ↑ Työllisyyskatsaus 31.5.2018. ELY-keskus. Arkistoitu 15.5.2021. Viitattu 26.6.2018.
- ↑ Kuntavaalit 2021, Merikarvia Oikeusministeriö. Viitattu 23.10.2021.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1980, s. 165. Helsinki: Otava, 1979.
- ↑ a b c Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti & Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 5, Lieksa – Närpiö, s. 178–185. Porvoo: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00650-5.
- ↑ Historiaa Merikarvian kunta. Viitattu 10.1.2016.
- ↑ Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 16.1.2018.
- ↑ Kuunarin Kryssi Merikarviasten historiaa 1860-luvulta 2000-luvulle. Merikarvian Kunta 2017 Vuosi=2017 ISBN=978-952-93-9764-8.
- ↑ Taajama-aste alueittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 16.7.2019. Viitattu 5.12.2018.
- ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 14.7.2019. Viitattu 5.12.2018.
- ↑ a b c Merikarvia, Rippikirja Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys. Viitattu 13.1.2014.
- ↑ a b c d Waldenström, Stellan: Vittisbofjärds svenska ortnam och bebyggelsehistoria. Pori: Svenska kulturfonden i Björneborg, 2009. ISBN 978-952-92-5980-9.
- ↑ a b c d e Svenska ortnamn i Finland Institutet för de inhemska språken. Viitattu 24.10.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Bigrafiskt lexikon för Finland Svenska litteratursällskapet i Finland. Viitattu 13.1.2014. (ruotsiksi)
- ↑ Vittisbofjärd i Satakunda - en resa längs den gamla postvägen Gunnar Nybond. Viitattu 12.1.2014.
- ↑ Yhteystiedot - Suomen evankelis-luterilainen kirkko evl.fi. Arkistoitu 23.8.2018. Viitattu 23.8.2018.
- ↑ Merikarvian Rauhanyhdistys rauhanyhdistys.fi. Arkistoitu 28.2.2014. Viitattu 2.1.2013.
- ↑ https://ort.fi/seurakunnat-hiippakunnat-ja-luostarit/seurakunnat/tampereen-ortodoksinen-seurakunta
- ↑ Seurakunnat Suomen helluntaikirkko. Arkistoitu 6.9.2021. Viitattu 6.9.2021.
- ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 42. Helsinki: Patakolmonen Ky.
- ↑ Kangosjärvi, Jaakko: Tuhansien julkkisten maa. Helsingin Sanomat, 5.7.2008. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 12.3.2024.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Merikarvia Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||