Santeri Jacobsson
Santeri (Alexander) Jacobsson (25. marraskuuta 1883 Viipuri – 13. marraskuuta 1955 Helsinki[1]) oli suomalainen toimittaja, kauppalanjohtaja ja aktivisti. Hän työskenteli muun muassa Lauritsalan kauppalan ensimmäisenä kauppalanjohtajana.[2]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jacobssonin vanhemmat olivat Liettuan juutalaisia. Isä räätälimestari Leo Jacobsohn (1836–1912) oli suorittanut asepalveluksensa Venäjän armeijassa Suomessa ja jäänyt sitten Suomeen asumaan. Äiti Ester o.s. Warzabu (1847–1930) toimi rihkama- ja torikauppiaana.[3] Perheen pojat kävivät Viipurin venäläistä kymnaasia ja sen jälkeen suomenkielisiä kouluja. Santeri Jacobsson pääsi ylioppilaaksi Viipurissa vuonna 1905. Hän opiskeli jonkin aikaa Helsingin yliopistossa kielitieteitä ja oli sitten Viipurissa Viipurin Työ -lehden toimittajana. Sosialistina, tsaarin vallan vastustajana ja Suomen autonomian puolustajana tunnettu Jacobsson toimi aktiivisesti myös juutalaisten kansalaisuusoikeuden edistämiseksi ja joutui kumouksellisesta toiminnasta epäiltynä huhtikuussa 1910 Špalernajan vankilaan. Vuonna 1912 hänet karkotettiin viideksi vuodeksi Tomskin kaupunkiin Siperiaan. Jacobsson pääsi kuitenkin pakenemaan Mongoliaan, ja hän oli siellä sitten Siperian elämä -nimisen lehden ulkomaankirjeenvaihtajana.[4]
Jacobsson pääsi palaamaan Suomeen vuonna 1917 Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen. Joulukuun lopulla 1917 hän toimi Leninin hallitukselta Suomen itsenäisyydelle tunnustuksen hankkineen suomalaisen valtuuskunnan tulkkina Pietarissa. Sittemmin Jacobsson toimi Viipurissa kirjakauppa- ja sanomalehtialalla. Hän oli 1920-luvulla Helsingissä Neuvostoliiton kaupallisen edustajiston kirjeenvaihtajana.[4] Vuonna 1925 Jacobsson toimi myös Porissa ilmestyneen Uuden Ajan päätoimittajana.[5] Sosialidemokraatteihin kuulunut Jacobsson oli näihin aikoihin myös Etsivän Keskuspoliisin tarkkailussa, vaikka hän olikin tässä vaiheessa jo mielipiteiltään lähinnä maltillinen tannerilainen sosialidemokraatti. Hän palasi taas Viipuriin ja toimi siellä köyhäinhoidon ja kunnan työllistämistöiden johtotehtävissä.[4]
Jacobsson valittiin vuonna 1932 sosialidemokraattien äänin Lappeen kunnasta samana vuonna erotetun Lauritsalan ensimmäiseksi kauppalanjohtajaksi. Jacobsson oli käynnistämässä kauppalan alueen kaavoitusta, ja hänen aikanaan valmistui Lauritsalan uusi kauppalantalo vuonna 1935. Vuonna 1934 perustettiin Lauritsalaan käytännön aineita opettanut kansakoulun jälkeinen jatkokoulu, ja Jacobsson suunnitteli myös ammattikoulun ja työväenopiston perustamista kauppalaan. Nämä hankkeet eivät kuitenkaan ehtineet toteutua ennen sotavuosia. Lauritsalan kirjasto sai vuonna 1937 toimitilat kauppalantalosta, jossa se toimi vuoteen 1951 saakka, jolloin kirjastolle valmistui oma rakennus. Terveydenhuollon alalla perustettiin kauppalaan oma sairasapukeskus. Jacobsson tuki myös runoilija Katri Valaa, joka sai opettajanviran Lauritsalasta Luukkaan koululta.[4]
Talvisodan alettua Jacobsson pyysi joulukuun alussa 1939 sairauslomaa virastaan, ja hän poistui kauppalasta sotilaspiirin erikoisluvalla. Hän anoi sitten virkavapautta aluksi kahdeksi kuukaudeksi. Perusteluna oli se, että hän pyrki hankkimaan apua ulkomailta Suomen siviiliväestölle. Jacobsson oli sen jälkeen talvella 1940 Ruotsissa hankkimassa humanitaarista apua Suomeen, ja hän oli vuoteen 1941 saakka Suomen Huollon tehtävissä. Jacobssonin pyydettyä helmikuussa 1940 lisää virkavapaata kauppalanjohtajan tehtävistä Lauritsalan kauppalanhallitus ei enää suostunut tähän vaan erotti Jacobssonin virastaan Lappeenrannan sotilaspiirin ehdotuksesta. Monet Lauritsalassa pitivät Jacobssonin toimintaa sodan alkaessa rintamakarkuruutena ja vastuun pakoiluna.[4]
Suomeen palattuaan Jacobsson ei onnistunut saamaan uusia työtehtäviä, ja hän joutui palaamaan Ruotsiin. Hän ei myöskään saanut enää tukea sosialidemokraateilta, joiden johtaja Väinö Tanner suhtautui häneen nuivasti. Jacobsson palasi uudelleen Suomeen vuonna 1944, haki turhaan Helsingin apulaiskaupunginjohtajan virkaa, mutta onnistui sitten saamaan Alkon sosiaalitarkkailijan viran. Jacobsson oli nyt mukana SKDL:n toiminnassa.[4] Jacobsson valittiin Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen puoluetoimikuntaan maaliskuun 1946 ja lokakuun 1947 puoluekokouksissa.[6] Jacobsson palasi 1950-luvulla takaisin sosialidemokraattien riveihin. Hän kuoli vuonna 1955, ja hänet on haudattu Helsingin juutalaisen seurakunnan hautausmaalle.[4]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Santeri Jacobsson oli naimisissa 1911–1954 Nagida Smirnovin (1885–1954) kanssa. Heillä ei tiettävästi ollut lapsia.[4] Suurlähettiläs Max Jakobson oli Santeri Jacobssonin veljen Jonas Jakobsonin (1885–1972) poika.[3][7]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Santeri Jacobsson, Esitelmä juutalaiskysymyksestä. Aron Isakoff, 1907.
- Nagida och Santeri Jacobsson, Lärobok i ryska språket, omakustanne 1945.
- Nagida ja Santeri Jacobsson, Venäjän kielen oppikirja, Kansankulttuuri, 1945.
- Santeri Jacobsson, Taistelu ihmisoikeuksista : yhteiskunnallis-historiallinen tutkimus Ruotsin ja Suomen juutalaiskysymyksen vaiheista. Gummerus, 1951.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Santeri Jacobsson, Amitys.com, viitattu 9.8.2012
- ↑ Ajankohtaista, Esitelmäsarja[vanhentunut linkki], viitattu 9.8.2012
- ↑ a b Geni.com : Alexander (Santeri) Jacobsson
- ↑ a b c d e f g h Irja Mether : Tunnettuja lauritsalaisia-esitelmäsarja, Lauritsala-talo 29.1.2012 : Santeri Jacobsson (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF)
- ↑ Moskoviten Jacobsson har fått respass. Björneborgs Tidning, 5.5.1925, nro 36, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.11.2024. (ruotsiksi)
- ↑ E. Hiitonen: Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue lisää vasemmiston toimintamahdollisuuksia. Vapaa Sana, 8.7.1947. ; Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue jatkanut perustavaa kokoustaan. Vapaa Sana, 21.10.1947.
- ↑ P. J. Ojala
